Minna Isoaho

Kaikki blogit puheenaiheesta Itsemurha

Voiko ihminen muuttaa perimäänsä?

ITSEMURHIA TEKEVÄT NUORET AIKUISET

Listaan tähän asioita, joita itsemurhia tekevissä nuorista miehistä (voi löytyä myös naisilta) löytyy havaintojeni mukaan:
 
• Tulevat tavalla tai toisella rikkinäisestä kodista. 80 % suomalaisista tulee rikkinäisistä kodeista.
• Isä puuttuu elämästä, isä ei ole läsnä nuoren miehen elämässä tai/ja miehen malli puuttuu. Isät käyttävät alkoholia. Isät ovat myös useasti erilaisten hoitojen tarpeessa.

Kaipaako oikeustajuntamme päivitystä?

Lukiessani uutista Oulun alaikäisiin kohdistuneesta seksuaalirikosvyyhdistä, siinä silmään pisti todella ohi menevästi mainittu asia, että yksi uhreista on menehtynyt aikaisemmin syksyllä, missä tapahtumassa poliisin mukaan ei liity suoraan rikosta.

Abortti, eutanasia, itsemurha ja "älä tapa", kahdenlaisia mielipidejuttujako

   Otsikossa mainitut kolme tuskaa ovat hyviä vihollisia, joihin liittyvä lainsäädäntö jakaa kansaa ja saa medioissa kansaa kiinnostavia otsikoita. Ehkä viimeisin kiinnostus on ministerin mielipiteen käsittely. Merkittävä seikka näissä on se, että ihmisten enemmistö, jolla ei ole omakohtaista asian kohtaamista, ottaa kantaa vähemmistön kokemaan tuskaan. Lisäksi kaikkia niitä voi toteuttaa laista välittämättä. Kaiken lisäksi niissä kohdataan käsky älä tapa, jonka monimutkaisuus on iso riesa.

IKÄVÄ!

Yhteiskunnallisen ongelman ydin on tässä:

Viranomaisten pitäisi tehdä yhteistyötä.

On turha pompottaa syvästi masentunutta ihmistä luukulta toiselle, kun siitä ei mitään kostu.

Tulee vain sellainen tunne, että on tarkoituskin tappaa ihan suoriksi sanottuna.

Minun pojallani Iiro Arvolalla oli syvä masennus. 

Mielenterveyden avohoito on heitteillejättöä

 

Nykyinen mielenterveyden ns. avohoito on jo perustaltaan yhtä kuin heitteillejättö. Jos potilas ei saavu sovittuun tapaamiseen hoitava taho ei ole velvoitettu ottamaan yhteyttä. Näin kertoi Mielenterveyden Keskusliiton lakimies Merja Karvinen

 

Syitähän tulematta jättämiseen voi olla monia. Voi olla, että potilas on niin masentunut ja ahdistunut, ettei hän  kykene. Mutta voi olla niinkin raadollinen syy, että ei ole rahaa bussilippuun tai ei ole puhelinta eikä puheaikaa.

 

Apua!

Soitin tänään Mielenterveyden Keskusliiton neuvontaan, jossa ystävällinen ihminen neuvoi miten parhaiten taisi.

Kertoi koko järjestelmän ja yhteiskunnan olevan sekaisin.

Hän valitti myös resurssipulaa. Se onkin ilmeinen, koska liiton puhelimeen vastataan puhelinvastaajan mukaan vain pari kertaa viikossa vain tiettyinä kellonaikoina.

Puheenjohtaja Sydänmaalakalla oli päällä vastaaja, johon jätin soittopyynnön. Ei ole soittoa kuulunut.

Politiikka yhteisten asioiden hoitamiseksi!

Kun olin hieman toipunut poikani järkyttävästä kuolemasta, lähetin kaikille kansanedustajille ja myös presidentti Sauli Niinistölle hänen avustajansa Katri Makkosen välityksellä seuraavan kirjeen 28.5.2018:

Arvoisa kansanedustaja!

Nettisivut itsemurhan tekijöille. (Ei kukaan itseään huvikseen tapa)

www.itsemurhantehneet.net

En tiedä mistä päähäni pälkähti jälleen kerran mielestäni hyvä idea! Pitäisi perustaa itsemurha-sivusto. Itsemurhien määrä on Suomessa vähentynyt jo pitkään. Vuonna 2015 Itsemurhiin kuoli kuitenkin lähes kolminkertainen määrä liikenneonnettomuuksiin verrattuna. 

Marttyyrikuolema tarjoaa porsaanreiän islamistisille itsemurhahyökkääjille

Terrorismin tutkiminen on vaikeaa, koska ilmiö kytkeytyy usein poliittisiin ideologioihin. Psykologiassa on edelleen epäselvyyksiä itsemurhahyökkääjien toiminnasta. Uhraavatko he elämänsä ideologisesta syystä vai haluavatko he todella kuolla? Lankfordin mukaan vastaus tähän kysymykseen löytyy ”marttyyri”-konseptista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä