Minna Isoaho

Kaikki blogit puheenaiheesta Digitalisaatio

Neokraatit

Neokratian obsessiona on tulevaisuus, kuva 1. Neokraattien intohimona on tulevaisuuden tuominen organisaatioihin seurauksista välittämättä, kuva 2. Vielä äsken intohimo liittyi digitalisaatioon ja big dataan. Nyt pinnalla on tekoäly.  

 

Kuvat ovat kirjasta  

Robottivero & tulevaisuuden yhteiskunta

Digitalisaation mukana työelämä muuttuu radikaalisti ympärillämme ja siihen on kyettävä reagoimaan hyvinkin nopeasti. Jo tällä hetkellä robotit korvaavat työmarkkinoilla ihmisiä ja tulevaisuudessa yhä useampi jää työttömäksi. Se että robotit tekevät tulevaisuudessa suurimman osan töistä ei sinänsä ole ongelma ja tulee varmasti helpotuksena useille ihmisille. Ongelma kuitenkin on se, että jonkun pitää maksaa koko ajan lisääntyvän ihmismassan elämä. Eikä työttömät pidä yhteiskuntaa pystyssä.

Kikyttääkö?

Digitalisaation myötä moni aikaisemmin raskas ja monimutkainen askare on muuttunut tehokkaammaksi ja työntekijän kannalta helpommaksi. Tästä huolimatta ihmiset uupuvat edelleen työssään. Työnteon helpottuminen ja näennäinen työn tehokkuuden kasvu ei siis ole suoraan johtanut työntekijöiden elämänlaadun parantumiseen.

Globaalit megatredit ovat maaseudun mahdollisuus

Maaseudun näivettyminen väistämättömänä kehityskulkuna esitetään faktana. Globaalina ilmiönä kaupungistuminen on kuitenkin mahdollisuus myös maaseudulle, sillä sen on todettu nostavan esimerkiksi puhtaan ruuan kysyntää ja hintaa.

Digitalisaatio on luonut ja luo maaseudusta saavutettavan. Maaseutu voi toimia innovoinnin alustana, joka tapahtuu luontoympäristöissä mökeillä, nuotiolla, veneilemässä tai retkillä. Luovuus ja innovaatiot syntyvät aina ihmisten henkisestä kohtaamisesta. Ihmisten fyysisellä sijainnilla ei ole nykyään enää mitään merkitystä.

Bisnesenkeieistä, joukkorahoituksesta ja digitaalisesta sijoittamisesta

Yhteenveto

 

Uudet digitaaliset alustat ovat pysyvästi muuttamassa sijoittamista listaamattomiin yhtiöihin. Ne myös antavat tavallisille kuluttajille pääsyn sijoitusmahdollisuuksiin jotka aiemmin oli varattu vain ammattilaisille. En usko isompiin ristiriitoihin uuden "demokraattisemman" rahoitusalan ja toisaalta vakiintuneempien toimijoiden kuten bisnesenkeleiden tai VC-rahastojen välillä. Kaikille toimijoille on tilaa ekosysteemissä ja uskon, että uusille digitaalisille ankkurisijoittajille avautuu uusia mahdollisuuksia. 

 

Väärää politiikkaa: Tuottavuuden kasvun pysähtyi pysähtyi 2007

Suomen tuottavuuden kasvun pysähtyminen 2007 alkaen on ekonomisteille mysteeri, jota kuumeisesti tutkitaan. Mikä alkoi tuolloin mennä pieleen? Ilman tuottavuuden kasvua ei pidempiaikaista elintason kasvua saavuteta, joten vastaus olisi löydettävä pian. Kyseessä lienee seuraavien asioiden summa, johon onneksi kuitenkin voidaan vaikuttaa oikealla politiikalla:

-Yritysten investoinnit vähenivät. Tulosta alettiin ohjatta yhä enemmän osinkoina omistajille. Kun sijoitettua pääomaa ei lisätä, on yritysjohdon helpompi saada pääoman tuotto-% hyväksi ja osakekurssi ylös.

Näkymättömästä täytyy tehdä näkyvää - Naiset digitalisaation johtoon

Mikäli asia ei näy, sitä ei ole olemassakaan. Mikäli emme tiedä asian olemassaolosta tai emme pysty sitä mittaamaan, se jää todentamatta ja huomiotta.

WEF: Tehkää kaupungeista älykkäitä, jotta ylipäänsä voimme selvitä hengissä

World Economic Forum totesi terävästi: Kaupungeista täytyy tehdä älykkäitä, jotta ylipäänsä voimme selvitä hengissä. 

Ai miten niin?

Älykkäiden kaupunkien kehittäminen mahdollistaa sen, että maapallo kestää kun 2050 mennessä 3 miljardia uutta ihmistä syntyy ja muuttaa kaupunkeihin.

Hyvät, pahat, rumat ja digitalisaatio.

Elokuvassa Hyvät, Pahat ja Rumat keskitytään kolmen päähenkilön profiileihin. Hyvä on henkilöhahmo nimeltään Blondi, joka myös miehenä ”vailla nimeä” tunnetaan. Paha on palkkatappajana kunnostautunut ”enkelisilmä” ja Ruma on Blondin avustajana toimiva Tuco Benedicto.

Elokuvan alkua luonnehtii kenties parhaiten se kuinka Blondi ja Tuco huijaavat virkaatekeviä ihmisiä ja tekevät näin rahaa.

Mobiili city-opas, onko jo käytössä jossain?

Milloin joku kaupunki Suomessa havahtuu siihen tosiasiaan, että missään kunnassa ei ole käytössä kätevää mobiilisovellusta, jonka avulla voisi navigoida kaupungilla ex tempore -mielellä?

Idean alku!

Tämän city-navigaattoriaplikaation arvo ideana perustuu siihen, että moni kaupungin asukas tai varsinkin turisti käy itse asiassa kaupungilla muuten vaan kiertelemässä ja katselemassa paikkoja ja mahdollisia tapahtumia.

Perusidea!

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä