Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Tue, 12 Sep 2017 12:15:17 +0300 fi Toimintatavan muutos, joka tuo jopa 170 euroa/kk lisää rahaa eläkeläiselle http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242736-toimintatavan-muutos-joka-tuo-jopa-170-euroakk-lisaa-rahaa-elakelaiselle <p>Lähes kaikissa poliittissa keskusteluissa mainitaan huoli eläkeläisten pärjäämisestä: esillä on &nbsp;mm. &nbsp;niiden pienituloisten eläkeläisten ongelmat, joiden &rdquo;pitää valita ostaako lääkkeitä vai ruokaa&rdquo;. Puhutaan myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentymisestä aiheutuvista pärjäämishaasteista ja kotiin vietävien palveluiden riittävyydestä. &nbsp;</p> <p>Myös kolikon toinen puoli on aktiivisesti esillä: päättäjät tietävät, että väestön ikääntyminen kasvattaa julkisen talouden kuluja. Puhetta on paljon, innovatiivisia kehittämisideoita on kuultu vähemmän. Uusia ratkaisuja eläkeläisten taloudelliseen ahdinkoon tai arkipäivän selviytymiseen ei ole juurikaan löydetty. Muutaman euron korotukset eläkkeisiin vaativat edelleenkin vuosikausia kestävän poliittisen väännön eikä apteekkireformiakaan haluta tehdä, vaikka sen myötä lääkekustannukset voitaisiin saada alenemaan.</p> <p>Seuraavissa kappaleissa esittelen idean, joka voidaan ottaa käyttöön heti, eikä se vaadi kalliita infrainvestointeja. Toteutuessaan se säästää sote-menoissa ja lisää eläkeläisen ostovoimaa.</p> <p>Tästä käynnistyy toivottavasti myös keskustelu siitä, voimmeko me kansalaiset lisätä omaa aktiivisuuttamme hyvinvointiyhteiskunnassa? Käsitykseni mukaan olemme laitostuneet odottamaan rahallista tukea ja julkisen sektorin huolenpitoa elämän eri käänteissä. Lukuisat tukimuodot alkaen lapsilisistä ja opintotuesta aina ikäihmisten ateriatukeen otetaan annettuina ja keskustelua käydään vain tuen lisäämisen puolesta. Aivan liian usein jätämme oman arkisen pärjäämisemme yhteiskunnan huoleksi, vaikka vaihtoehtojakin olisi tarjolla.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>TAUSTA</strong></p> <p>Suomessa on 1,2 miljoonaa yli 65-vuotiasta ja heistä joka kolmas kokee tarvitsevansa apua arkitoimissaan (Helsingin kaupunki. Tilastoja 2016.). Yksi ensimmäisistä ikäihmisten avuntarpeista on ruoka. Kuinka järjestetään ateria, jos kauppaan ei pääse tai jos ruuanlaitto vie voimat?</p> <p>Kaupungit ovat järjestäneet erinomaisen palvelun, jonka kautta ikääntyeet henkilöt&nbsp; voivat tilata päivittäisen aterian kotiin. Todettakoon, että tässä kirjoituksessa ei moitita tuota elintärkeää palvelua, vaan mietitään, voisiko sen toteuttaa vielä nykyistä paremmin. Väitän, että ikääntyneiden ruokapalvelu voidaan toteuttaa selvästi nykyistä halvemmalla palvelun samalla jopa parantuessa.</p> <p>Seurasin erään vanhuksen arkea. Ruokapalvelu toi hänelle päivittäisen aterian, mutta ruuan kanssa nautittava maito, leipä ja voi piti hakea erikseen kaupasta.</p> <p>Kalakeiton kanssa oli tarjolla tomaattia ja boysenmarjakiisseliä. Keitto maistui, mutta tomaatit ja jälkiruoka jäi vanhukselta syömättä, jolloin aterian hinta 9,50 &euro; tuntui aika kovalta. Ihmettelin ääneen, miksi hän ei tilaa kaupasta yksittäispakattua kalakeittoa samalla kun ostaa muita elintarvikkeita? Valmisateriaksi pakattu kirjolohikeittoannos kun maksaa kaupassa vain 1,79 &euro; ja tulisi samassa kuormassa kotiin kun muutkin ostokset.</p> <p>Tässä on selvä innovaation paikka. Vanhus sai apua muiden ruoka- ja tarvikeostosten tekemisessä, mutta kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että ateriapalvelu hoituisi täsmälleen yhtä hyvin kaupan toimittamana kuin kaupungin palvelunkin kautta tilattuna.</p> <p>Kaupungin toimittamaan ateriaan sisältyy pääruoka, kasvislisäke, salaatti/mehu ja jälkiruoka. Tuotteet toimitetaan kylmänä ja asiakas lämmittää ruuan itse.&nbsp; Käsitykseni mukaan Saarioisen, HK:n tai vaikkapa Atrian vakuumiin pakkaama lindströminpihvi muusilla on ihan yhtä hyvää ruokaa kuin kaupungin ateriapalvelunkin valmistama ja vakuumiin pakkaama ruoka. Mutta kuinka suuresta hintaerosta on kysymys?</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>SÄÄSTÖ ON MERKITTÄVÄ</strong></p> <p>Itä-Helsingissä asuvalle vanhukselle Palvelukeskus Helsingin kotiin toimittaman aterian hinta on 9,50 &euro; sisältäen toimituskulut. Ne, jotka ovat Kotihoidon asiakkaita, voivat saada kaupungilta rahallista tukea ateriakustannuksiin. Tällöin yhden aterian hinnaksi tulee toimituskuluineen 7,36 &euro;.</p> <p>Tein hintavertailun yhden viikon ajalta. Otin Palvelukeskus Helsingin viikon 36 ruokalistan ja etsin vastaavat tuotteet erään verkkokaupan valikoimasta. Tuotteet valittiin valmisruokien annosaterioiden joukosta, jolloin ruoka on ateriakohtaisesti pakattu, lämmittämistä vaille valmis. Eli se on vertailukelpoinen kokonaisuus kaupungin palveluun verrattuna.</p> <p><strong>Kaupungin ruokalistalla oli päivittäin 3 ateriavaihtoehtoa, joten yhteensä hintavertailuja kertyi 21 kappaletta. Verkkokaupasta tilattuna keskimääräisen aterian hinnaksi toimituskuluineen tuli 4,54 &euro;. Se on puolet vähemmän kuin kaupungilta ostettaessa.</strong></p> <p>Jos asiakas olisi valinnut aina päivän vaihtoehdoista halvimman, olisi viikon aterioiden keskihinnaksi toimituskuluineen tullut verkkokaupassa 3,91 &euro;. Nyt puhutaan jo lähes 60%:n hintaerosta kaupungin kiinteään hintaan verrattuna.</p> <p>Laskin vielä yhden variaation, jossa asiakas valitsi kolmena päivänä halvimman ateriakokonaisuuden ja neljänä päivänä kalleimman vaihtoehdon. Tällöin viikon aterian keskihinnaksi tuli 4,70 &euro; sisältäen toimituskulut.&nbsp; Ero on edelleen merkittävä niin normaalihintaan kuin tuettuunkin hintaan verrattuna.&nbsp;</p> <p><strong>Tässä esimerkissä vuoden ateriat maksavat vanhukselle halvimmillaan 1.427 euroa tai kalleimmillaan (kaupungin palvelu) 3.468 euroa ostopaikasta ja ruokavalinnoista riippuen. Kaikissa edellä esitetyissä esimerkeissä asiakkaan säästö kaupungin hintaan verrattuna on 145-170 euroa kuukaudessa.&nbsp;</strong></p> <p>Vuonna 2014 vanhuuseläkettä saavien keskimääräinen kokonaiseläke oli 1.598 &euro;/kk. On selvä, että tarjolla olevalla jopa 170 euron kuukausisäästöllä&nbsp; on todellista merkitystä ihmisten arkeen.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>TARVITTAVA INFRA ON JO OLEMASSA</strong></p> <p>On mielenkiintoista huomata, että kaupungin palvelussa ruuan hinta ei jousta. Veloitus on sama riippumatta siitä, valitseeko asiakas halvemman keiton tai kalliimman leikkeen. Kaupan valmisruokavalikoimasta ostettaessa hinta sitä vastoin joustaa ja hintaero jää asiakkaalle. Asiakas ei myöskään ole sidottu ruokalistan kolmeen vaihtoehtoon, vaan voi päivittäin valita kaupan koko valikoimasta. Ruokahävikki pienenee, kun valinnanmahdollisuus ulottuu myös jälkiruokiin ja salaatteihin. Tällöin kustannushyöty paranee edelleen.</p> <p>En tiedä Helsingin kaupungin ateriatukikustannuksia, mutta käsitykseni mukaan tukea maksetaan ainakin 1 &euro;/ateria. Helsingissä on 106.000 yli 65-vuotiasta henkilöä. Tiedetään, että heistä noin 40 % toimintakyky on heikentynyt tai jopa huono (Helsingin kaupunki. Tilastoja 2016.).</p> <p>Jos tästä joukosta 25 % (10.600 henkilöä) tarvitsee ateriapalvelua ja saa siihen tukea kaupungilta, niin puhutaan ainakin noin 4 miljoonan euron suuruisesta vuotuisesta tukisummasta. Nämä miljoonat voitaisiin käyttää paremmin ikäihmisten hyvinvoinnin puolesta, jos ihmiset tilaisivat ateriat halvemmalla verkkokaupasta tai jostain muusta vastaavasta palvelusta.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>TOTEUTUS</strong></p> <p>Meillä on toiminnassa luotettavia verkkokauppoja, joiden kautta voi tilata valmisaterioita (ja myös muita tuotteita) kotiin toimitettuna. Verkkokauppa kotiinkuljetuspalveluineen löytyy jo laajasti Suomessa. &nbsp;</p> <p>Osa ikäihmisistä varmasti kokee tilaamisen helppona ja voi tehdä sen itse. On kuitenkin tärkeää, että mietitään sopiva toimintamalli, jonka avulla asiointi on mahdollista myös nettiä käyttämättömille. Tuotevarastot, logistiset ratkaisut ja maksujärjestelmät ovat jo olemassa.</p> <p>Tämä esimerkki osoittaa, että keskittyneeksi parjatusta vähittäiskaupasta on aidosti hyötyä kansalaisille. Julkisen vallan ei kannata yrittää rikkoa kaupan alan kilpailukykyä, vaan siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti.</p> <p>Kaupan alan toimijat voisivat oma-aloitteisesti tehdä palvelumuotoilua teemalla &rdquo;ikäihmisten valmisruoka&rdquo; ja siten luoda edellytyksiä palvelun yleistymiselle. Samalla kaupalle syntyy mahdollisuuksia myös muiden palveluiden tarjoamiseen (turvallisuus, terveys, parafarmasia, käyttötavarat jne.).</p> <p>Ateriabisneksessä on lisämyyntipotentiaalia jopa satojen miljoonien eurojen arvosta, joten business case on tästä löydettävissä myös kaupan näkökulmasta katsottuna. Kaupan kannattaa kasvattaa markkinaosuuttaan ikäihmisten ruokapalvelusektorilla. Myös valmisaterioiden valmistajat varmaan kiinnostuvat pääsystä mukaan tähän julkisen puolen perinteisesti dominoimaan markkinaan.</p> <p>Kaupunki ja kauppa voisivat tehdä enemmän yhteistyötä. Molemmilla on siihen intressi. Tiedän, että syntyy melkoinen mekkala siitä, voiko näin tehdä. Luvut puhuvat puolestaan ja on kansalaisten etu hyödyntää olemassa oleva infra mahdollisimman hyvin. Poliitikot puhuvat mielellään rakenteiden uudistamisesta. Esimerkiksi Helsingin kaupungin talousarviossa sanotaan, että &rdquo;palvelujen tuottamistapoja uudistetaan ja asiakkaan rooli vahvistuu&rdquo;. Tässä olisi yksi hyvä sauma uudistaa rakenteita ja palveluiden tuottamistapoja ihan konkreettisesti.</p> <p><strong>Poliitikot puhuvat mielellään myös lisäarvoa tuottavien innovaatioiden puolesta. Heidän on syytä sietää se, että erityisesti sosiaalisissa innovaatiossa yhdistellään jo olemassa olevia, mutta ennestään &rdquo;toisiinsa sopimattomia&rdquo; asioita. Nyt pitäisi uskaltaa ottaa kaupan varasto- ja logistiikkapalvelu yhdeksi osaksi hyvinvointiyhteiskunnan palvelutuotantoa.</strong></p> <p>Helpoimmin muutos tapahtuu, jos ikäihmiset itse tai heidän läheisensä muuttavat ajatteluaan ja näkevät kaupan tarjonnan vaihtoehtona julkiselle palvelulle. Tämä edellyttää itsenäisen vastuunkannon lisäämistä: uskalletaan tehdä arjen ratkaisuja ilman virkamieskoneiston väliintuloa.</p> <p>Jos kaupungin intressi ei olisi ylläpitää perinteistä ruokapalvelua, se varmaan aika luonostaan &nbsp;ohjaisi valmisateriahankintoja asiakkaan kannalta edullisempiin vaihtoehtoihin. Samalla se vähentäisi omalla vastuullaan olevia kustannustehottomia toimintoja. Ateriatuotantoon ja jakeluun liittyvien asioiden lisäksi kaupunki voisi luopua esimerkiksi työläistä &nbsp;kilpailuttamisista (kun ihmiset itse valitsevat ruoantuottajansa) ja myös kaikenlainen ateriapalveluun liittyvä laskutusyö ja hallinnollinen ruljanssi vähenisi. Aikaa jäisi ikäihmisten kohtaamiseen.</p> <p>Vietämme Suomi 100 vuotta &ndash;juhlaa. Juhlavuoden pääteema on YHDESSÄ. Tässä on hyvä paikka tehdä yhdessä parempi Suomi. Se vaatii julkisen puolen toimijoilta hiukan pokkaa ja vähän vaivannäköä, mutta ei merkittäviä investointeja. Riittää, että tehdään innovaatio: muutetaan ajattelutapaa ja tehdään julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä lisäarvoa tuottaen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Lähes kaikissa poliittissa keskusteluissa mainitaan huoli eläkeläisten pärjäämisestä: esillä on  mm.  niiden pienituloisten eläkeläisten ongelmat, joiden ”pitää valita ostaako lääkkeitä vai ruokaa”. Puhutaan myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentymisestä aiheutuvista pärjäämishaasteista ja kotiin vietävien palveluiden riittävyydestä.  

Myös kolikon toinen puoli on aktiivisesti esillä: päättäjät tietävät, että väestön ikääntyminen kasvattaa julkisen talouden kuluja. Puhetta on paljon, innovatiivisia kehittämisideoita on kuultu vähemmän. Uusia ratkaisuja eläkeläisten taloudelliseen ahdinkoon tai arkipäivän selviytymiseen ei ole juurikaan löydetty. Muutaman euron korotukset eläkkeisiin vaativat edelleenkin vuosikausia kestävän poliittisen väännön eikä apteekkireformiakaan haluta tehdä, vaikka sen myötä lääkekustannukset voitaisiin saada alenemaan.

Seuraavissa kappaleissa esittelen idean, joka voidaan ottaa käyttöön heti, eikä se vaadi kalliita infrainvestointeja. Toteutuessaan se säästää sote-menoissa ja lisää eläkeläisen ostovoimaa.

Tästä käynnistyy toivottavasti myös keskustelu siitä, voimmeko me kansalaiset lisätä omaa aktiivisuuttamme hyvinvointiyhteiskunnassa? Käsitykseni mukaan olemme laitostuneet odottamaan rahallista tukea ja julkisen sektorin huolenpitoa elämän eri käänteissä. Lukuisat tukimuodot alkaen lapsilisistä ja opintotuesta aina ikäihmisten ateriatukeen otetaan annettuina ja keskustelua käydään vain tuen lisäämisen puolesta. Aivan liian usein jätämme oman arkisen pärjäämisemme yhteiskunnan huoleksi, vaikka vaihtoehtojakin olisi tarjolla.

 

TAUSTA

Suomessa on 1,2 miljoonaa yli 65-vuotiasta ja heistä joka kolmas kokee tarvitsevansa apua arkitoimissaan (Helsingin kaupunki. Tilastoja 2016.). Yksi ensimmäisistä ikäihmisten avuntarpeista on ruoka. Kuinka järjestetään ateria, jos kauppaan ei pääse tai jos ruuanlaitto vie voimat?

Kaupungit ovat järjestäneet erinomaisen palvelun, jonka kautta ikääntyeet henkilöt  voivat tilata päivittäisen aterian kotiin. Todettakoon, että tässä kirjoituksessa ei moitita tuota elintärkeää palvelua, vaan mietitään, voisiko sen toteuttaa vielä nykyistä paremmin. Väitän, että ikääntyneiden ruokapalvelu voidaan toteuttaa selvästi nykyistä halvemmalla palvelun samalla jopa parantuessa.

Seurasin erään vanhuksen arkea. Ruokapalvelu toi hänelle päivittäisen aterian, mutta ruuan kanssa nautittava maito, leipä ja voi piti hakea erikseen kaupasta.

Kalakeiton kanssa oli tarjolla tomaattia ja boysenmarjakiisseliä. Keitto maistui, mutta tomaatit ja jälkiruoka jäi vanhukselta syömättä, jolloin aterian hinta 9,50 € tuntui aika kovalta. Ihmettelin ääneen, miksi hän ei tilaa kaupasta yksittäispakattua kalakeittoa samalla kun ostaa muita elintarvikkeita? Valmisateriaksi pakattu kirjolohikeittoannos kun maksaa kaupassa vain 1,79 € ja tulisi samassa kuormassa kotiin kun muutkin ostokset.

Tässä on selvä innovaation paikka. Vanhus sai apua muiden ruoka- ja tarvikeostosten tekemisessä, mutta kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että ateriapalvelu hoituisi täsmälleen yhtä hyvin kaupan toimittamana kuin kaupungin palvelunkin kautta tilattuna.

Kaupungin toimittamaan ateriaan sisältyy pääruoka, kasvislisäke, salaatti/mehu ja jälkiruoka. Tuotteet toimitetaan kylmänä ja asiakas lämmittää ruuan itse.  Käsitykseni mukaan Saarioisen, HK:n tai vaikkapa Atrian vakuumiin pakkaama lindströminpihvi muusilla on ihan yhtä hyvää ruokaa kuin kaupungin ateriapalvelunkin valmistama ja vakuumiin pakkaama ruoka. Mutta kuinka suuresta hintaerosta on kysymys?

 

SÄÄSTÖ ON MERKITTÄVÄ

Itä-Helsingissä asuvalle vanhukselle Palvelukeskus Helsingin kotiin toimittaman aterian hinta on 9,50 € sisältäen toimituskulut. Ne, jotka ovat Kotihoidon asiakkaita, voivat saada kaupungilta rahallista tukea ateriakustannuksiin. Tällöin yhden aterian hinnaksi tulee toimituskuluineen 7,36 €.

Tein hintavertailun yhden viikon ajalta. Otin Palvelukeskus Helsingin viikon 36 ruokalistan ja etsin vastaavat tuotteet erään verkkokaupan valikoimasta. Tuotteet valittiin valmisruokien annosaterioiden joukosta, jolloin ruoka on ateriakohtaisesti pakattu, lämmittämistä vaille valmis. Eli se on vertailukelpoinen kokonaisuus kaupungin palveluun verrattuna.

Kaupungin ruokalistalla oli päivittäin 3 ateriavaihtoehtoa, joten yhteensä hintavertailuja kertyi 21 kappaletta. Verkkokaupasta tilattuna keskimääräisen aterian hinnaksi toimituskuluineen tuli 4,54 €. Se on puolet vähemmän kuin kaupungilta ostettaessa.

Jos asiakas olisi valinnut aina päivän vaihtoehdoista halvimman, olisi viikon aterioiden keskihinnaksi toimituskuluineen tullut verkkokaupassa 3,91 €. Nyt puhutaan jo lähes 60%:n hintaerosta kaupungin kiinteään hintaan verrattuna.

Laskin vielä yhden variaation, jossa asiakas valitsi kolmena päivänä halvimman ateriakokonaisuuden ja neljänä päivänä kalleimman vaihtoehdon. Tällöin viikon aterian keskihinnaksi tuli 4,70 € sisältäen toimituskulut.  Ero on edelleen merkittävä niin normaalihintaan kuin tuettuunkin hintaan verrattuna. 

Tässä esimerkissä vuoden ateriat maksavat vanhukselle halvimmillaan 1.427 euroa tai kalleimmillaan (kaupungin palvelu) 3.468 euroa ostopaikasta ja ruokavalinnoista riippuen. Kaikissa edellä esitetyissä esimerkeissä asiakkaan säästö kaupungin hintaan verrattuna on 145-170 euroa kuukaudessa. 

Vuonna 2014 vanhuuseläkettä saavien keskimääräinen kokonaiseläke oli 1.598 €/kk. On selvä, että tarjolla olevalla jopa 170 euron kuukausisäästöllä  on todellista merkitystä ihmisten arkeen.

 

TARVITTAVA INFRA ON JO OLEMASSA

On mielenkiintoista huomata, että kaupungin palvelussa ruuan hinta ei jousta. Veloitus on sama riippumatta siitä, valitseeko asiakas halvemman keiton tai kalliimman leikkeen. Kaupan valmisruokavalikoimasta ostettaessa hinta sitä vastoin joustaa ja hintaero jää asiakkaalle. Asiakas ei myöskään ole sidottu ruokalistan kolmeen vaihtoehtoon, vaan voi päivittäin valita kaupan koko valikoimasta. Ruokahävikki pienenee, kun valinnanmahdollisuus ulottuu myös jälkiruokiin ja salaatteihin. Tällöin kustannushyöty paranee edelleen.

En tiedä Helsingin kaupungin ateriatukikustannuksia, mutta käsitykseni mukaan tukea maksetaan ainakin 1 €/ateria. Helsingissä on 106.000 yli 65-vuotiasta henkilöä. Tiedetään, että heistä noin 40 % toimintakyky on heikentynyt tai jopa huono (Helsingin kaupunki. Tilastoja 2016.).

Jos tästä joukosta 25 % (10.600 henkilöä) tarvitsee ateriapalvelua ja saa siihen tukea kaupungilta, niin puhutaan ainakin noin 4 miljoonan euron suuruisesta vuotuisesta tukisummasta. Nämä miljoonat voitaisiin käyttää paremmin ikäihmisten hyvinvoinnin puolesta, jos ihmiset tilaisivat ateriat halvemmalla verkkokaupasta tai jostain muusta vastaavasta palvelusta.

 

TOTEUTUS

Meillä on toiminnassa luotettavia verkkokauppoja, joiden kautta voi tilata valmisaterioita (ja myös muita tuotteita) kotiin toimitettuna. Verkkokauppa kotiinkuljetuspalveluineen löytyy jo laajasti Suomessa.  

Osa ikäihmisistä varmasti kokee tilaamisen helppona ja voi tehdä sen itse. On kuitenkin tärkeää, että mietitään sopiva toimintamalli, jonka avulla asiointi on mahdollista myös nettiä käyttämättömille. Tuotevarastot, logistiset ratkaisut ja maksujärjestelmät ovat jo olemassa.

Tämä esimerkki osoittaa, että keskittyneeksi parjatusta vähittäiskaupasta on aidosti hyötyä kansalaisille. Julkisen vallan ei kannata yrittää rikkoa kaupan alan kilpailukykyä, vaan siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti.

Kaupan alan toimijat voisivat oma-aloitteisesti tehdä palvelumuotoilua teemalla ”ikäihmisten valmisruoka” ja siten luoda edellytyksiä palvelun yleistymiselle. Samalla kaupalle syntyy mahdollisuuksia myös muiden palveluiden tarjoamiseen (turvallisuus, terveys, parafarmasia, käyttötavarat jne.).

Ateriabisneksessä on lisämyyntipotentiaalia jopa satojen miljoonien eurojen arvosta, joten business case on tästä löydettävissä myös kaupan näkökulmasta katsottuna. Kaupan kannattaa kasvattaa markkinaosuuttaan ikäihmisten ruokapalvelusektorilla. Myös valmisaterioiden valmistajat varmaan kiinnostuvat pääsystä mukaan tähän julkisen puolen perinteisesti dominoimaan markkinaan.

Kaupunki ja kauppa voisivat tehdä enemmän yhteistyötä. Molemmilla on siihen intressi. Tiedän, että syntyy melkoinen mekkala siitä, voiko näin tehdä. Luvut puhuvat puolestaan ja on kansalaisten etu hyödyntää olemassa oleva infra mahdollisimman hyvin. Poliitikot puhuvat mielellään rakenteiden uudistamisesta. Esimerkiksi Helsingin kaupungin talousarviossa sanotaan, että ”palvelujen tuottamistapoja uudistetaan ja asiakkaan rooli vahvistuu”. Tässä olisi yksi hyvä sauma uudistaa rakenteita ja palveluiden tuottamistapoja ihan konkreettisesti.

Poliitikot puhuvat mielellään myös lisäarvoa tuottavien innovaatioiden puolesta. Heidän on syytä sietää se, että erityisesti sosiaalisissa innovaatiossa yhdistellään jo olemassa olevia, mutta ennestään ”toisiinsa sopimattomia” asioita. Nyt pitäisi uskaltaa ottaa kaupan varasto- ja logistiikkapalvelu yhdeksi osaksi hyvinvointiyhteiskunnan palvelutuotantoa.

Helpoimmin muutos tapahtuu, jos ikäihmiset itse tai heidän läheisensä muuttavat ajatteluaan ja näkevät kaupan tarjonnan vaihtoehtona julkiselle palvelulle. Tämä edellyttää itsenäisen vastuunkannon lisäämistä: uskalletaan tehdä arjen ratkaisuja ilman virkamieskoneiston väliintuloa.

Jos kaupungin intressi ei olisi ylläpitää perinteistä ruokapalvelua, se varmaan aika luonostaan  ohjaisi valmisateriahankintoja asiakkaan kannalta edullisempiin vaihtoehtoihin. Samalla se vähentäisi omalla vastuullaan olevia kustannustehottomia toimintoja. Ateriatuotantoon ja jakeluun liittyvien asioiden lisäksi kaupunki voisi luopua esimerkiksi työläistä  kilpailuttamisista (kun ihmiset itse valitsevat ruoantuottajansa) ja myös kaikenlainen ateriapalveluun liittyvä laskutusyö ja hallinnollinen ruljanssi vähenisi. Aikaa jäisi ikäihmisten kohtaamiseen.

Vietämme Suomi 100 vuotta –juhlaa. Juhlavuoden pääteema on YHDESSÄ. Tässä on hyvä paikka tehdä yhdessä parempi Suomi. Se vaatii julkisen puolen toimijoilta hiukan pokkaa ja vähän vaivannäköä, mutta ei merkittäviä investointeja. Riittää, että tehdään innovaatio: muutetaan ajattelutapaa ja tehdään julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä lisäarvoa tuottaen.

]]>
6 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242736-toimintatavan-muutos-joka-tuo-jopa-170-euroakk-lisaa-rahaa-elakelaiselle#comments Eläkeläiset Eläkeläisten ostovoimasta huolehtiminen Kauppa kestävyysvaje Tue, 12 Sep 2017 09:15:17 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242736-toimintatavan-muutos-joka-tuo-jopa-170-euroakk-lisaa-rahaa-elakelaiselle
Touko Aallon harkintakyky ei riitä pääministerin tehtävään http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242611-touko-aallon-harkintakyky-ei-riita-paaministerin-tehtavaan <p>Vihreät haluavat suurimmaksi puolueeksi ja tänään Ylen Ykkösaamussa saatiin esimakua siitä, mitä tuleman pitää, jos Vihreistä tulee pääministeripuolue. Niin vaarallista oli tämän tuoreen puheenjohtajan puhe, että se ansaitsee huomiota myös blogi-kirjoituksen muodossa.</p><p>Ymmärtääköhän Touko Aalto sanojensa vakavuuden? Ylen tv-haastattelussa hän totesi mm. seuraavaa:</p><ul><li>Jyväskylässä tapahtunut poliisin työn estäminen Salmirannan vastaanottokeskuksessa oli hänen mielestään ok. Aalto kuittasi sen olleen viatonta kansalaistottelemattomuutta. Hän käytännössä sanoi, että poliisin työn estäminen omaa harkintaa käyttäen on oltava mahdollista.</li><li>Hän antoi ymmärtää, että jos jonkun mielestä laki tai viranomaisen päätös ei tunnu olevan&nbsp; oikein, niin sitä on voitava rikkoa.</li><li>Hän antoi myös ymmärtää, että lain rikkominen on ok, jos on epäilys siitä, että viranomaisprosessissa saattaa tapahtua virhe. Viranomaisten päätöksistä ei siis hänen mielestään tarvitse välittää.</li></ul><p>&nbsp;</p><p><strong>AALTO ASETTAA ITSENSÄ LAIN YLÄPUOLELLE</strong></p><p>Aalto väitti virheellisesti, että Jyväskylän tapahtumat olivat passiivista vastarintaa ja siksi se olisi ollut hyväksyttävä tapa toimia. Tiedoksi Touko Aallolle ja muillekin, että Jyväskylässä ei ollut kysymys passiivisesta vastarinnasta.</p><p>Passiivinen vastarinta on hidasta auktoriteettien tottelemista. Tottelemattomuus, jota Jyväskylässä harjoitettiin, oli aktiivista vastarintaa. Se, että poliisin työtä estäneet henkilöt eivät olleet väkivaltaisia, ei tee tapahtuneesta viatonta kansalaistottelemattomuutta talonvaltaushengessä. Se oli avoin hyökkäys Suomen yhteiskuntajärjestelmää vastaan ja sitä hyökkäystä Touko Aalto haastattelussa puolusti.</p><p>Aalto näyttää hyväksyvän poliisin työn estämisen ja käsitykseni mukaan jopa kannustaa siihen. Vastarinnan perusteluksi riittää jokaisen oma harkinta. Tällä kommentilla Touko Aalto asetti itsensä lain yläpuolelle. Kansanedustaja ei voi näin tehdä.</p><p><strong>Olisi tärkeää tietää, millä keinoilla Vihreät aikovat pitää yllä sisäisen turvallisuuden, jos heidän toimintansa johdosta poliisin toimintaedellytykset heikkenevät eikä se voi enää turvata yleistä järjestystä ja turvallisuutta maassamme?</strong></p><p>&nbsp;</p><p><strong>AALTO VAATII LAKIEN UUDISTAMISTA, MUTTA NAURAA UUDISTUSEHDOTUKSILLE</strong></p><p>Vastarinnalla pyritään kiinnittämään huomiota väitettyihin epäkohtiin ja vaikuttamaan olemassa oleviin lakeihin. Lainuudistushengessä Aallolta kysyttiin mielipidettä ehdotukseen, jonka mukaan kaksoiskansalaisuus voitaisiin ottaa pois terroristeilta. Hän nauroi ja sanoi, että &rdquo;Mitä se auttaa? Tänne voi tulla kuka tahansa turistiviisumilla.&rdquo;</p><p>Käsitättämätön kommentti kansanedustajalta ja wanna be &ndash;pääministeriltä. <strong>Eikö Aalto &nbsp;tiedä, että viisumiprosessissa määritellään maahantulon edellytykset?</strong> Totuus on se, että tänne ei todellakaan tule turistiviisumilla kuka tahansa.</p><p>Aallolta kysyttiin myös, mitä mieltä hän on uudistusehdotuksesta, joka toteutuessaan mahdollistaisi oleskeluluvan ja pakolaisstatuksen peruuttamisen. Tämäkin oli hänestä lähinnä naurunarvoinen juttu. Sisältökysymyksen näppärästi ohittaen hän totesi, että &rdquo;kyllä lainsäädännön pitäisi perustua vakaaseen harkintaan.&rdquo; Kansalaisena kyllä huolestun, jos näin ei jo nyt tehdä. Kansanedustajalta aika outo kommentti, mutta saihan sillä kätevästi vaikean kysymyksen pois pöydältä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>LAKIA SAA RIKKOA &ndash; VAI SAAKO SITTENKÄÄN?</strong></p><p>Haastattelussa toistui lukuisia kertoja Touko Aallon käsitys siitä, että lakia voi rikkoa, jos ihmisestä tuntuu siltä, että viranomaisten päätös ei ole oikein tai jos on näyttöä siitä, että viranomaisten päätöksenteossa on joskus tapahtunut virhe. Päätöksen saa itse korjata vaikka se tarkoittaisi lakien rikkomista.</p><p>Olisi mielenkiintoista saada Touko Aallolta vastaukset seuraaviin kysymyksiin:</p><ul><li><strong>Onko ok jättää verot maksamatta, jos verottajan päätös tuntuu virheelliseltä? Aallon metodia noudattaen riittänee, että perehtyy itse asiaan ja ohittaa viranomaisen päätöksen.</strong></li><li><strong>Jos rakennuslupaviranomainen ei anna lupaa rakentaa, ja päätös tuntuu minusta väärältä, niin voinhan rakentaa joka tapauksessa? Riittäähän perusteluksi, että oman harkintani mukaan rakennuksesta tulee hyvä?</strong></li><li><strong>Jos olen sitä mieltä, että lakiin perustuva apteekkijärjestelmämme on epäoikeudenmukainen, niin voinko laista välittämättä ryhtyä harjoittamaan apteekkiliiketoimintaa?</strong></li></ul><p>Lopuksi vielä kysyn Touko Aallota, että <strong>onko solidaarisuutenne maahantulijoita kohtaan universaali tilanteesta riippumatta?</strong> Esimerkki: Jos vaikkapa Venäjältä tulisi 40.000 vihreää miestä maahamme ja jos nämä miehet hakisivat turvapaikkaa ja vakuuttaisivat hyviä aikeitaan, mutta heidän toimintansa aiheuttaisi epävarmuutta kantaväestön keskuudessa, niin pitäisikö heidän antaa olla täällä pelkästään inhimillisyyteen vedoten?</p><p>Viimeisenä kysymyksenä kysyn, <strong>onko Vihreiden tarkoitus viestittää äänestäjille, että on ok irrottautua valtion säännöistä ja on ok ottaa oman käden oikeus käyttöön?</strong></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vihreät haluavat suurimmaksi puolueeksi ja tänään Ylen Ykkösaamussa saatiin esimakua siitä, mitä tuleman pitää, jos Vihreistä tulee pääministeripuolue. Niin vaarallista oli tämän tuoreen puheenjohtajan puhe, että se ansaitsee huomiota myös blogi-kirjoituksen muodossa.

Ymmärtääköhän Touko Aalto sanojensa vakavuuden? Ylen tv-haastattelussa hän totesi mm. seuraavaa:

  • Jyväskylässä tapahtunut poliisin työn estäminen Salmirannan vastaanottokeskuksessa oli hänen mielestään ok. Aalto kuittasi sen olleen viatonta kansalaistottelemattomuutta. Hän käytännössä sanoi, että poliisin työn estäminen omaa harkintaa käyttäen on oltava mahdollista.
  • Hän antoi ymmärtää, että jos jonkun mielestä laki tai viranomaisen päätös ei tunnu olevan  oikein, niin sitä on voitava rikkoa.
  • Hän antoi myös ymmärtää, että lain rikkominen on ok, jos on epäilys siitä, että viranomaisprosessissa saattaa tapahtua virhe. Viranomaisten päätöksistä ei siis hänen mielestään tarvitse välittää.

 

AALTO ASETTAA ITSENSÄ LAIN YLÄPUOLELLE

Aalto väitti virheellisesti, että Jyväskylän tapahtumat olivat passiivista vastarintaa ja siksi se olisi ollut hyväksyttävä tapa toimia. Tiedoksi Touko Aallolle ja muillekin, että Jyväskylässä ei ollut kysymys passiivisesta vastarinnasta.

Passiivinen vastarinta on hidasta auktoriteettien tottelemista. Tottelemattomuus, jota Jyväskylässä harjoitettiin, oli aktiivista vastarintaa. Se, että poliisin työtä estäneet henkilöt eivät olleet väkivaltaisia, ei tee tapahtuneesta viatonta kansalaistottelemattomuutta talonvaltaushengessä. Se oli avoin hyökkäys Suomen yhteiskuntajärjestelmää vastaan ja sitä hyökkäystä Touko Aalto haastattelussa puolusti.

Aalto näyttää hyväksyvän poliisin työn estämisen ja käsitykseni mukaan jopa kannustaa siihen. Vastarinnan perusteluksi riittää jokaisen oma harkinta. Tällä kommentilla Touko Aalto asetti itsensä lain yläpuolelle. Kansanedustaja ei voi näin tehdä.

Olisi tärkeää tietää, millä keinoilla Vihreät aikovat pitää yllä sisäisen turvallisuuden, jos heidän toimintansa johdosta poliisin toimintaedellytykset heikkenevät eikä se voi enää turvata yleistä järjestystä ja turvallisuutta maassamme?

 

AALTO VAATII LAKIEN UUDISTAMISTA, MUTTA NAURAA UUDISTUSEHDOTUKSILLE

Vastarinnalla pyritään kiinnittämään huomiota väitettyihin epäkohtiin ja vaikuttamaan olemassa oleviin lakeihin. Lainuudistushengessä Aallolta kysyttiin mielipidettä ehdotukseen, jonka mukaan kaksoiskansalaisuus voitaisiin ottaa pois terroristeilta. Hän nauroi ja sanoi, että ”Mitä se auttaa? Tänne voi tulla kuka tahansa turistiviisumilla.”

Käsitättämätön kommentti kansanedustajalta ja wanna be –pääministeriltä. Eikö Aalto  tiedä, että viisumiprosessissa määritellään maahantulon edellytykset? Totuus on se, että tänne ei todellakaan tule turistiviisumilla kuka tahansa.

Aallolta kysyttiin myös, mitä mieltä hän on uudistusehdotuksesta, joka toteutuessaan mahdollistaisi oleskeluluvan ja pakolaisstatuksen peruuttamisen. Tämäkin oli hänestä lähinnä naurunarvoinen juttu. Sisältökysymyksen näppärästi ohittaen hän totesi, että ”kyllä lainsäädännön pitäisi perustua vakaaseen harkintaan.” Kansalaisena kyllä huolestun, jos näin ei jo nyt tehdä. Kansanedustajalta aika outo kommentti, mutta saihan sillä kätevästi vaikean kysymyksen pois pöydältä.

 

LAKIA SAA RIKKOA – VAI SAAKO SITTENKÄÄN?

Haastattelussa toistui lukuisia kertoja Touko Aallon käsitys siitä, että lakia voi rikkoa, jos ihmisestä tuntuu siltä, että viranomaisten päätös ei ole oikein tai jos on näyttöä siitä, että viranomaisten päätöksenteossa on joskus tapahtunut virhe. Päätöksen saa itse korjata vaikka se tarkoittaisi lakien rikkomista.

Olisi mielenkiintoista saada Touko Aallolta vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

  • Onko ok jättää verot maksamatta, jos verottajan päätös tuntuu virheelliseltä? Aallon metodia noudattaen riittänee, että perehtyy itse asiaan ja ohittaa viranomaisen päätöksen.
  • Jos rakennuslupaviranomainen ei anna lupaa rakentaa, ja päätös tuntuu minusta väärältä, niin voinhan rakentaa joka tapauksessa? Riittäähän perusteluksi, että oman harkintani mukaan rakennuksesta tulee hyvä?
  • Jos olen sitä mieltä, että lakiin perustuva apteekkijärjestelmämme on epäoikeudenmukainen, niin voinko laista välittämättä ryhtyä harjoittamaan apteekkiliiketoimintaa?

Lopuksi vielä kysyn Touko Aallota, että onko solidaarisuutenne maahantulijoita kohtaan universaali tilanteesta riippumatta? Esimerkki: Jos vaikkapa Venäjältä tulisi 40.000 vihreää miestä maahamme ja jos nämä miehet hakisivat turvapaikkaa ja vakuuttaisivat hyviä aikeitaan, mutta heidän toimintansa aiheuttaisi epävarmuutta kantaväestön keskuudessa, niin pitäisikö heidän antaa olla täällä pelkästään inhimillisyyteen vedoten?

Viimeisenä kysymyksenä kysyn, onko Vihreiden tarkoitus viestittää äänestäjille, että on ok irrottautua valtion säännöistä ja on ok ottaa oman käden oikeus käyttöön?

]]>
28 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242611-touko-aallon-harkintakyky-ei-riita-paaministerin-tehtavaan#comments hallitus Politiikka Touko Aalto Turvapaikanhakijat Sat, 09 Sep 2017 16:52:10 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242611-touko-aallon-harkintakyky-ei-riita-paaministerin-tehtavaan
Suomi on lääketukkukaupan tuloksentekoparatiisi http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242511-suomi-on-laaketukkukaupan-tuloksentekoparatiisi <p>Lääkkeiden saatavuus puhuttaa laajasti juuri nyt. Lääketukun toimitusvaikeudet ovat nostaneet apteekkikeskustelun jälleen pinnalle: meillä on reformia vaativa apteekkijärjestelmä niin tukkukaupan kuin vähittäiskaupankin näkökulmasta katsottuna. Nyt on tukkukaupan vuoro olla keskustelun kohteena.</p><p>Kirjassani &quot;Apteekkireformi - reilua kilpailua ja halpoja lääkkeitä&quot; olen pohtinut Suomessa vallitsevaa aivan poikkeuksellista lääketukkukaupan yksikanavajakelua ja siitä aiheutuvia ongelmia.&nbsp;Käsitykseni mukaan lääketukkukaupan yksikanavajakelu ja hankintahinnan sääntely nostavat tuotteiden hintoja.</p><p><strong>Pitääkö lääketukkukaupan yksikanavajakelu kilpailijat loitolla?</strong></p><p>Suomessa lääketukkumarkkinat ovat kahden kauppa: Tamro Oyj:llä on 54 %:n ja Oriola Oy:llä on 46 %:n markkinaosuus lääkemyynnistä. Tukut vastaavat myös vapaakauppatuotteiden jakelusta asiakkaidensa toimeksiannosta. Tamro Oyj kuuluu Phoenix-konserniin, joka on Euroopan johtava lääkejakelija. Oriola Oy puolestaan on kansainvälisesti toimivan Oriola-KD Oyj:n tytäryhtiö.</p><p>Alalla on kokemuksia tilanteista, joissa uudet, markkinoille pyrkineet &nbsp;tuotteet (ja niihin liittyvät lääkeyritykset) &nbsp;on systemaattisesti pidetty pois markkinoilta valikoima- ja hankintapäätösten avulla. Toiminta vaikuttaa siltä, että maan tapa &ndash;käytännöt vahvistavat tuttujen yhteistyökumppaneiden asemaa. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että kun markkinoille pyrkivä lääkeyritys tarjoaa rinnakkaislääkkeeksi hyväksytyn tuotteen markkinoille, sitä ei tilata apteekkeihin. Tämä ei ainakaan ole kuluttajan etu. Eikä se kuulosta ihan toimivalta markkinataloudeltakaan.</p><p>Suomessa on käytössä hankintahinnan sääntelymekanismi, jolla turvataan valmistajien ja tukkujen kannattava toiminta (vaikka ainakin maailmalla lääkefirmat ovat erityisen kannattavia ilman valtion suojeluakin) ja toisaalta pyritään sääntelemään tuotteiden hintaa. Monopolikäytännöistä johtuen nämä jäykät rakenteet näyttävät toimivan kuluttajan etua vastaan. Päättäjien kritiikittömyys apteekkitoimialan rakenteita kohtaan konkretisoituu erityisen hyvin tässä yhteydessä.</p><p><em><strong>En löydä uskottavaa selitystä sille, että valtion tulisi tukea lääketukkukauppojen tuloksen muodostamista. Kela-korvaukseen oikeuttavien lääkkeiden tukkuhinnat vahvistetaan viranomaisten toimesta ja tässä yhteydessä hintaan sisällytetään myös tukkukaupan voitto.</strong></em></p><p>Yksinkertaisinta olisi säännellä vain lääkkeiden maksimihintoja asiakkaille ja siten suojella kansalaisia hintojen nousupaineilta. Kannattavuushuolet tulisi jättää niin vähittäiskaupan (apteekit) kuin tukkuportaankin (lääkeyritykset) huoleksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Perustelen tätä kahdella tavalla:</p><ul><li>Muualla ei ole käytössä yksikanavajärjestelmää eikä tukku- ja vähittäisportaan symbioosia siten kuin meillä on.</li><li>Yksikanavajärjestelmässä valtion &ldquo;hintaohjauksesta&rdquo; hyötyy erityisesti tukkukauppa: Sen tarvitsee neuvotella vain yhden toimijan kanssa siitä hinnasta, millä se suostuu tuottamaan tukkutoimintaa. Jos lääke olisi myynnissä useamman tukun kautta, muodostuisi palkkioneuvotteluihin kilpailutilanne. Nyt niin ei tapahdu.</li></ul><p>&nbsp;</p><p><strong>Tuloksentekoparatiisi</strong></p><p>Sen lisäksi, että apteekkien toiminta on luvanvaraista, niin lääkkeiden myyntikatetta säädellään asetuksella. Lääkkeiden vähittäismyyntihinta määräytyy tukkuhinnan, apteekille varmistetun myyntikatteen, arvonlisäveron sekä toimitusmaksun perusteella. Nämä kaikki hintaelementit ovat säänneltyjä eriä. Tukkuhintaa säännellään Kela-korvattavien lääkkeiden osalta (90 % lääkkeistä). Kun lääke halutaan sairausvakuuutuksen lääkekorvauksen piiriin, viranomaiset vahvistavat sille tukkuliikkeen ehdotuksesta tukkukaupan katteen sisältävän &rdquo;kohtuullisen hankintahinnan&rdquo;.</p><p>Suomessa käytössä oleva toimintamalli generoi hintapaineita ja luo maaperää intressiristiriitojen syntymiselle. Hintapaineista saadaan käsitys vertaamalla esimerkiksi Oriola-KD:n tulostietoja Suomen ja Ruotsin toiminnoissa. Esimerkiksi Oriolan lääkkeiden tukkukaupan käyttökate oli vuonna 2015 Ruotsissa 1,9 % ja Suomessa 5,6 %. Vastaavasti lääkkeiden tukkukaupan liikevoitto oli Ruotsissa 1,6 % ja Suomessa 4,6 %.</p><p>Lääketukkukauppa on siis Suomessa selvästi tuloksellisempaa kuin Ruotsissa. Veronmaksajana ihmettelen, miksi suostumme ylläpitämään moista käytäntöä. Miksi ihmeessä ajattelemme, että lääketukkujen tulosta tulee viranomaisten toimesta tukea? Erityisen tärkeäksi kysymys nousee, kun tiedetään, että ala itse toimii käsitykseni mukaan siten, että se pitää uudet tukut pois markkinoilta ja pois tämän kateautomaatin ulottuvilta.</p><p>Edellä käytetyt luvut on otettu Oriola-KD Oyj:n pörssitiedotteesta (5.2.2016) ja Oriola Oy:n Patentti- ja Rekisterihallitukselle toimittamista tulostiedoista.</p><p>Ihmettelen myös, miksi ministeriöissä ei ymmärretä että useita prosenttiyksiköitä kalliimmat hankintahinnat automaattisesti hilaavat kuluttajahintoja ylöspäin vähittäismyyntihintaa laskettaessa. Laskun maksajana on kuluttaja ja Kela-korvauksen osalta veronmaksaja.</p><p>Näyttää siis siltä, että Suomessa on mahdollista saada tuotteista selvästi parempi hinta kuin naapurimaassa Ruotsissa. Hankintahinnan korkeampi lähtötaso vaikuttaa luonnollisestikin myös vähittäismyyntihintaa nostavasti. Todettakoon, että toisen tukkukaupan, eli Tamron toiminnasta ei ollut tätä kirjoitettaessa kirjoittajan saatavilla vastaavaa vertailukelpoista informaatiota.</p><p>Lisäevidenssiä yksikanavajakelun tukkukaupalle tuottamasta lisähyödystä saadaan Oriola-KD Oyj:n pörssitiedotteen kohdasta &rdquo;<em>Riskit</em>&rdquo;. Siinä yhtiö toteaa mm. seuraavaa: <strong><em>&rdquo;Yksikanavajakelun osuus lääkejakelumarkkinasta saattaa pienentyä nopeasti, mikä saattaa heikentää toiminnan kannattavuutta ja johtaa tukkutoiminnan uudelleenjärjestelyyn.&rdquo;</em></strong> Yksikanavajakelu on siis käytäntönä monikanavajakelua tuottoisampaa myös yrityksen itsensä toteamana. Jo pelkästään tämän lausuman pitäisi herättää päätöksentekijät miettimään järjestelmän mielekkyyttä.</p><p>Korostan, että en tällä kirjoituksellani syytä tekstissä mainittuja yrityksiä mistään epäasiallisesta toiminnasta. Ne tekevät menestyksellisesti työtään toimintaympäristössä, jonka poliitikot ovat heille Suomessa järjestäneet. Toiminnan analyysillä on tarkoitus herättää päättäjät pohtimaan sääntelyyn liittyvien sivuvaikutusten merkitystä ja päivittämään käytännöt nykyaikaan sopiviksi ja kansalaisten etua palveleviksi.</p><p>***</p><p>Kirjoitus on otos teoksesta &quot;Apteekkireformi&quot;. Minna Isoaho 2016.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Lääkkeiden saatavuus puhuttaa laajasti juuri nyt. Lääketukun toimitusvaikeudet ovat nostaneet apteekkikeskustelun jälleen pinnalle: meillä on reformia vaativa apteekkijärjestelmä niin tukkukaupan kuin vähittäiskaupankin näkökulmasta katsottuna. Nyt on tukkukaupan vuoro olla keskustelun kohteena.

Kirjassani "Apteekkireformi - reilua kilpailua ja halpoja lääkkeitä" olen pohtinut Suomessa vallitsevaa aivan poikkeuksellista lääketukkukaupan yksikanavajakelua ja siitä aiheutuvia ongelmia. Käsitykseni mukaan lääketukkukaupan yksikanavajakelu ja hankintahinnan sääntely nostavat tuotteiden hintoja.

Pitääkö lääketukkukaupan yksikanavajakelu kilpailijat loitolla?

Suomessa lääketukkumarkkinat ovat kahden kauppa: Tamro Oyj:llä on 54 %:n ja Oriola Oy:llä on 46 %:n markkinaosuus lääkemyynnistä. Tukut vastaavat myös vapaakauppatuotteiden jakelusta asiakkaidensa toimeksiannosta. Tamro Oyj kuuluu Phoenix-konserniin, joka on Euroopan johtava lääkejakelija. Oriola Oy puolestaan on kansainvälisesti toimivan Oriola-KD Oyj:n tytäryhtiö.

Alalla on kokemuksia tilanteista, joissa uudet, markkinoille pyrkineet  tuotteet (ja niihin liittyvät lääkeyritykset)  on systemaattisesti pidetty pois markkinoilta valikoima- ja hankintapäätösten avulla. Toiminta vaikuttaa siltä, että maan tapa –käytännöt vahvistavat tuttujen yhteistyökumppaneiden asemaa. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että kun markkinoille pyrkivä lääkeyritys tarjoaa rinnakkaislääkkeeksi hyväksytyn tuotteen markkinoille, sitä ei tilata apteekkeihin. Tämä ei ainakaan ole kuluttajan etu. Eikä se kuulosta ihan toimivalta markkinataloudeltakaan.

Suomessa on käytössä hankintahinnan sääntelymekanismi, jolla turvataan valmistajien ja tukkujen kannattava toiminta (vaikka ainakin maailmalla lääkefirmat ovat erityisen kannattavia ilman valtion suojeluakin) ja toisaalta pyritään sääntelemään tuotteiden hintaa. Monopolikäytännöistä johtuen nämä jäykät rakenteet näyttävät toimivan kuluttajan etua vastaan. Päättäjien kritiikittömyys apteekkitoimialan rakenteita kohtaan konkretisoituu erityisen hyvin tässä yhteydessä.

En löydä uskottavaa selitystä sille, että valtion tulisi tukea lääketukkukauppojen tuloksen muodostamista. Kela-korvaukseen oikeuttavien lääkkeiden tukkuhinnat vahvistetaan viranomaisten toimesta ja tässä yhteydessä hintaan sisällytetään myös tukkukaupan voitto.

Yksinkertaisinta olisi säännellä vain lääkkeiden maksimihintoja asiakkaille ja siten suojella kansalaisia hintojen nousupaineilta. Kannattavuushuolet tulisi jättää niin vähittäiskaupan (apteekit) kuin tukkuportaankin (lääkeyritykset) huoleksi.

 

Perustelen tätä kahdella tavalla:

  • Muualla ei ole käytössä yksikanavajärjestelmää eikä tukku- ja vähittäisportaan symbioosia siten kuin meillä on.
  • Yksikanavajärjestelmässä valtion “hintaohjauksesta” hyötyy erityisesti tukkukauppa: Sen tarvitsee neuvotella vain yhden toimijan kanssa siitä hinnasta, millä se suostuu tuottamaan tukkutoimintaa. Jos lääke olisi myynnissä useamman tukun kautta, muodostuisi palkkioneuvotteluihin kilpailutilanne. Nyt niin ei tapahdu.

 

Tuloksentekoparatiisi

Sen lisäksi, että apteekkien toiminta on luvanvaraista, niin lääkkeiden myyntikatetta säädellään asetuksella. Lääkkeiden vähittäismyyntihinta määräytyy tukkuhinnan, apteekille varmistetun myyntikatteen, arvonlisäveron sekä toimitusmaksun perusteella. Nämä kaikki hintaelementit ovat säänneltyjä eriä. Tukkuhintaa säännellään Kela-korvattavien lääkkeiden osalta (90 % lääkkeistä). Kun lääke halutaan sairausvakuuutuksen lääkekorvauksen piiriin, viranomaiset vahvistavat sille tukkuliikkeen ehdotuksesta tukkukaupan katteen sisältävän ”kohtuullisen hankintahinnan”.

Suomessa käytössä oleva toimintamalli generoi hintapaineita ja luo maaperää intressiristiriitojen syntymiselle. Hintapaineista saadaan käsitys vertaamalla esimerkiksi Oriola-KD:n tulostietoja Suomen ja Ruotsin toiminnoissa. Esimerkiksi Oriolan lääkkeiden tukkukaupan käyttökate oli vuonna 2015 Ruotsissa 1,9 % ja Suomessa 5,6 %. Vastaavasti lääkkeiden tukkukaupan liikevoitto oli Ruotsissa 1,6 % ja Suomessa 4,6 %.

Lääketukkukauppa on siis Suomessa selvästi tuloksellisempaa kuin Ruotsissa. Veronmaksajana ihmettelen, miksi suostumme ylläpitämään moista käytäntöä. Miksi ihmeessä ajattelemme, että lääketukkujen tulosta tulee viranomaisten toimesta tukea? Erityisen tärkeäksi kysymys nousee, kun tiedetään, että ala itse toimii käsitykseni mukaan siten, että se pitää uudet tukut pois markkinoilta ja pois tämän kateautomaatin ulottuvilta.

Edellä käytetyt luvut on otettu Oriola-KD Oyj:n pörssitiedotteesta (5.2.2016) ja Oriola Oy:n Patentti- ja Rekisterihallitukselle toimittamista tulostiedoista.

Ihmettelen myös, miksi ministeriöissä ei ymmärretä että useita prosenttiyksiköitä kalliimmat hankintahinnat automaattisesti hilaavat kuluttajahintoja ylöspäin vähittäismyyntihintaa laskettaessa. Laskun maksajana on kuluttaja ja Kela-korvauksen osalta veronmaksaja.

Näyttää siis siltä, että Suomessa on mahdollista saada tuotteista selvästi parempi hinta kuin naapurimaassa Ruotsissa. Hankintahinnan korkeampi lähtötaso vaikuttaa luonnollisestikin myös vähittäismyyntihintaa nostavasti. Todettakoon, että toisen tukkukaupan, eli Tamron toiminnasta ei ollut tätä kirjoitettaessa kirjoittajan saatavilla vastaavaa vertailukelpoista informaatiota.

Lisäevidenssiä yksikanavajakelun tukkukaupalle tuottamasta lisähyödystä saadaan Oriola-KD Oyj:n pörssitiedotteen kohdasta ”Riskit”. Siinä yhtiö toteaa mm. seuraavaa: ”Yksikanavajakelun osuus lääkejakelumarkkinasta saattaa pienentyä nopeasti, mikä saattaa heikentää toiminnan kannattavuutta ja johtaa tukkutoiminnan uudelleenjärjestelyyn.” Yksikanavajakelu on siis käytäntönä monikanavajakelua tuottoisampaa myös yrityksen itsensä toteamana. Jo pelkästään tämän lausuman pitäisi herättää päätöksentekijät miettimään järjestelmän mielekkyyttä.

Korostan, että en tällä kirjoituksellani syytä tekstissä mainittuja yrityksiä mistään epäasiallisesta toiminnasta. Ne tekevät menestyksellisesti työtään toimintaympäristössä, jonka poliitikot ovat heille Suomessa järjestäneet. Toiminnan analyysillä on tarkoitus herättää päättäjät pohtimaan sääntelyyn liittyvien sivuvaikutusten merkitystä ja päivittämään käytännöt nykyaikaan sopiviksi ja kansalaisten etua palveleviksi.

***

Kirjoitus on otos teoksesta "Apteekkireformi". Minna Isoaho 2016.

]]>
6 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242511-suomi-on-laaketukkukaupan-tuloksentekoparatiisi#comments Apteekit Apteekkireformi Politiikka Fri, 08 Sep 2017 06:17:11 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242511-suomi-on-laaketukkukaupan-tuloksentekoparatiisi
SAK hyökkää yrittäjien kimppuun härskillä tavalla http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241458-sak-hyokkaa-yrittajien-kimppuun-harskilla-tavalla <p>SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoitti blogin &rdquo;<a href="http://www.sak.fi/ajankohtaista/blogit/jakovara/verotus-sorsii-palkkatyota-2017-08-17">Verotus sorsii palkkatyötä</a>&rdquo;. &nbsp;</p> <p>Jutussa rinnastetaan ihan pokkana palkkatyö ja yrittäjän tekemä työ eikä vaivauduta miettimään, mitä käytännön eroa näillä työntekomuodoilla on.</p> <p>Sopivasti osatotuuksia yhdistellen Kaukoranta päätyy väittämään että verotus suosii yrittäjyyttä palkansaajien kustannuksella. Hän on jopa sitä mieltä, että useimmat ihmiset ovat tuottavampia palkansaajina kuin yrittäjinä ja on huolissaan verotuskäytäntömme yrittäjyyteen ohjaavasta vaikutuksesta.</p> <p>Anteeksi nyt, mutta Kaukorannan blogissa olleet väitteet ja johtopäätökset ovat pöyristyttävän yksinkertaisia ja mielestäni myös virheellisiä. Tässä muutama esimerkki:</p> <ul><li>Palkkatyössä sosiaaliturvamaksut jakautuvat palkansaajan ja työnantajan maksamiin maksuihin. Kaukoranta laskee esityksessään palkansaajan tappioksi työnantajan maksamien sosiaaliturvamaksujen osuuden!&nbsp;</li><li>Kaukoranta päivittelee sitä, että yrittäjän maksaessa 100%:sesti oman eläketurvansa, hän voi halutessaan alivakuuttaa itsensä. Hän ei tule kertoneeksi lukijoille, että alivakuuttaminen johtaa siihen, että tuossa tapauksessa yrittäjälle ei kerry eläkettä. Yrittäjä kantaa vastuun itsestään ihan loppuun asti. Hän ei myöskään kerro sitä, että yrittäjien on lakisääteinen pakko maksaa minimimäärä YEL-maksua (noin 2000 euroa vuodessa), mutta sillä ei saa käytännössä mitään eläketurvaa.</li><li>Kaukoranta pitää epäkohtana sitä, että yrittäjävähennys keventää yrittäjien tuloverotusta suhteessa palkansaajiin. Hänen mieleensä ei tule edes tässä vaiheessa miettiä yrittäjien tekemien työtuntien määrää suhteessa palkkatyöhön. Esimerkiksi maatalousyrittäjät tekevät vuodessa yli 100 päivää enemmän töitä kuin palkkatyöläiset.</li><li>Kaukoranta syyllistää yrittäjiä siitä, että heillä on &rdquo;mahdollisuus muuntaa osa tuloistaan kevyemmin verotetuiksi osingoiksi&rdquo;. Kaukoranta sekoittelee puuroja ja vellejä oikein kunnolla erityisesti tässä yhteydessä. Soisi hänen ymmärtävän kokonaisuuden ja jättävän edes tämän väitteen pois blogistaan.</li></ul> <p>Tekstissä käydään rajusti yrittäjien kimppuun tyylilajina osatotuuksien heittely populismin toivossa. Tekstissä vertaillaan vertailukelvottomia asioita toisiinsa ja poimitaan &rdquo;faktoja&rdquo; sieltä täältä kokonaisuudesta irroittaen.</p> <p>Yksityishenkilöille oman viiteryhmän asioiden häikäilemätön edistäminen olisi sallittua, mutta SAK:n pääekonomistilta odottaisi edes jonkinlaista kansantalouden ekosysteemin ymmärrystä ja vastuuta sanoistaan. Jos SAK aikoo jatkossa pyrkiä haavoittamaan yrittäjien asemaa ja toimia Kaukorannan ideoiden puolesta, niin tässä muutama kysymys heille vastattavaksi:</p> <ol><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät luopumaan kokonaan sosiaaliturvastaan ja onko samalla ok, että jokainen työntekijä maksaa jatkossa itse omat työkalunsa, koulutuksensa ja järjestää itselleen oman työterveyshuollon?</li><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että työntekijä huolehtii jatkossa itse eläketurvansa kartuttamisesta?</li><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että palkkaa ei makseta lainkaan sellaisina kuukausina, kun myynti on ollut odotettua vähäisempää?</li><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että töissä ollaan käytännössä 24/7/365 eikä työaikaa erotella vapaa-ajasta eikä loma-ajalta saa palkkaa?</li><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että huonoina aikoina työntekijät ottavat henkilökohtaista lainaa ja antavat esimerkiksi oman kotinsa pankille vakuudeksi, jotta firma pysyy pystyssä?</li></ol> <p>Eikö SAK:ssa tiedetä, että valtaosa uusista työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin? Työntekijöiden etujen vaalimisessa kannattaisi varmistaa, että yrittäjät pärjäävät ja voivat työllistää. On aikamoinen virhearvio luulla, että yrittäjiä kampittamalla luotaisiin työntekijöille parempaa tulevaisuutta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoitti blogin ”Verotus sorsii palkkatyötä”.  

Jutussa rinnastetaan ihan pokkana palkkatyö ja yrittäjän tekemä työ eikä vaivauduta miettimään, mitä käytännön eroa näillä työntekomuodoilla on.

Sopivasti osatotuuksia yhdistellen Kaukoranta päätyy väittämään että verotus suosii yrittäjyyttä palkansaajien kustannuksella. Hän on jopa sitä mieltä, että useimmat ihmiset ovat tuottavampia palkansaajina kuin yrittäjinä ja on huolissaan verotuskäytäntömme yrittäjyyteen ohjaavasta vaikutuksesta.

Anteeksi nyt, mutta Kaukorannan blogissa olleet väitteet ja johtopäätökset ovat pöyristyttävän yksinkertaisia ja mielestäni myös virheellisiä. Tässä muutama esimerkki:

  • Palkkatyössä sosiaaliturvamaksut jakautuvat palkansaajan ja työnantajan maksamiin maksuihin. Kaukoranta laskee esityksessään palkansaajan tappioksi työnantajan maksamien sosiaaliturvamaksujen osuuden! 
  • Kaukoranta päivittelee sitä, että yrittäjän maksaessa 100%:sesti oman eläketurvansa, hän voi halutessaan alivakuuttaa itsensä. Hän ei tule kertoneeksi lukijoille, että alivakuuttaminen johtaa siihen, että tuossa tapauksessa yrittäjälle ei kerry eläkettä. Yrittäjä kantaa vastuun itsestään ihan loppuun asti. Hän ei myöskään kerro sitä, että yrittäjien on lakisääteinen pakko maksaa minimimäärä YEL-maksua (noin 2000 euroa vuodessa), mutta sillä ei saa käytännössä mitään eläketurvaa.
  • Kaukoranta pitää epäkohtana sitä, että yrittäjävähennys keventää yrittäjien tuloverotusta suhteessa palkansaajiin. Hänen mieleensä ei tule edes tässä vaiheessa miettiä yrittäjien tekemien työtuntien määrää suhteessa palkkatyöhön. Esimerkiksi maatalousyrittäjät tekevät vuodessa yli 100 päivää enemmän töitä kuin palkkatyöläiset.
  • Kaukoranta syyllistää yrittäjiä siitä, että heillä on ”mahdollisuus muuntaa osa tuloistaan kevyemmin verotetuiksi osingoiksi”. Kaukoranta sekoittelee puuroja ja vellejä oikein kunnolla erityisesti tässä yhteydessä. Soisi hänen ymmärtävän kokonaisuuden ja jättävän edes tämän väitteen pois blogistaan.

Tekstissä käydään rajusti yrittäjien kimppuun tyylilajina osatotuuksien heittely populismin toivossa. Tekstissä vertaillaan vertailukelvottomia asioita toisiinsa ja poimitaan ”faktoja” sieltä täältä kokonaisuudesta irroittaen.

Yksityishenkilöille oman viiteryhmän asioiden häikäilemätön edistäminen olisi sallittua, mutta SAK:n pääekonomistilta odottaisi edes jonkinlaista kansantalouden ekosysteemin ymmärrystä ja vastuuta sanoistaan. Jos SAK aikoo jatkossa pyrkiä haavoittamaan yrittäjien asemaa ja toimia Kaukorannan ideoiden puolesta, niin tässä muutama kysymys heille vastattavaksi:

  1. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät luopumaan kokonaan sosiaaliturvastaan ja onko samalla ok, että jokainen työntekijä maksaa jatkossa itse omat työkalunsa, koulutuksensa ja järjestää itselleen oman työterveyshuollon?
  2. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että työntekijä huolehtii jatkossa itse eläketurvansa kartuttamisesta?
  3. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että palkkaa ei makseta lainkaan sellaisina kuukausina, kun myynti on ollut odotettua vähäisempää?
  4. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että töissä ollaan käytännössä 24/7/365 eikä työaikaa erotella vapaa-ajasta eikä loma-ajalta saa palkkaa?
  5. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että huonoina aikoina työntekijät ottavat henkilökohtaista lainaa ja antavat esimerkiksi oman kotinsa pankille vakuudeksi, jotta firma pysyy pystyssä?

Eikö SAK:ssa tiedetä, että valtaosa uusista työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin? Työntekijöiden etujen vaalimisessa kannattaisi varmistaa, että yrittäjät pärjäävät ja voivat työllistää. On aikamoinen virhearvio luulla, että yrittäjiä kampittamalla luotaisiin työntekijöille parempaa tulevaisuutta.

]]>
33 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241458-sak-hyokkaa-yrittajien-kimppuun-harskilla-tavalla#comments Ay-liike Palkkatyö SAK Verotus Yrittäjyys Fri, 18 Aug 2017 15:01:57 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241458-sak-hyokkaa-yrittajien-kimppuun-harskilla-tavalla
Apteekkipäätöksenteko – ravistettava omaskakas http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236120-apteekkipaatoksenteko-ravistettava-omaskakas <p>Hallituksen ulostulo &rdquo;apteekkitoiminnan maltillisesta uudistustyöstä&rdquo; on mielestäni valheellinen ja kansalaisia aliarvioiva manööveri. Poliittinen päätöksenteko on Suomessa häpeällisen huonoa. Häpeä muuttuu kiukuksi ja edelleen epätoivoksi, kun tutustuu hallituksen päätösten perusteluihin ja mukauudistusten uutisointiin. Kansalaisia sumutetaan oikein kunnolla eikä yhteisten varojen vuosikausia jatkuneeseen kuppaamiseen puututa. Tutkivalle journalismille olisi tilaus.</p><p>On oltava joku keino saada poliittiset päättäjät vastuuseen päätöksistään. Pelkkä kannatusmittaus vaaleissa ei riitä vastuun kantamiseksi, kun vaalien välillä osoitetaan piittaamattomuutta verovarojen käytössä.</p><p>Esimerkkejä katastrofaalisen huonosta asioiden johtamisesta ja poliittisten pelien saastuttamasta päätöksenteosta ja lobbareiden ylivallasta on paljon, mutta apteekkialan uudistamisen vaiheet pitävät hallussaan härskiysennätystä. Ennätyksiä rikotaan myös osaamattomuuden puolella, sillä ministerin puhetta kuunnellessa huomaa, että asiat ja niiden merkitykset ovat&nbsp; kokolailla sekaisin.</p><p>Apteekkiala suorastaan huutaa kehittämistä. Lääkkeet ja apteekkikanavassa yksinoikeudella myytävät vapaakauppatuotteet ovat Suomessa kalliita ja alan tehottomuus hätkähdyttää. Käytämme vuosittain miljarditolkulla verovaroja (Kela-korvaus ja toimeentulotuki) lääkejakelun ja lääkeneuvonnan järjestämiseen vanhanaikaisella tavalla. Samaan aikaan kasvava joukko ihmisiä toteaa, että heillä ei ole varaa päivittäisiin lääkkeisiin.</p><p>Jos on tietoinen vähittäiskaupan prosessitehokkuudesta ja best practice &ndash;käytännöistä ja jos tarkastelee Suomen apteekkijärjestelmää objektiivisesti ja jos puolustaa kansalaisten etua, niin ei voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseeen, kuin että apteekkijärjestelmän rakenteiden uudistaminen on välttämätöntä. Apteekkitoimialalla on merkittäviä eettisiä, juridisia ja taloudellisia epäkohtia, jotka odottavat korjaamista, mutta mitään ei tapahdu.</p><p>Vastuu epäkohtiin puuttumisesta ja niiden korjaamisesta on eduskunnalla, hallituksella ja sosiaali- ja terveysministeriöllä. Ne eivät kuitenkaan puutu asiaan, vaan kerta toisensa jälkeen tyrmäävät tärkeät uudistusehdotukset. Miksi ne eivät puutu epäkohtiin? Miksi hyvät ehdotukset vesitetään? Nämä ovat kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta, sillä päätöksentekijät eivät pyynnöistäni huolimatta suostu keskustelemaan asiasta kanssani. Apteekkariliiton näkemyksiä heillä kyllä on aikaa kuunnella. Voin siis ainoastaan tarkastella tapahtumaketjun loppupäätä, eli hallituksen ja eduskunnan tekemiä päätöksiä.</p><p>Viimeisin päätösnäytelmä näyteltiin 24.4.2017 hallituksen puoliväliriihessä. Sitä edelsi muutamaa päivää aikaisemmin kenraaliharjoitus, kun apteekkityöryhmä sai työnsä päätökseen ja tiivisti käsityksensä alan uudistamistarpeesta. Kenraaliharjoitus sai samanaikaista järeää taustatukea, kun Sosiaali- ja terveysministeri puhui apteekkaripäivillä muutosten maltillisuudesta ja nykysysteemin erinomaisuudesta, Fimea julkaisi sopivasti sääntelyn purkamista vastustavan yksipuolisen &rdquo;tutkimuksen&rdquo; ja Kelan pääjohtaja sanoi Apteekkariliiton nettisivuilla uutisoidussa haastattelussa, että hän ei ota kantaa alan vapauttamiseen, mutta ei kuitenkaan malttanut olla toteamatta, että hänen mielestään nykysysteemi toimii oikein hyvin eikä tarvetta vapautukselle ole.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Mutta sitten niihin päätöksiin:</strong></p><p>Pääministeri Juha Sipilä sanoi <a href="http://www.iltalehti.fi/politiikka/201704242200109171_pi.shtml">Iltalehdessä</a>,&nbsp;että &rdquo;&hellip;hallitus on päässyt puoliväliriihessä sopuun apteekkisääntelyn uudistamisesta.&rdquo; Siis mitä? Pääsi sopuun asiasta, josta ei ollut erimielisyyttä alun alkaenkaan. Ministerit ja kansanedustajat (poislukien Antero Vartia) kun ovat vuosikausien ajan yksimielisesti puolustaneet apteekkareiden etua ohi kansalaisten edun ja jarruttaneet neliraajajarrutuksella kaikkia rakenteellisia muutosehdotuksia.</p><p>Niin oli tälläkin kerralla. Kukaan ei oikeasti halunnut uudistaa apteekkialaa ja asia tuli hallituksen agendalle hyvin vastentahtoisesti. Vasta, kun viime syksynä voimistuneet vaatimukset alan uudistamisesta eivät ottaneet laantuakseen, perustettiin työryhmä, jonka tehtävä oli mm. pohtia &rdquo;onko meillä halukkuutta uudistaa apteekkialaa tällä vaalikaudella&rdquo;.</p><p>Ei ollut halukkuutta, joten mitään sopuakaan ei ole tarvinut hakea. Oli vain tarve löytää keinot uudistuskeskustelun hiljentämiseksi. Ja löytyihän ne keinot. Niin kuin kaikkina aikaisempinakin kertoina on löytynyt ja uutisoinnilla luotiin mielikuva, että vaikeaa asiaa on rankasti pohdittu ja lopputulos on onnistuneesti löytynyt.</p><p>Hallituksen puoliväliriihessä julkistamat mukauudistukset ovat kuitenkin räikeää sumuttamista. Aitoja uudistuksia ei oikeasti tehty, vaikka toisin annetaan ymmärtää. Tilannetta synkistää se, että kansalaisille tarjoillut mukauudistusten perustelut ovat täyttä puppua. Ne ovat sitä samaa perustelematonta liturgiaa, jota olemme vuosien ajan kuulleet. Tässä esimerkki Iltasanomien&nbsp;<a href="http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005183865.html">uutisesta</a> (samansisältöinen viesti on lukuisissa muissa tiedotusvälineissä).&nbsp;Seuraavissa kappaleissa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan sitaatteja ja omat kommenttini niihin:</p><p><strong><em>&rdquo;Apteekkitoiminta tulee kuitenkin jatkossakin pysymään luvanvaraisena.&rdquo;</em></strong></p><ul><li>Huomionarvoista on, että uudistusehdotuksissa kukaan ei ole ehdottanut luvanvaraisuudesta luopumista. Miksi siis uutisoidaan, että luvanvaraisuus säilyy? Kaikki uudistusehdotukset ovat perustuneet ajatukselle, että jatkossakin vaaditaan apteekkilupa.</li><li>Ehdotuksissa on sen sijaan vaadittu, että lopetetaan nykyinen pienen porukan klubitoiminta ja annetaan pätevyysehdot täyttävälle henkilölle (proviisori) lupa perustaa apteekki niin halutessaan. Mitään liennytyksiä osaamiskriteereihin ei ole esitetty, vaikka perusteluissa ja keskustelussa näin aina annetaan ymmärtää.</li><li>Olisi ollut erittäin tärkeää, että ministeri olisi perustellut sitä, miksi lääkejakelussa ja lääkeneuvonnassa tarvitaan tiukempi lupakäytäntö kuin lääkäripalveluiden tarjonnassa. Apteekkialaa katsellaan täysin laput silmillä.</li></ul><p>&nbsp;</p><p><strong><em>&rdquo;On tärkeää säilyttää luvanvaraisuus jo senkin vuoksi, että meidän pitää säilyttää lääkkeiden saatavuus koko maassa. Lääketurvallisuus on niin sanotusti maan reunoja myöten tärkeä tavoite. Apteekkilupaan kuuluu siis jatkossa myös sijainnin sääntely.&rdquo;</em></strong></p><ul><li>Mielestäni ministeri taivuttelee totuutta aika ronskisti, kun hän antaa ymmärtää, että apteekkialan uudistaminen kilpailua lisäämällä automaattisesti vähentäisi apteekkipalveluiden saatavuutta syrjäseudulla. Tästä ei ole mitään näyttöä. Päinvastoin on odotettavissa, että palvelu paranee ja lisääntyy. Se, mitä voi tapahtua, on että nykyinen apteekkari menettää markkinaosuuttaan, mutta se ei saa olla peruste estää toimialan kehitys tai reilu kilpailu.</li><li>Olisi ollut mielenkiintoista tietää, miksi &rdquo;syrjäseudulla&rdquo; tarvitaan ehdottomasti nykyisenkaltainen apteekki, vaikka siellä ei ole poliisia, lääkäriä, ambulansseja, ammattikoulua eikä esimerkiksi pankkipalveluita saatavilla? Selitys sille, että paikallinen vähittäiskauppa ei osaisi hoitaa vastuullisesti lääkejakelua ja lääkeneuvontaa, tarvitaan. Vielä sitä ei ole saatu.</li><li>Apteekin sijainnilla ei ole mitään yhteyttä lääketurvallisuuteen, toisin kuin ministeri väittää. Myöskään apteekkien määrällä ei ole mitään tekemistä lääketurvallisuuden kanssa. Sijanti- tai määräsääntely eivät lisää lääketurvallisuutta millään tavalla toisin kuin päätöksen perustelussa annetaan ymmärtää.</li></ul><p>&nbsp;</p><p><strong><em>&rdquo;Hallituksen tavoitteena on kuitenkin lisätä apteekkien määrää. Tarkat tiedot uusien apteekkien lukumäärästä ja sijainnista ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa. Tällaista lukumäärää emme ole arvioineet, ja se on sitten viranomaistenkin tehtävä. Mutta alueilla, joissa väestöpohjaan suhteutettuna on tullut selkeästi palautetta että apteekkien määrä on liian vähäinen, niin lisäys koskee varmaankin tällaista tilannetta.&rdquo;</em></strong></p><ul><li>Onko Suomen korkeimman tahon (hallitus) kehittämistyö todellakin näin surkealla tasolla? Hallituksen käytössä on kaikki mahdolliset asiantuntijat, virkamiehet, avustajat, konsultit ja työryhmät, mutta siitä ainoasta edes hiukan muutokseen vivahtavasta asiasta ei ole päätöksenteon jälkeen mitään tietoa, se on &rdquo;vielä hämärän peitossa&rdquo;.</li><li>Todellisuutta lienee se, että oli pakko tehdä joku edes hiukan muutokselta näyttävä päätös, mutta sitäkään ei uskalleta täsmentää?</li><li>Olen Apteekkireformi-kirjassani todistanut, että viranomaisten käyttämä palveluiden saatavuudesta kertova tunnusluku eli apteekkitiheys, antaa saatavustilanteesta väärän mielikuvan. Tämä virheellinen mielikuva on satanut suoraan apteekkareiden laariin ja sade näyttää jatkuvan, koska päätöksessä ei ole osattu sanoa, mitä tässä kiusallisessa mukamuutostilanteessa pitäisi oikein tehdä.</li><li>Jos apteekkien määrätarve ei selkene, niin hämäryyttä voi vähentää vaikka tutustumalla Apteekkireformi-kirjan analyysiin tästä aiheesta. Se löytyy sivulta 59.</li></ul><p>&nbsp;</p><p>Hallitus nimitti aiemmin professori Heikki Ruskoahon työryhmän selvittämään hallitusohjelmaan kirjattujen 150 miljoonan lääkekustannussäästöjen toteuttamista.</p><p><strong><em>Mattilan mukaan mahdollisia säästöjä ei tulla kohdistamaan pienituloisiin. &rdquo;Työryhmän tärkeänä tehtävänä on selvittää etenkin paljon lääkkeitä käyttävien kohdalla se tilanne, jos on korkeat lääkekulut, niin miten saadaan pienituloisille turvattua hyvä lääkehoito.&rdquo;</em></strong></p><ul><li>Eikö ministeri Mattila tiedä, että apteekkijärjestelmämme keinovalikoimassa ei ole mitään mahdollisuutta ottaa huomioon asiakkaan tulotasoa? On täysin perusteetonta luvata, että &rdquo;säästöjä ei tulla kohdentamaan pienituloisiin&rdquo;.</li><li>Lääkkeitä käytetään sairauden hoitamiseen ja diabetes, syöpä tai vaikkapa sydämen vajaatoiminta iskee kohteeseensa tulotasosta riippumatta. Kela-korvauksista päätettäessä ei kysytä asiakkaan tuloja, vaan päätös perustuu Kela-korvattavien lääkkeiden listaukseen ja niihin korvausprosentteihin, joista on yksityiskohtaisesti päätetty. Ei siis ole mahdollista varioida tilannetta asiakkaan varallisuuden mukaan.</li><li>Eikö ministeri Mattila tiedä, että meillä jo on menetelmä tilanteisiin, joissa &rdquo;on korkeat lääkekulut&rdquo;? Sitä kutsutaan nimellä lääkekatto. Lääkekaton täytyttyä Kela-korvattavat lääkkeet ovat käytännössä ilmaiset tulotasosta riippumatta.</li><li>On käsittämätöntä, että poliittiset päättäjät eivät korvaansa lotkauta lääkkeiden ja vapaakauppatuotteiden absoluuttiselle hintatasolle. Ketään ei kiinnosta selvittää Suomessa myytävien lääkkeiden hintatasoa suhteessa muihin maihin. Se olisi helpoin paikka vaikuttaa ostovoimaan, mutta on hankala toteuttaa koska vallassa olevat apteekkarit sitä luonnollisestikin vastustavat. Poliitikkojen pitäisi kuitenkin katsoa kansan etua, ei omaansa tai jonkun muun intressiryhmän etua.</li></ul><p>&nbsp;</p><p><strong><em>&rdquo;Selvitämme tiettyjen itsehoitolääkkeiden myynnin mahdollista laajentamista, mutta tämä tietysti lääketurvallisuutta painottaen ei koskisi esimerkiksi särkylääkkeitä, vaan suppeampaa tuotevalikoimaa. Esimerkiksi lääkerasvat voisivat tulla päivittäistavarakauppaan.&rdquo;</em></strong></p><ul><li>Tässä on yksi esimerkki neliraajajarrutuksen tehosta. Siirretään päätöstä hamaan tulevaisuuteen ja selvitellään asiaa lisää, vaikka maailmalla ja jopa Suomessa on tehty puolueettomia selvityksiä itsehoitolääkkeiden myyntiin liittyen. On kuvattu etuja ja haittoja, eikä pitäisi olla mitään ongelmaa tehdä päätöstä näiden selvitysten pohjalta.</li><li>Silmiinpistävää on myös alituinen vertailu Ruotsiin. Sieltä otetaan vertailutieto mukaan silloin kun se sopii päättäjien agendaan eli silloin, kun Ruotsissa on joku asia mennyt pieleen, sitä käytetään syynä olla tekemättä päätöstä Suomessa.</li><li>Miksi Suomen viranomaiset eivät tuota apteekkialalta riippumatonta tietoa ja miksi tätä tietoa ei verrata laajemmin esimerkiksi EU-kontekstissa? Jos verrattaisiin, niin huomattaisiin että Ruotsi on esimerkiksi palveluiden saatavuudessa Euroopan huonoimmasta päästä ja niin Ruotsin kuin Suomenkin tunnusluvut jäävät kauaksi eurooppalaisesta keskitasosta.</li></ul><p>&nbsp;</p><p><strong>Onko kyse päättäjien osaamattomuudesta vai jopa tietoisesta valehtelusta?</strong></p><p>Hallituksen linjaukset ja niiden perustelut ovat mielestäni käsittämättömän huonoja. En tiedä, onko tässä kyse päättäjien osaamattomuudesta vai jopa tietoisesta valehtelusta. Olen taipuvainen ajattelemaan, että kyse on valehtelusta.</p><p>Tein viime vuonna apteekkitoiminnasta toimiala-analyysin ja julkaisin sen Apteekkireformi-kirjan muodossa. Tuolloin ajattelin, että toimialan kehitystä ei ole tapahtunut, koska päättäjillä ei ole oikeaa tietoa toimialan tilasta. Ajattelin myös, että tästä syystä kirjani tuottama uusi tieto otetaan innokkaasti vastaan päättäjien keskuudessa.</p><p>Toisin kävi. Ketään ei kiinnostanut tuo tieto, joten päädyin lahjoittamaan syksyllä 2016 jokaiselle kansanedustajalle oman Apteekkireformi-kirjan ja pyysin heitä ottamaan kirjan tarjoaman informaation huomioon, kun kuuntelevat Apteekkariliiton yksipuolista lobbausviestintää ja pohtivat alan kehittämistarpeita.</p><p>Tulokset ovat nyt nähtävissä: Koska päätöksiin tai niiden perusteluihin ei tullut mitään uutta vivahdetta eikä yhtäkään esitettyä epäkohtaa käsitelty, niin kyse täytyy olla valehtelusta: Luodaan tarkoitushakuisesti mielikuva, että apteekkialan tilanne on käyty huolellisesti läpi ja että on päädytty parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Totuus on toinen. Kokonaisuutta ei ole vieläkään käyty läpi, eikä lopputulos kestä kriittistä tarkastelua.</p><p>Koska apteekkialan uudistaminen ei näytä onnistuvan poliitikoiltamme, niin yksinkertaistetaan asiaa ja keskitytään seuraaviin kokonaisuuksiin: tehdään lobbausjärjestelmä läpinäkyväksi, muutetaan apteekkitoiminta osakeyhtiömuotoiseksi ja perustetaan objektiivinen tietokanta.</p><ul><li>Suomen on ryhdyttävä noudattamaan samaa lobbaukseen liittyvää lainsäädäntöä kuin EU:n alueella muutoinkin on käytössä. Meillä ei esimerkiksi ole rekisteriä lobbareista ja poliittiseen päätöksentekoon onkin syntynyt musta alue, jossa vahvimmille lobbareille on tullut jopa institutionaalinen asema ja niitä kuunnellaan kritiikittömästi asiantuntijoina uhraamatta hetkenkään pohdintaa sille, millä motiivilla ne ovat liikkeellä. Tästä esimerkkinä Apteekkariliitto. Sen tehtävä on valvoa ja edistää apteekkareiden taloudellisia etuja ja se tekee tätä työtään erittäin hyvin ja erittäin isoilla resurssipanostuksilla. Poliitikkojen tehtävänä on varmistaa päätösten objektiivisuus, mutta käsitykseni mukaan tässä tavoitteessa ei onnistuta. Laskun maksaa veronmaksaja.</li></ul><p>&nbsp;</p><ul><li>Apteekkitoiminnan on oltava jatkossa osakeyhtiömuotoista toimintaa. Tämän muutoksen myötä apteekkitaloutta voidaan arvioida ulkopuolisten toimesta. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään, siis ei mitään, tarkastettavissa olevaa tietoa apteekkitaloudesta eikä päättäjillä oikeasti ole objektiivista tietoa, kun he päättävät esimerkiksi hinnoittelukalkyyleistä. Viime kerralla esimerkiksi reseptin toimitusmaksu kuusinkertaistettiin ja se söi ostovoimaa yli 100 miljoonalla eurolla. Olisi ihan kohtuullista saada objektiivinen analyysi tuollaisten päätösten taustalle.</li></ul><p>&nbsp;</p><ul><li>Luodaan luotettava ja avoin tietokanta, josta käy kattavasti ilmi apteekkitalouden yksityiskohdat ja todellisiin valikoimiin ja vähittäismyyntihintoihin liittyvät tiedot. Kun kerran halutaan pitää apteekkitoiminta eksklusiivisena klubitoimintana, jonka taloudellinen menestys taataan lakiteitse ja joka rahoitetaan verovaroin, niin ei voi olla mitään perustetta estää tiedonkeruuta ja sen julkaisemista. On perin kummallista, että valtion tilintarkastajat tai mitkään muutkaan tarkastustahot eivät vaadi objektiivista ja tarkastettavissa olevaa tietoa päätöksenteon tueksi, vaikka sinne kuitenkin syydetään miljarditolkulla verorahaa joka ikinen vuosi. On käsittämätöntä, että esimerkiksi tilitetyn apteekkiveron oikeellisuutta ei voi tarkistaa mistään lähteestä. Audit trail puuttuu. Voitaisiinko samaan käytäntöön siirtyä vaikkapa tuloveron tai alv:n tilitysten yhteydessä?</li></ul><p>Apteekkipäätöksentekoa ihmetellessä alkaa ymmärtämään, miksi kansalaisten luottamus politiikkaan on heikko. Maailmalla on jo nähty mihin luottamuskato johtaa. Se johtaa perinteisten puolueiden kuihtumiseen ja uusien ryhmittymien esiinmarssiin. Poliittiset käytännöt ovat niin mätiä, että ne eivät tuulettamalla parane. Nähtäväksi jää, miten kiltisti suomalaiset jatkavat veronmaksua pohjattomaan kaivoon. (Taidankin perustaa apteekkipuolueen <img alt="smiley" height="23" src="/sites/all/libraries/ckeditor/plugins/smiley/images/regular_smile.png" title="smiley" width="23" />)</p><p>Lopuksi vielä tiedote niille, jotka luulivat että tämän jutun otsikossa on kirjoitusvirhe. Ei ole. Kävi nimittäin niin, että muuan mummo meni jälkitarkastukseen ja lääkäri kysyi: - Miten se lääkkeen ottaminen oikein onnistui? Tähän mummo vastasi, että - hyvin, vaikka olihan se hiukan hankalaa, kun lääkettä oli &rdquo;ravistettava omaskakas&rdquo;. Tämä juttu olkoon aasinsilta lääkeneuvontakeskusteluun. Sekään kun ei ole totuudentaivuttelusta vapaata.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hallituksen ulostulo ”apteekkitoiminnan maltillisesta uudistustyöstä” on mielestäni valheellinen ja kansalaisia aliarvioiva manööveri. Poliittinen päätöksenteko on Suomessa häpeällisen huonoa. Häpeä muuttuu kiukuksi ja edelleen epätoivoksi, kun tutustuu hallituksen päätösten perusteluihin ja mukauudistusten uutisointiin. Kansalaisia sumutetaan oikein kunnolla eikä yhteisten varojen vuosikausia jatkuneeseen kuppaamiseen puututa. Tutkivalle journalismille olisi tilaus.

On oltava joku keino saada poliittiset päättäjät vastuuseen päätöksistään. Pelkkä kannatusmittaus vaaleissa ei riitä vastuun kantamiseksi, kun vaalien välillä osoitetaan piittaamattomuutta verovarojen käytössä.

Esimerkkejä katastrofaalisen huonosta asioiden johtamisesta ja poliittisten pelien saastuttamasta päätöksenteosta ja lobbareiden ylivallasta on paljon, mutta apteekkialan uudistamisen vaiheet pitävät hallussaan härskiysennätystä. Ennätyksiä rikotaan myös osaamattomuuden puolella, sillä ministerin puhetta kuunnellessa huomaa, että asiat ja niiden merkitykset ovat  kokolailla sekaisin.

Apteekkiala suorastaan huutaa kehittämistä. Lääkkeet ja apteekkikanavassa yksinoikeudella myytävät vapaakauppatuotteet ovat Suomessa kalliita ja alan tehottomuus hätkähdyttää. Käytämme vuosittain miljarditolkulla verovaroja (Kela-korvaus ja toimeentulotuki) lääkejakelun ja lääkeneuvonnan järjestämiseen vanhanaikaisella tavalla. Samaan aikaan kasvava joukko ihmisiä toteaa, että heillä ei ole varaa päivittäisiin lääkkeisiin.

Jos on tietoinen vähittäiskaupan prosessitehokkuudesta ja best practice –käytännöistä ja jos tarkastelee Suomen apteekkijärjestelmää objektiivisesti ja jos puolustaa kansalaisten etua, niin ei voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseeen, kuin että apteekkijärjestelmän rakenteiden uudistaminen on välttämätöntä. Apteekkitoimialalla on merkittäviä eettisiä, juridisia ja taloudellisia epäkohtia, jotka odottavat korjaamista, mutta mitään ei tapahdu.

Vastuu epäkohtiin puuttumisesta ja niiden korjaamisesta on eduskunnalla, hallituksella ja sosiaali- ja terveysministeriöllä. Ne eivät kuitenkaan puutu asiaan, vaan kerta toisensa jälkeen tyrmäävät tärkeät uudistusehdotukset. Miksi ne eivät puutu epäkohtiin? Miksi hyvät ehdotukset vesitetään? Nämä ovat kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta, sillä päätöksentekijät eivät pyynnöistäni huolimatta suostu keskustelemaan asiasta kanssani. Apteekkariliiton näkemyksiä heillä kyllä on aikaa kuunnella. Voin siis ainoastaan tarkastella tapahtumaketjun loppupäätä, eli hallituksen ja eduskunnan tekemiä päätöksiä.

Viimeisin päätösnäytelmä näyteltiin 24.4.2017 hallituksen puoliväliriihessä. Sitä edelsi muutamaa päivää aikaisemmin kenraaliharjoitus, kun apteekkityöryhmä sai työnsä päätökseen ja tiivisti käsityksensä alan uudistamistarpeesta. Kenraaliharjoitus sai samanaikaista järeää taustatukea, kun Sosiaali- ja terveysministeri puhui apteekkaripäivillä muutosten maltillisuudesta ja nykysysteemin erinomaisuudesta, Fimea julkaisi sopivasti sääntelyn purkamista vastustavan yksipuolisen ”tutkimuksen” ja Kelan pääjohtaja sanoi Apteekkariliiton nettisivuilla uutisoidussa haastattelussa, että hän ei ota kantaa alan vapauttamiseen, mutta ei kuitenkaan malttanut olla toteamatta, että hänen mielestään nykysysteemi toimii oikein hyvin eikä tarvetta vapautukselle ole.

 

Mutta sitten niihin päätöksiin:

Pääministeri Juha Sipilä sanoi Iltalehdessä, että ”…hallitus on päässyt puoliväliriihessä sopuun apteekkisääntelyn uudistamisesta.” Siis mitä? Pääsi sopuun asiasta, josta ei ollut erimielisyyttä alun alkaenkaan. Ministerit ja kansanedustajat (poislukien Antero Vartia) kun ovat vuosikausien ajan yksimielisesti puolustaneet apteekkareiden etua ohi kansalaisten edun ja jarruttaneet neliraajajarrutuksella kaikkia rakenteellisia muutosehdotuksia.

Niin oli tälläkin kerralla. Kukaan ei oikeasti halunnut uudistaa apteekkialaa ja asia tuli hallituksen agendalle hyvin vastentahtoisesti. Vasta, kun viime syksynä voimistuneet vaatimukset alan uudistamisesta eivät ottaneet laantuakseen, perustettiin työryhmä, jonka tehtävä oli mm. pohtia ”onko meillä halukkuutta uudistaa apteekkialaa tällä vaalikaudella”.

Ei ollut halukkuutta, joten mitään sopuakaan ei ole tarvinut hakea. Oli vain tarve löytää keinot uudistuskeskustelun hiljentämiseksi. Ja löytyihän ne keinot. Niin kuin kaikkina aikaisempinakin kertoina on löytynyt ja uutisoinnilla luotiin mielikuva, että vaikeaa asiaa on rankasti pohdittu ja lopputulos on onnistuneesti löytynyt.

Hallituksen puoliväliriihessä julkistamat mukauudistukset ovat kuitenkin räikeää sumuttamista. Aitoja uudistuksia ei oikeasti tehty, vaikka toisin annetaan ymmärtää. Tilannetta synkistää se, että kansalaisille tarjoillut mukauudistusten perustelut ovat täyttä puppua. Ne ovat sitä samaa perustelematonta liturgiaa, jota olemme vuosien ajan kuulleet. Tässä esimerkki Iltasanomien uutisesta (samansisältöinen viesti on lukuisissa muissa tiedotusvälineissä). Seuraavissa kappaleissa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan sitaatteja ja omat kommenttini niihin:

”Apteekkitoiminta tulee kuitenkin jatkossakin pysymään luvanvaraisena.”

  • Huomionarvoista on, että uudistusehdotuksissa kukaan ei ole ehdottanut luvanvaraisuudesta luopumista. Miksi siis uutisoidaan, että luvanvaraisuus säilyy? Kaikki uudistusehdotukset ovat perustuneet ajatukselle, että jatkossakin vaaditaan apteekkilupa.
  • Ehdotuksissa on sen sijaan vaadittu, että lopetetaan nykyinen pienen porukan klubitoiminta ja annetaan pätevyysehdot täyttävälle henkilölle (proviisori) lupa perustaa apteekki niin halutessaan. Mitään liennytyksiä osaamiskriteereihin ei ole esitetty, vaikka perusteluissa ja keskustelussa näin aina annetaan ymmärtää.
  • Olisi ollut erittäin tärkeää, että ministeri olisi perustellut sitä, miksi lääkejakelussa ja lääkeneuvonnassa tarvitaan tiukempi lupakäytäntö kuin lääkäripalveluiden tarjonnassa. Apteekkialaa katsellaan täysin laput silmillä.

 

”On tärkeää säilyttää luvanvaraisuus jo senkin vuoksi, että meidän pitää säilyttää lääkkeiden saatavuus koko maassa. Lääketurvallisuus on niin sanotusti maan reunoja myöten tärkeä tavoite. Apteekkilupaan kuuluu siis jatkossa myös sijainnin sääntely.”

  • Mielestäni ministeri taivuttelee totuutta aika ronskisti, kun hän antaa ymmärtää, että apteekkialan uudistaminen kilpailua lisäämällä automaattisesti vähentäisi apteekkipalveluiden saatavuutta syrjäseudulla. Tästä ei ole mitään näyttöä. Päinvastoin on odotettavissa, että palvelu paranee ja lisääntyy. Se, mitä voi tapahtua, on että nykyinen apteekkari menettää markkinaosuuttaan, mutta se ei saa olla peruste estää toimialan kehitys tai reilu kilpailu.
  • Olisi ollut mielenkiintoista tietää, miksi ”syrjäseudulla” tarvitaan ehdottomasti nykyisenkaltainen apteekki, vaikka siellä ei ole poliisia, lääkäriä, ambulansseja, ammattikoulua eikä esimerkiksi pankkipalveluita saatavilla? Selitys sille, että paikallinen vähittäiskauppa ei osaisi hoitaa vastuullisesti lääkejakelua ja lääkeneuvontaa, tarvitaan. Vielä sitä ei ole saatu.
  • Apteekin sijainnilla ei ole mitään yhteyttä lääketurvallisuuteen, toisin kuin ministeri väittää. Myöskään apteekkien määrällä ei ole mitään tekemistä lääketurvallisuuden kanssa. Sijanti- tai määräsääntely eivät lisää lääketurvallisuutta millään tavalla toisin kuin päätöksen perustelussa annetaan ymmärtää.

 

”Hallituksen tavoitteena on kuitenkin lisätä apteekkien määrää. Tarkat tiedot uusien apteekkien lukumäärästä ja sijainnista ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa. Tällaista lukumäärää emme ole arvioineet, ja se on sitten viranomaistenkin tehtävä. Mutta alueilla, joissa väestöpohjaan suhteutettuna on tullut selkeästi palautetta että apteekkien määrä on liian vähäinen, niin lisäys koskee varmaankin tällaista tilannetta.”

  • Onko Suomen korkeimman tahon (hallitus) kehittämistyö todellakin näin surkealla tasolla? Hallituksen käytössä on kaikki mahdolliset asiantuntijat, virkamiehet, avustajat, konsultit ja työryhmät, mutta siitä ainoasta edes hiukan muutokseen vivahtavasta asiasta ei ole päätöksenteon jälkeen mitään tietoa, se on ”vielä hämärän peitossa”.
  • Todellisuutta lienee se, että oli pakko tehdä joku edes hiukan muutokselta näyttävä päätös, mutta sitäkään ei uskalleta täsmentää?
  • Olen Apteekkireformi-kirjassani todistanut, että viranomaisten käyttämä palveluiden saatavuudesta kertova tunnusluku eli apteekkitiheys, antaa saatavustilanteesta väärän mielikuvan. Tämä virheellinen mielikuva on satanut suoraan apteekkareiden laariin ja sade näyttää jatkuvan, koska päätöksessä ei ole osattu sanoa, mitä tässä kiusallisessa mukamuutostilanteessa pitäisi oikein tehdä.
  • Jos apteekkien määrätarve ei selkene, niin hämäryyttä voi vähentää vaikka tutustumalla Apteekkireformi-kirjan analyysiin tästä aiheesta. Se löytyy sivulta 59.

 

Hallitus nimitti aiemmin professori Heikki Ruskoahon työryhmän selvittämään hallitusohjelmaan kirjattujen 150 miljoonan lääkekustannussäästöjen toteuttamista.

Mattilan mukaan mahdollisia säästöjä ei tulla kohdistamaan pienituloisiin. ”Työryhmän tärkeänä tehtävänä on selvittää etenkin paljon lääkkeitä käyttävien kohdalla se tilanne, jos on korkeat lääkekulut, niin miten saadaan pienituloisille turvattua hyvä lääkehoito.”

  • Eikö ministeri Mattila tiedä, että apteekkijärjestelmämme keinovalikoimassa ei ole mitään mahdollisuutta ottaa huomioon asiakkaan tulotasoa? On täysin perusteetonta luvata, että ”säästöjä ei tulla kohdentamaan pienituloisiin”.
  • Lääkkeitä käytetään sairauden hoitamiseen ja diabetes, syöpä tai vaikkapa sydämen vajaatoiminta iskee kohteeseensa tulotasosta riippumatta. Kela-korvauksista päätettäessä ei kysytä asiakkaan tuloja, vaan päätös perustuu Kela-korvattavien lääkkeiden listaukseen ja niihin korvausprosentteihin, joista on yksityiskohtaisesti päätetty. Ei siis ole mahdollista varioida tilannetta asiakkaan varallisuuden mukaan.
  • Eikö ministeri Mattila tiedä, että meillä jo on menetelmä tilanteisiin, joissa ”on korkeat lääkekulut”? Sitä kutsutaan nimellä lääkekatto. Lääkekaton täytyttyä Kela-korvattavat lääkkeet ovat käytännössä ilmaiset tulotasosta riippumatta.
  • On käsittämätöntä, että poliittiset päättäjät eivät korvaansa lotkauta lääkkeiden ja vapaakauppatuotteiden absoluuttiselle hintatasolle. Ketään ei kiinnosta selvittää Suomessa myytävien lääkkeiden hintatasoa suhteessa muihin maihin. Se olisi helpoin paikka vaikuttaa ostovoimaan, mutta on hankala toteuttaa koska vallassa olevat apteekkarit sitä luonnollisestikin vastustavat. Poliitikkojen pitäisi kuitenkin katsoa kansan etua, ei omaansa tai jonkun muun intressiryhmän etua.

 

”Selvitämme tiettyjen itsehoitolääkkeiden myynnin mahdollista laajentamista, mutta tämä tietysti lääketurvallisuutta painottaen ei koskisi esimerkiksi särkylääkkeitä, vaan suppeampaa tuotevalikoimaa. Esimerkiksi lääkerasvat voisivat tulla päivittäistavarakauppaan.”

  • Tässä on yksi esimerkki neliraajajarrutuksen tehosta. Siirretään päätöstä hamaan tulevaisuuteen ja selvitellään asiaa lisää, vaikka maailmalla ja jopa Suomessa on tehty puolueettomia selvityksiä itsehoitolääkkeiden myyntiin liittyen. On kuvattu etuja ja haittoja, eikä pitäisi olla mitään ongelmaa tehdä päätöstä näiden selvitysten pohjalta.
  • Silmiinpistävää on myös alituinen vertailu Ruotsiin. Sieltä otetaan vertailutieto mukaan silloin kun se sopii päättäjien agendaan eli silloin, kun Ruotsissa on joku asia mennyt pieleen, sitä käytetään syynä olla tekemättä päätöstä Suomessa.
  • Miksi Suomen viranomaiset eivät tuota apteekkialalta riippumatonta tietoa ja miksi tätä tietoa ei verrata laajemmin esimerkiksi EU-kontekstissa? Jos verrattaisiin, niin huomattaisiin että Ruotsi on esimerkiksi palveluiden saatavuudessa Euroopan huonoimmasta päästä ja niin Ruotsin kuin Suomenkin tunnusluvut jäävät kauaksi eurooppalaisesta keskitasosta.

 

Onko kyse päättäjien osaamattomuudesta vai jopa tietoisesta valehtelusta?

Hallituksen linjaukset ja niiden perustelut ovat mielestäni käsittämättömän huonoja. En tiedä, onko tässä kyse päättäjien osaamattomuudesta vai jopa tietoisesta valehtelusta. Olen taipuvainen ajattelemaan, että kyse on valehtelusta.

Tein viime vuonna apteekkitoiminnasta toimiala-analyysin ja julkaisin sen Apteekkireformi-kirjan muodossa. Tuolloin ajattelin, että toimialan kehitystä ei ole tapahtunut, koska päättäjillä ei ole oikeaa tietoa toimialan tilasta. Ajattelin myös, että tästä syystä kirjani tuottama uusi tieto otetaan innokkaasti vastaan päättäjien keskuudessa.

Toisin kävi. Ketään ei kiinnostanut tuo tieto, joten päädyin lahjoittamaan syksyllä 2016 jokaiselle kansanedustajalle oman Apteekkireformi-kirjan ja pyysin heitä ottamaan kirjan tarjoaman informaation huomioon, kun kuuntelevat Apteekkariliiton yksipuolista lobbausviestintää ja pohtivat alan kehittämistarpeita.

Tulokset ovat nyt nähtävissä: Koska päätöksiin tai niiden perusteluihin ei tullut mitään uutta vivahdetta eikä yhtäkään esitettyä epäkohtaa käsitelty, niin kyse täytyy olla valehtelusta: Luodaan tarkoitushakuisesti mielikuva, että apteekkialan tilanne on käyty huolellisesti läpi ja että on päädytty parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Totuus on toinen. Kokonaisuutta ei ole vieläkään käyty läpi, eikä lopputulos kestä kriittistä tarkastelua.

Koska apteekkialan uudistaminen ei näytä onnistuvan poliitikoiltamme, niin yksinkertaistetaan asiaa ja keskitytään seuraaviin kokonaisuuksiin: tehdään lobbausjärjestelmä läpinäkyväksi, muutetaan apteekkitoiminta osakeyhtiömuotoiseksi ja perustetaan objektiivinen tietokanta.

  • Suomen on ryhdyttävä noudattamaan samaa lobbaukseen liittyvää lainsäädäntöä kuin EU:n alueella muutoinkin on käytössä. Meillä ei esimerkiksi ole rekisteriä lobbareista ja poliittiseen päätöksentekoon onkin syntynyt musta alue, jossa vahvimmille lobbareille on tullut jopa institutionaalinen asema ja niitä kuunnellaan kritiikittömästi asiantuntijoina uhraamatta hetkenkään pohdintaa sille, millä motiivilla ne ovat liikkeellä. Tästä esimerkkinä Apteekkariliitto. Sen tehtävä on valvoa ja edistää apteekkareiden taloudellisia etuja ja se tekee tätä työtään erittäin hyvin ja erittäin isoilla resurssipanostuksilla. Poliitikkojen tehtävänä on varmistaa päätösten objektiivisuus, mutta käsitykseni mukaan tässä tavoitteessa ei onnistuta. Laskun maksaa veronmaksaja.

 

  • Apteekkitoiminnan on oltava jatkossa osakeyhtiömuotoista toimintaa. Tämän muutoksen myötä apteekkitaloutta voidaan arvioida ulkopuolisten toimesta. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään, siis ei mitään, tarkastettavissa olevaa tietoa apteekkitaloudesta eikä päättäjillä oikeasti ole objektiivista tietoa, kun he päättävät esimerkiksi hinnoittelukalkyyleistä. Viime kerralla esimerkiksi reseptin toimitusmaksu kuusinkertaistettiin ja se söi ostovoimaa yli 100 miljoonalla eurolla. Olisi ihan kohtuullista saada objektiivinen analyysi tuollaisten päätösten taustalle.

 

  • Luodaan luotettava ja avoin tietokanta, josta käy kattavasti ilmi apteekkitalouden yksityiskohdat ja todellisiin valikoimiin ja vähittäismyyntihintoihin liittyvät tiedot. Kun kerran halutaan pitää apteekkitoiminta eksklusiivisena klubitoimintana, jonka taloudellinen menestys taataan lakiteitse ja joka rahoitetaan verovaroin, niin ei voi olla mitään perustetta estää tiedonkeruuta ja sen julkaisemista. On perin kummallista, että valtion tilintarkastajat tai mitkään muutkaan tarkastustahot eivät vaadi objektiivista ja tarkastettavissa olevaa tietoa päätöksenteon tueksi, vaikka sinne kuitenkin syydetään miljarditolkulla verorahaa joka ikinen vuosi. On käsittämätöntä, että esimerkiksi tilitetyn apteekkiveron oikeellisuutta ei voi tarkistaa mistään lähteestä. Audit trail puuttuu. Voitaisiinko samaan käytäntöön siirtyä vaikkapa tuloveron tai alv:n tilitysten yhteydessä?

Apteekkipäätöksentekoa ihmetellessä alkaa ymmärtämään, miksi kansalaisten luottamus politiikkaan on heikko. Maailmalla on jo nähty mihin luottamuskato johtaa. Se johtaa perinteisten puolueiden kuihtumiseen ja uusien ryhmittymien esiinmarssiin. Poliittiset käytännöt ovat niin mätiä, että ne eivät tuulettamalla parane. Nähtäväksi jää, miten kiltisti suomalaiset jatkavat veronmaksua pohjattomaan kaivoon. (Taidankin perustaa apteekkipuolueen smiley)

Lopuksi vielä tiedote niille, jotka luulivat että tämän jutun otsikossa on kirjoitusvirhe. Ei ole. Kävi nimittäin niin, että muuan mummo meni jälkitarkastukseen ja lääkäri kysyi: - Miten se lääkkeen ottaminen oikein onnistui? Tähän mummo vastasi, että - hyvin, vaikka olihan se hiukan hankalaa, kun lääkettä oli ”ravistettava omaskakas”. Tämä juttu olkoon aasinsilta lääkeneuvontakeskusteluun. Sekään kun ei ole totuudentaivuttelusta vapaata.

]]>
9 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236120-apteekkipaatoksenteko-ravistettava-omaskakas#comments Apteekkariliitto Apteekkien vapautus Apteekkireformi Hallituksen puoliväliriihi Pirkko Mattila Tue, 25 Apr 2017 09:33:16 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236120-apteekkipaatoksenteko-ravistettava-omaskakas
Vaalien jälkeinen aika http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235594-vaalien-jalkeinen-aika <p>Kuntavaalit on käyty ja uudet kaupunginvaltuutetut ovat selvillä. Tämä artikkeli on kirjoitettu ennen tuloksen julkistusta, joten voittajia ei tässä jutussa kuuluteta eikä häviäjille osoiteta myötätuntoa.</p><p>Sen sijaan pohdiskelen hetken vaalien jälkeistä aikaa. Minkälaisissa tunnelmissa valtuustotyötä tehdään ja miten eri ryhmien välinen yhteistyö tulee sujumaan?</p><p>Vaaliteltoilla houkuteltiin äänestäjiä rinta rinnan&nbsp; eri väristen ilmapallojen piirtäessä reviirirajoja. Tunnelma oli pääosin mukava ja yli aatesuuntien tsemppaava, mutta oli joukossa myös vihaisia ja oman agendansa sokaisemia ehdokkaita. Lehtien palstoilla ja erityisesti some-kanavissa argumentaatio oli paikoin aika railakasta, mutta onneksi kampanjointiin mahtui toisenlaisiakin hetkiä.</p><p>Vaalityöhön kuului kilometritolkulla kävelyä postilaatikolta toiselle ja eräänä kertana osuin omalle lenkilleni yhtä aikaa Naapuripuolueen Kilpailijan kanssa. Kilpailija pudotti laatikkoon vihreän sävyisen esitteensä ja minä heti perään omani eli sen sinisemmän version. Jossain kadunkulmassa järjestys muuttui, mutta yhtämatkaa siinä kuljettiin parin tunnin ajan ja juttua riitti.</p><p>Juttelimme niitä näitä, ensin säästä ja pikkuhiljaa ryhdyimme ennakoimaan vaalituloksia. Kummankin ennustetta tietysti väritti oma toive valinnasta, eikä selvyyttä asiaan tullut. Sen sijaan heitin aika pommin Kilpailijalle, kun pyysin häntä suosittelemaan ihmisille minun äänestämistä.</p><p>Hän vastasi ehdotukseeni epäuskoisesti nauraen, mutta vaihtoi hetken päästä mielipidettään, kun kerroin hänelle että minulla on suosittelukohteita jokaisesta Puolueesta. Pidän nimittäin tärkeänä sitä, että kun vaalikentillä kohdataan ihmisiä, niin heitä palvellaan. Eräänäkin kertana kaupan ovella esitteitä jakaessani eräs vanhus kysyi minulta: &rdquo;Oletko demari? Äänestän demaria.&rdquo; Koska en ole demari ja hän oli kannastaan ehdottoman varma, niin kerroin hänelle vinkiksi oman demarisuosikkini.</p><p>On päivänselvää, että valtuustossa mikään Puolue ei ole yksin, vaan siellä istuu eri ryhmittymien edustajia. Yhteistyön kannalta on tärkeää, että siellä istuu yhteistyöhön pystyviä ja yhteistyötä haluavia ihmisiä. Yhteistyöllä en tarkoita lehmänkauppoja, vaan aitoa porukalla miettimistä ja paremman Helsingin tekemistä.</p><p>Omaan vaalistrategiaani kuuluikin se, että mikäli Oman Puolueen viesti ei sinnikkäästä yrityksestä huolimatta tartu keskustelukumppaniin, niin siinä vaiheessa kannattaa varmistaa, että mahdollisimman yhteistyökykyinen ja osaava Kilpailija saa tuon tarjolla olevan äänen. Toivon, että Helsinki voitti vaaleissa. Toivon, että palkinnoksi voitosta se sai valtuuston, jonka työn tuloksena Helsinki on johtavampi ja ketterämpi mahdollistaja. Kaikille hyvä pääkaupunki.<br />&nbsp;</p><p>***</p><p>Kirjoitus on julkaistu Puoli Kaupunkia -kaupunkilehdessä 12.4.2017.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kuntavaalit on käyty ja uudet kaupunginvaltuutetut ovat selvillä. Tämä artikkeli on kirjoitettu ennen tuloksen julkistusta, joten voittajia ei tässä jutussa kuuluteta eikä häviäjille osoiteta myötätuntoa.

Sen sijaan pohdiskelen hetken vaalien jälkeistä aikaa. Minkälaisissa tunnelmissa valtuustotyötä tehdään ja miten eri ryhmien välinen yhteistyö tulee sujumaan?

Vaaliteltoilla houkuteltiin äänestäjiä rinta rinnan  eri väristen ilmapallojen piirtäessä reviirirajoja. Tunnelma oli pääosin mukava ja yli aatesuuntien tsemppaava, mutta oli joukossa myös vihaisia ja oman agendansa sokaisemia ehdokkaita. Lehtien palstoilla ja erityisesti some-kanavissa argumentaatio oli paikoin aika railakasta, mutta onneksi kampanjointiin mahtui toisenlaisiakin hetkiä.

Vaalityöhön kuului kilometritolkulla kävelyä postilaatikolta toiselle ja eräänä kertana osuin omalle lenkilleni yhtä aikaa Naapuripuolueen Kilpailijan kanssa. Kilpailija pudotti laatikkoon vihreän sävyisen esitteensä ja minä heti perään omani eli sen sinisemmän version. Jossain kadunkulmassa järjestys muuttui, mutta yhtämatkaa siinä kuljettiin parin tunnin ajan ja juttua riitti.

Juttelimme niitä näitä, ensin säästä ja pikkuhiljaa ryhdyimme ennakoimaan vaalituloksia. Kummankin ennustetta tietysti väritti oma toive valinnasta, eikä selvyyttä asiaan tullut. Sen sijaan heitin aika pommin Kilpailijalle, kun pyysin häntä suosittelemaan ihmisille minun äänestämistä.

Hän vastasi ehdotukseeni epäuskoisesti nauraen, mutta vaihtoi hetken päästä mielipidettään, kun kerroin hänelle että minulla on suosittelukohteita jokaisesta Puolueesta. Pidän nimittäin tärkeänä sitä, että kun vaalikentillä kohdataan ihmisiä, niin heitä palvellaan. Eräänäkin kertana kaupan ovella esitteitä jakaessani eräs vanhus kysyi minulta: ”Oletko demari? Äänestän demaria.” Koska en ole demari ja hän oli kannastaan ehdottoman varma, niin kerroin hänelle vinkiksi oman demarisuosikkini.

On päivänselvää, että valtuustossa mikään Puolue ei ole yksin, vaan siellä istuu eri ryhmittymien edustajia. Yhteistyön kannalta on tärkeää, että siellä istuu yhteistyöhön pystyviä ja yhteistyötä haluavia ihmisiä. Yhteistyöllä en tarkoita lehmänkauppoja, vaan aitoa porukalla miettimistä ja paremman Helsingin tekemistä.

Omaan vaalistrategiaani kuuluikin se, että mikäli Oman Puolueen viesti ei sinnikkäästä yrityksestä huolimatta tartu keskustelukumppaniin, niin siinä vaiheessa kannattaa varmistaa, että mahdollisimman yhteistyökykyinen ja osaava Kilpailija saa tuon tarjolla olevan äänen. Toivon, että Helsinki voitti vaaleissa. Toivon, että palkinnoksi voitosta se sai valtuuston, jonka työn tuloksena Helsinki on johtavampi ja ketterämpi mahdollistaja. Kaikille hyvä pääkaupunki.
 

***

Kirjoitus on julkaistu Puoli Kaupunkia -kaupunkilehdessä 12.4.2017.

 

]]>
0 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235594-vaalien-jalkeinen-aika#comments Demokratia Kuntavaalit2017 Yhteistyö Wed, 12 Apr 2017 14:50:14 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235594-vaalien-jalkeinen-aika
Vihreät: tavoitteletteko kiinteistöveroon jopa 11-kertaista korotusta? http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235306-vihreat-tavoitteletteko-kiinteistoveroon-jopa-11-kertaista-korotusta <p>Kuntavaaleille tyypillistä alhaista äänestysaktiivisuutta on selitetty mm. sillä, että ihmiset ovat pettyneitä politiikkaan ja yleisesti koetaan, ettei päätöksiin voi vaikuttaa. Tai, että puolueiden lupausten välillä on vaikea havaita eroja ja vaaliohjelmat ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä.</p><p>Vai ovatko? Eivät todellakaan. Näissä vaaleissa on kyse ideologiasta. Erityisesti Helsingissä &nbsp;pitää olla hereillä ja äänestää. Vihreät haastavat Kokoomusta vaaliohjelmalla, jossa on rajuja mittakaavavirheitä ja valtavia ideologisia suunnanmuutoksia.</p><p>Olen itse Kokoomuksen ehdokas ja <a href="http://bit.ly/Vaalilupaukset61">vaalilupaukseni</a> ovat luettavissa nettisivuillani. Lupaan mm. parempaa asioiden valmistelua ja <a href="http://bit.ly/johtamisenkatastrofi">parempaa johtamista</a>. Olen myös liputtanut <a href="http://isoaho.net/2017/02/27/malmi-on-olympiastadionia-tarkeampi/">Malmin lentokentän</a> säilyttämisen puolesta ja <a href="http://bit.ly/kysymyksetGuggenheim">Guggenheimia</a> vastaan. Mutta erityisen voimakkaasti olen asettunut <a href="http://bit.ly/kävelykeskusta">autoilijoiden puolelle</a>: Helsingin keskustassa on jatkossakin voitava ajaa sujuvasti autolla. Vihreä autoviha on saatava laannutettua, <a href="http://bit.ly/bulevardit">bulevardeja ei pidä rakentaa</a> ja kävelykeskustan laajennus on estettävä. Kävelykeskustan laajennus nimittäin heikentäisi kaupunkimme kilpailukykyä, olisi vakava isku yritysten elinvoimaisuudelle ja haittaisi merkittävästi ihmisten arjen sujumista.</p><p><strong>Tiesittekö, että kävelykeskusta on vasta alkusoittoa ja suunnitelmissa on paljon laajempi vihreä vallankumous Helsingin varalle? Kuntavaaleissa ratkaistaan Helsingin tulevaisuus.&nbsp;</strong></p><p>Vihreiden Helsinki-visiossa puhutaan ympäripyöreitä. Luvataan rakentaa Helsingistä kansainvälinen pääkaupunki, joka pitää huolta kaikista kaupunkilaisista. Tavallinen äänestäjä lopettaa vaaliohjelman lukemisen tai vaalipuheen kuuntelemisen tähän kohtaan, sillä esitetyt tavoitteet kuulostavat viattomalta ja jopa aika hyviltä.</p><p>Kannattaisi kuitenkin jatkaa hiukan pitemmälle. Näkymä nimittäin muuttuu radikaalisti, kun tutustuu ohjelmaan tarkemmin. Jos &rdquo;Vihreä vaaliohjelma vuosille 2017-2021&rdquo; toteutuu, ei nykyisestä Helsingistä ole jälkeäkään. Minä haluan pitää Helsingin jatkossakin sinisenä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Reippaasti kävellen paikasta toiseen</strong></p><p>Vihreässä vaaliohjelmassa sanotaan, että &rdquo;panostetaan viihtyisään kävely-ympäristöön, pyöräilyyn ja joukoliikenteeseen&rdquo;. Tässä järjestyksessä. Yksityisautoilusta ei puhuta mitään. &nbsp;Oletteko nähneet sellaista kansainvälistä pääkapunkia, missä ei ajeta yksityisautoilla? En minäkään. Edelleen äänestäjille luvataan, että &rdquo;rakennetaan kävelykeskusta ja laajennetaan esikaupunkikeskustojen kävelyraitteja&rdquo; ja &rdquo;satsataan siihen, että käveleminen on vaivatonta kaikkialla kaupungissa&rdquo;.</p><p>Vihreän aatteen mukaisia pääkaupunkiamme muokkaavia kävelykeskustasuunnitelmia on jo nähty. Niiden tavoitteena näyttää olevan autoilijoiden häätäminen pois näkyvistä. Kävelyn &nbsp;markkinaosuutta haetaan autoilua vaikeuttamalla ja jopa kieltämällä se. Itse en ole kokenut kävelyn olevan erityisen vaivalloista kaupungissamme. Onkin syytä varmistaa, ettei elinkeinoelämän edellytyksiä heikentävää kävelykeskustaa laajenneta. Huolestuttavaa on huomata vaaliohjelmasta, että nyt puheena olleet ydinkeskustan hankkeet eivät Vihreille riitä, vaan sama kävelyideologia jalkautetaan myös esikaupunkeihin. Kohta sielläkään ei enää ajeta autolla.</p><p>Vihreille ei myöskään riitä, että keskusta näivetetään kävelijöiden voimin. He lupaavat ottaa käyttöön ruuhkamaksut ja siten varmistaa, että keskusta autioituu varmasti.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kaikki lapset pyörällä kouluun</strong></p><p>Olen huolissani helsinkiläislasten turvallisuudesta. Vihreiden vaaliohjelmassa luvataan seuraavaa: &rdquo;satsataan siihen, että pyöräily on vaivatonta kaikkialla&rdquo;. Tavoitteeksi asetetaan myös, että &rdquo;kaikki lapset saavat ajaa pyörällä kouluun&rdquo;. Ihan oikeasti &ndash; pyörällä kouluun myös marraskuun pimeydessä ja tammikuun pakkasessako? Ja missä ne kaikki pyörät säilytetään? Ja missä on yhteys siihen luvattuun kansainväliseen pääkaupunki-imagoon?</p><p>Huolissani seuraan myös niitä tilanteita, kun pyöräilevät vanhemmat pakkaavat pienokaisensa pyörän eteen kiinnitettävään, sadekankaalla vuorattuun lastenkuljetusvaunuun. Lapset matkustavat täysin turvattomina liikenteen seassa, maanrajassa &ndash; suojaavia rakenteita ei ole ympärillä jos kolari sattuu. Itse en laittaisi omaa lastani pyöräilykärryyn. Valtaosalla perheistä perhelogistiikka ei toimi pelkän pyörän varassa, joten pyöräilyn priorisointi ohi autoilun on räikeää piittaamattomuutta suurkaupungin tarpeista.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Poistetaan moottoritiet käytöstä</strong></p><p>Vastuu ei ole paljon painanut, kun Vihreät ovat vaaliohjelmaansa kirjoittaneet. He lupaavat, että &rdquo;muutetaan moottoritiet ja sisääntuloväylät kaupunkibulevardeiksi ja rakennetaan taloja niiden varrelle&rdquo;. Mitään väliä ei näytä olevan sillä, että ne moottoritiet ja sisääntuloväylät ovat elintärkeitä infrarakenteita, joita ei voi poistaa käytöstä. Heitä ei myöskään ilmeisesti vaivaa se, että kyseiset väylät on rakennettu verovaroin ja he omalla päätöksellään pilaavat nämä investoinnit. Bulevardisoinnit on estettävä. Se on paitsi helsinkiläisten niin kaikkien suomalaisten etu. Pääkaupungin saavutettavuutta eikä sen toiminnan sujuvuutta ei saa uhata. Yhteiskunta ei pyöri siten, että kaikki tenavat ja tavarat kuljeteltaisiin tarakalla.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Rakennetaan tiiviimmin ja vallataan maata mereltä</strong></p><p>Kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja. Vihreiden ratkaisu tähän on, että &rdquo;rakennetaan tiiviimmin.&rdquo; Periaatteessa ihan ok tavoite, mutta yksityiskohdat karmaisevat. Tiiviimmän rakentamisen ongelmana on sen toteutustapa: Vihreät ovat löytäneet tiivistämiskohteita merestä, moottoriväylien päältä ja puistoista. Tämä ei miellytä esimerkiksi lauttasaarelaisia, Keskuspuistoa suojelevia eikä niistä suunnitelluista bulevardeista kärsiviä. Ei se myöskään kuulosta kovin vihreältä, kun merta täytetään rakennusmaaksi, vaikka tilaa olisi muutaman kilometrin päässä runsain mitoin.</p><p>Vihreät eivät ehkä ole huomanneet, että Helsingin &nbsp;yhdyskuntarakenne on väljä ja rakentamatonta maata löytyy pilvin pimein. Tiivistä rakentamista ei tarvita siinä mittakaavassa, mitä he ehdottavat. Maasta iso osa on kaupungin omistuksessa, joten puhuttu tonttipula on harhaa ja itse aiheutettu vaiva.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Sokerina pohjalla: kiinteistövero</strong></p><p>Kaikkein hälyyttävimpänä vihreän vallan riskinä pidän taloudenhallinnan puuttumista. Kun ideologia ei kohtaa realismia muissakaan kohdissa, niin taloudenpidossa siitä ei ole jälkeäkään. Esimerkki tästä vihreästä taloudenpidosta on vaaliohjelman lupaus, että &rdquo;siirrytään verotuksessa enemmän kiinteistöveroon henkilöverotuksen sijaan&rdquo;. Siis mitä?</p><p>Toivottavasti äänestäjät ymmärtävät, että Vihreät haluavat tällä päätöksellään nostaa entisestään kalliin asumisen hintaa. Sen ymmärtäminen voi olla vaikeaa, koska vaalipropagandassa lukee &rdquo;rakennetaan lisää edullisia koteja&rdquo;. Toinen realiteettishokki on se, että hinnannousu ei olisi pieni indeksipäivitys, vaan tuntuva korotus. Siinä ei ole mitään toiminnallista eikä taloudellista järkeä, että rakennetut moottoritiet muutetaan bulevardeiksi. Samalla tavalla &nbsp;tässä kiinteistöveroehdotuksessa on selvä mittakaavavirhe.</p><p>Helsingin tuloista noin 50 % on kunnan tuloveroa. Henkilöverotuksen kautta saatava tulokertymä on siis suuruudeltaan noin 2,5 miljardia euroa. Kiinteistöveroa kertyy puolestaan noin 4 % kaupungin tuloista eli noin 222 miljoonaa euroa.</p><p>Äänestäjille annetussa lupauksessa kiinteistöveron pitäisi siis ainakin kuusinkertaistua, jotta verotus siirtyisi &rdquo;enemmän kiinteistöveroon kuin olisi henkilöverotusta&rdquo;. Äärimmilleen vietynä &rdquo;kiinteistövero henkilöverotuksen sijaan&rdquo; tarkoittaisi kiinteistöveron 11-kertaistamista.&nbsp;Meidän taloyhtiössä kiinteistövero on tällä hetkellä 2.720 euroa. Jos se 11-kertaistuu, sen hinnaksi tulee 29.920 euroa. Aikamoinen lisäys asumisen kustannuksiin.</p><p>Voin kuvitella, että tätä lupausta annettaessa on ajateltu näpäyttää kiinteistöjä omistavia tahoja ymmärtämättä, että kaikki kiinteistöihin kohdistuneet kulut siirtyvät joko vuokriin tai asuntojen hintoihin. Näiden verotuslähteiden painoarvojen muuttaminen on erittäin raju toimenpide ja toteutuessaan mullistaisi yhteiskuntaa merkittävästi. Ideologinen hivutus on käynnissä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lopuksi</strong></p><p>Toivon todella, että sininen palkki nousee sunnuntai-iltana korkeimmaksi. Kokoomus on ollut Helsingin suurin puolue vuodesta 1972 lähtien ja kaupungin kehitys kansainväliseksi pääkaupungiksi on ollut hyvä. Sunnuntaina on äänestettävä Kokoomusta, jos haluaa hyvän kehityksen jatkuvan. Ei pilata kaupunkimme tulevaisuutta sillä, että pyörät ja kävelijät valtaavat kadut, kaupunki autioituu ja elinvoima taittuu.</p><p>Vielä yksi pointti: Vihreät ja muut tätä blogia opponoivat todennäköisesti sanovat, että &rdquo;bulevardit ym. on jo yhteisesti päätetty yleiskaavassa &ndash;turha valittaa&rdquo;. Tähän vastauksena siteeraan Vihreää vaaliohjelmaa 2017-2021, jossa sanotaan: &rdquo;Ajetaan Vartiosaaren kehittämistä virkistysalueena rakentamisen sijaan &ndash; uudesta yleiskaavasta huolimatta.&rdquo;</p><p>Nyt ei nukuta vaaleissa. Jokaisen kannattaa äänestää ideologiansa mukaisesti. Ja kaikille tiedoksi: yleiskaava on mahdollistaja, konkreettiset toteutuspäätökset on vielä tekemättä. Nyt valittava valtuusto tulee tekemään toteutuspäätökset äänestäjien antamalla mandaatilla.</p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p>Äänestä Minna Isoaho Helsingin kaupunginvaltuustoon numerolla 61.</p><p>#tolkunpolitiikkaa helsinkiläisten puolesta. <a href="http://www.isoaho.net" title="www.isoaho.net">www.isoaho.net</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kuntavaaleille tyypillistä alhaista äänestysaktiivisuutta on selitetty mm. sillä, että ihmiset ovat pettyneitä politiikkaan ja yleisesti koetaan, ettei päätöksiin voi vaikuttaa. Tai, että puolueiden lupausten välillä on vaikea havaita eroja ja vaaliohjelmat ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä.

Vai ovatko? Eivät todellakaan. Näissä vaaleissa on kyse ideologiasta. Erityisesti Helsingissä  pitää olla hereillä ja äänestää. Vihreät haastavat Kokoomusta vaaliohjelmalla, jossa on rajuja mittakaavavirheitä ja valtavia ideologisia suunnanmuutoksia.

Olen itse Kokoomuksen ehdokas ja vaalilupaukseni ovat luettavissa nettisivuillani. Lupaan mm. parempaa asioiden valmistelua ja parempaa johtamista. Olen myös liputtanut Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta ja Guggenheimia vastaan. Mutta erityisen voimakkaasti olen asettunut autoilijoiden puolelle: Helsingin keskustassa on jatkossakin voitava ajaa sujuvasti autolla. Vihreä autoviha on saatava laannutettua, bulevardeja ei pidä rakentaa ja kävelykeskustan laajennus on estettävä. Kävelykeskustan laajennus nimittäin heikentäisi kaupunkimme kilpailukykyä, olisi vakava isku yritysten elinvoimaisuudelle ja haittaisi merkittävästi ihmisten arjen sujumista.

Tiesittekö, että kävelykeskusta on vasta alkusoittoa ja suunnitelmissa on paljon laajempi vihreä vallankumous Helsingin varalle? Kuntavaaleissa ratkaistaan Helsingin tulevaisuus. 

Vihreiden Helsinki-visiossa puhutaan ympäripyöreitä. Luvataan rakentaa Helsingistä kansainvälinen pääkaupunki, joka pitää huolta kaikista kaupunkilaisista. Tavallinen äänestäjä lopettaa vaaliohjelman lukemisen tai vaalipuheen kuuntelemisen tähän kohtaan, sillä esitetyt tavoitteet kuulostavat viattomalta ja jopa aika hyviltä.

Kannattaisi kuitenkin jatkaa hiukan pitemmälle. Näkymä nimittäin muuttuu radikaalisti, kun tutustuu ohjelmaan tarkemmin. Jos ”Vihreä vaaliohjelma vuosille 2017-2021” toteutuu, ei nykyisestä Helsingistä ole jälkeäkään. Minä haluan pitää Helsingin jatkossakin sinisenä.

 

Reippaasti kävellen paikasta toiseen

Vihreässä vaaliohjelmassa sanotaan, että ”panostetaan viihtyisään kävely-ympäristöön, pyöräilyyn ja joukoliikenteeseen”. Tässä järjestyksessä. Yksityisautoilusta ei puhuta mitään.  Oletteko nähneet sellaista kansainvälistä pääkapunkia, missä ei ajeta yksityisautoilla? En minäkään. Edelleen äänestäjille luvataan, että ”rakennetaan kävelykeskusta ja laajennetaan esikaupunkikeskustojen kävelyraitteja” ja ”satsataan siihen, että käveleminen on vaivatonta kaikkialla kaupungissa”.

Vihreän aatteen mukaisia pääkaupunkiamme muokkaavia kävelykeskustasuunnitelmia on jo nähty. Niiden tavoitteena näyttää olevan autoilijoiden häätäminen pois näkyvistä. Kävelyn  markkinaosuutta haetaan autoilua vaikeuttamalla ja jopa kieltämällä se. Itse en ole kokenut kävelyn olevan erityisen vaivalloista kaupungissamme. Onkin syytä varmistaa, ettei elinkeinoelämän edellytyksiä heikentävää kävelykeskustaa laajenneta. Huolestuttavaa on huomata vaaliohjelmasta, että nyt puheena olleet ydinkeskustan hankkeet eivät Vihreille riitä, vaan sama kävelyideologia jalkautetaan myös esikaupunkeihin. Kohta sielläkään ei enää ajeta autolla.

Vihreille ei myöskään riitä, että keskusta näivetetään kävelijöiden voimin. He lupaavat ottaa käyttöön ruuhkamaksut ja siten varmistaa, että keskusta autioituu varmasti.

 

Kaikki lapset pyörällä kouluun

Olen huolissani helsinkiläislasten turvallisuudesta. Vihreiden vaaliohjelmassa luvataan seuraavaa: ”satsataan siihen, että pyöräily on vaivatonta kaikkialla”. Tavoitteeksi asetetaan myös, että ”kaikki lapset saavat ajaa pyörällä kouluun”. Ihan oikeasti – pyörällä kouluun myös marraskuun pimeydessä ja tammikuun pakkasessako? Ja missä ne kaikki pyörät säilytetään? Ja missä on yhteys siihen luvattuun kansainväliseen pääkaupunki-imagoon?

Huolissani seuraan myös niitä tilanteita, kun pyöräilevät vanhemmat pakkaavat pienokaisensa pyörän eteen kiinnitettävään, sadekankaalla vuorattuun lastenkuljetusvaunuun. Lapset matkustavat täysin turvattomina liikenteen seassa, maanrajassa – suojaavia rakenteita ei ole ympärillä jos kolari sattuu. Itse en laittaisi omaa lastani pyöräilykärryyn. Valtaosalla perheistä perhelogistiikka ei toimi pelkän pyörän varassa, joten pyöräilyn priorisointi ohi autoilun on räikeää piittaamattomuutta suurkaupungin tarpeista.

 

Poistetaan moottoritiet käytöstä

Vastuu ei ole paljon painanut, kun Vihreät ovat vaaliohjelmaansa kirjoittaneet. He lupaavat, että ”muutetaan moottoritiet ja sisääntuloväylät kaupunkibulevardeiksi ja rakennetaan taloja niiden varrelle”. Mitään väliä ei näytä olevan sillä, että ne moottoritiet ja sisääntuloväylät ovat elintärkeitä infrarakenteita, joita ei voi poistaa käytöstä. Heitä ei myöskään ilmeisesti vaivaa se, että kyseiset väylät on rakennettu verovaroin ja he omalla päätöksellään pilaavat nämä investoinnit. Bulevardisoinnit on estettävä. Se on paitsi helsinkiläisten niin kaikkien suomalaisten etu. Pääkaupungin saavutettavuutta eikä sen toiminnan sujuvuutta ei saa uhata. Yhteiskunta ei pyöri siten, että kaikki tenavat ja tavarat kuljeteltaisiin tarakalla.

 

Rakennetaan tiiviimmin ja vallataan maata mereltä

Kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja. Vihreiden ratkaisu tähän on, että ”rakennetaan tiiviimmin.” Periaatteessa ihan ok tavoite, mutta yksityiskohdat karmaisevat. Tiiviimmän rakentamisen ongelmana on sen toteutustapa: Vihreät ovat löytäneet tiivistämiskohteita merestä, moottoriväylien päältä ja puistoista. Tämä ei miellytä esimerkiksi lauttasaarelaisia, Keskuspuistoa suojelevia eikä niistä suunnitelluista bulevardeista kärsiviä. Ei se myöskään kuulosta kovin vihreältä, kun merta täytetään rakennusmaaksi, vaikka tilaa olisi muutaman kilometrin päässä runsain mitoin.

Vihreät eivät ehkä ole huomanneet, että Helsingin  yhdyskuntarakenne on väljä ja rakentamatonta maata löytyy pilvin pimein. Tiivistä rakentamista ei tarvita siinä mittakaavassa, mitä he ehdottavat. Maasta iso osa on kaupungin omistuksessa, joten puhuttu tonttipula on harhaa ja itse aiheutettu vaiva.

 

Sokerina pohjalla: kiinteistövero

Kaikkein hälyyttävimpänä vihreän vallan riskinä pidän taloudenhallinnan puuttumista. Kun ideologia ei kohtaa realismia muissakaan kohdissa, niin taloudenpidossa siitä ei ole jälkeäkään. Esimerkki tästä vihreästä taloudenpidosta on vaaliohjelman lupaus, että ”siirrytään verotuksessa enemmän kiinteistöveroon henkilöverotuksen sijaan”. Siis mitä?

Toivottavasti äänestäjät ymmärtävät, että Vihreät haluavat tällä päätöksellään nostaa entisestään kalliin asumisen hintaa. Sen ymmärtäminen voi olla vaikeaa, koska vaalipropagandassa lukee ”rakennetaan lisää edullisia koteja”. Toinen realiteettishokki on se, että hinnannousu ei olisi pieni indeksipäivitys, vaan tuntuva korotus. Siinä ei ole mitään toiminnallista eikä taloudellista järkeä, että rakennetut moottoritiet muutetaan bulevardeiksi. Samalla tavalla  tässä kiinteistöveroehdotuksessa on selvä mittakaavavirhe.

Helsingin tuloista noin 50 % on kunnan tuloveroa. Henkilöverotuksen kautta saatava tulokertymä on siis suuruudeltaan noin 2,5 miljardia euroa. Kiinteistöveroa kertyy puolestaan noin 4 % kaupungin tuloista eli noin 222 miljoonaa euroa.

Äänestäjille annetussa lupauksessa kiinteistöveron pitäisi siis ainakin kuusinkertaistua, jotta verotus siirtyisi ”enemmän kiinteistöveroon kuin olisi henkilöverotusta”. Äärimmilleen vietynä ”kiinteistövero henkilöverotuksen sijaan” tarkoittaisi kiinteistöveron 11-kertaistamista. Meidän taloyhtiössä kiinteistövero on tällä hetkellä 2.720 euroa. Jos se 11-kertaistuu, sen hinnaksi tulee 29.920 euroa. Aikamoinen lisäys asumisen kustannuksiin.

Voin kuvitella, että tätä lupausta annettaessa on ajateltu näpäyttää kiinteistöjä omistavia tahoja ymmärtämättä, että kaikki kiinteistöihin kohdistuneet kulut siirtyvät joko vuokriin tai asuntojen hintoihin. Näiden verotuslähteiden painoarvojen muuttaminen on erittäin raju toimenpide ja toteutuessaan mullistaisi yhteiskuntaa merkittävästi. Ideologinen hivutus on käynnissä.

 

Lopuksi

Toivon todella, että sininen palkki nousee sunnuntai-iltana korkeimmaksi. Kokoomus on ollut Helsingin suurin puolue vuodesta 1972 lähtien ja kaupungin kehitys kansainväliseksi pääkaupungiksi on ollut hyvä. Sunnuntaina on äänestettävä Kokoomusta, jos haluaa hyvän kehityksen jatkuvan. Ei pilata kaupunkimme tulevaisuutta sillä, että pyörät ja kävelijät valtaavat kadut, kaupunki autioituu ja elinvoima taittuu.

Vielä yksi pointti: Vihreät ja muut tätä blogia opponoivat todennäköisesti sanovat, että ”bulevardit ym. on jo yhteisesti päätetty yleiskaavassa –turha valittaa”. Tähän vastauksena siteeraan Vihreää vaaliohjelmaa 2017-2021, jossa sanotaan: ”Ajetaan Vartiosaaren kehittämistä virkistysalueena rakentamisen sijaan – uudesta yleiskaavasta huolimatta.”

Nyt ei nukuta vaaleissa. Jokaisen kannattaa äänestää ideologiansa mukaisesti. Ja kaikille tiedoksi: yleiskaava on mahdollistaja, konkreettiset toteutuspäätökset on vielä tekemättä. Nyt valittava valtuusto tulee tekemään toteutuspäätökset äänestäjien antamalla mandaatilla.

 

***

Äänestä Minna Isoaho Helsingin kaupunginvaltuustoon numerolla 61.

#tolkunpolitiikkaa helsinkiläisten puolesta. www.isoaho.net

]]>
4 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235306-vihreat-tavoitteletteko-kiinteistoveroon-jopa-11-kertaista-korotusta#comments Asuminen Helsingissä Kuntavaalit Liikenne Sat, 08 Apr 2017 05:20:05 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235306-vihreat-tavoitteletteko-kiinteistoveroon-jopa-11-kertaista-korotusta
Asuttaisitko turvapaikanhakijoita kuten evakkoja asutettiin? http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234946-mita-yhteista-on-turvapaikanhakijoilla-ja-evakkojen-asuttamisella <p>Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ovat ottamassa niskalenkkiä yhteiskuntajärjestyksestä. Suomalainen sinisilmäisyys on voimissaan, kun inhimillisyyden nimissä noustaan barrikadeille. Nyt tarvitaan viisautta ja valtiomiehiä selittämään kansalle, mistä oikein on kysymys.</p><p>Vuonna 2015 nähtiin, että 500 turvapaikanhakijan päivävauhti on ihan mahdollinen. Tuljoiden joukossa oli aidosti turvaa tarvitsevia, mutta viranomaisten osaava toiminta paljasti törkeitä väärinkäytöksiä ja systeemin hyväksikäyttöä. Tästä johtuen emme voi suhtautua kritiikittömästi maahan pyrkiviin.</p><p>Meillä on kokemus siitä, miten 420.000 evakkoa asutetaan ja kotoutetaan onnistuneesti. Siirtoväen saapuminen toisen maailmansodan jälkeen tarkoitti sitä, että väkiluku kasvoi kertaheitolla 11 % ja kaikille piti löytää asunto ja järjestää elanto.</p><p>Turvapaikanhakijoita sinisilmäisesti puolustavien olisi hyvä ymmärtää, että turvapaikkapäätöksillä on myös taloudellinen ulottuvuus, haluttiin sitä myöntää tai ei. Evakkojen tapauksessa taloudelliset seuraamukset katettiin siten, että kantaväestö luovutti osan omaisuudestaan siirtoväen asuttamista varten. Myös veroja kerättiin, mutta pääasiallisesti suomalaiset joko ottivat uusia tulokkaita kotiinsa asumaan tai luovuttivat heille maata viljelykseen.</p><p><strong>Tarvitaanko uusi pika-asutuslaki tai maanhankintalaki?</strong></p><p>Nykypäivänä tuntuu siltä, että yhteiskunnalle esitetään vaatimuksia ymmärtämättä, että niiden tuottamiseen menee oikeasti rahaa, jonka joku on tienannut ja veroina edelleen valtiolle tilittänyt. Velkavetoisessa taloudessa on helppo huutaa palveluiden perään. Henkisenä happotestinä voisi jokainen testata omaa käsitystään ja miettiä olisiko valmis asuttamaan tulijoita pysyvästi omaan kotiinsa tai olisiko valmis antamaan merkittävän osan omaisuudestaan valtiolle tai tulijoille suoraan kotouttamista ja asuttamista varten.</p><p>Tämän happotestin jälkeen on ehkä valmiimpi ajattelemaan, että maahantulon kriteerejä tarvitaan jatkossakin ja että Suomi ei voi vastikkeetta tarjota hyvinvointiyhteiskuntaa kaikille halukkaille. Meidän osuutemme maapallon väestöstä kun on vain 0,1 %. Toissa syksyn tulovauhdilla väkilukumme kasvaisi 10 %:lla jo noin kolmessa vuodessa ja olisimme suhteellisesti saman haasteen edessä kuin evakkojen kanssa oltiin. Lisänä toki vielä kulttuuriset erot ja kielimuurit, joita ei ollut evakkojen tapauksessa.</p><p>On erittäin huolestuttavaa, että viranomaisten antamiin kielteisiin turvapaikkapäätöksiin suhtaudutaan esimerkiksi kirkon piirissä vähättelevästi. Helsinkiläisissä kirkoissa oli luettu ääneen kielteisiä päätöksiä ja samaan hengenvetoon sanottiin, ettei tällä haluta osoittaa viranomaisia sormella. Mitä ihmettä sillä sitten tavoiteltiin?</p><p>Kirkon erikoinen toiminta sai jatkoa tänään, kun turvapaikanhakijoiden palautuksia vastustava pappi käsitykseni mukaan käytännössä antoi ymmärtää Hesarin artikkelissa 4.4.2017, että päätöksillään Suomi aiheuttaa palautettavien tappamisia. Aika raju kannanotto. Vaikka kuinka haluaisimme lopettaa maailmasta sodat, epäoikeudenmukaisuuden ja jopa tappamisen, niin Suomen kansantalouden koko tai edes vaikutusvalta eivät riitä noiden asioiden hoitamiseen.</p><p>Tämä näkemykseni ei tarkoita sitä, että sulkisimme silmämme kansainvälisiltä velvoitteiltamme. Velvoitteet on hoidettava, mutta toimenpiteet on suhteutettava maan taloudelliseen ja sosiaaliseen kantokykyyn. Enempää ei voi vaatia.</p><p>Meidän on avattava silmät ja todettava, että turvapaikanhakijoiden joukossa on merkittävä määrä asiattomin perustein liikkeellä olevia henkilöitä. Ratkaisu ei voi olla se, että otetaan kaikki halukkaat vastaan kyselemättä. Meillä pitää olla oikeus myös rajoittaa maahantuloa. Ei voi olla niin, että vuosisatoja käytössä ollut linjanveto laillisen ja laittoman maassaolon väliltä yhtäkkiä poistettaisiin.</p><p><br /><strong>Kansalaistoimijat tekevät tärkeää työtä, mutta valtion vastuu on niitä suurempi</strong></p><p>Valtion yksi perustehtävistä on suojella maan rajoja ja maan kansalaisia. Pitää olla aika hyvä faktapohja sellaiselle varojenkäytölle, että muualta tulevat saavat ylöspidon pelkästään huutovaatimuksella ja toteamalla etteivät hyväksy kielteistä päätöstä, mutta omaa väkeä koskee tiukka pykäläviidakko eikä avointa piikkiä tuelle ole olemassa.</p><p>Vakaumuksellisena seurakunnan jäsenenä pidän virheenä sitä, että kirkko asettuu viranomaisten kanssa eri puolelle. On aika rajua antaa yleisölle toistuvasti mielikuva siitä, että Suomessa ei voisi luottaa viranomaisiin turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Heikompia on toki voitava puolustaa, mutta jos tämä puolustaminen tarkoittaa samalla yhteiskuntarauhan häiritsemistä, tulisi sen oikeutusta arvioida erittäin tarkkaan.</p><p>Yhtälailla ihmettelen niitä turvapaikanhakijoita lähellä olevia kansalaistoimijoita, jotka täysin kritiikittömästi kuuntelevat heille kerrottuja tarinoita ja täysin vastuuttomasti vaativat päätöksiä, joita maamme talous ei kestä. Ei niin voi toimia. Vastuullisessa päätöksenteossa ei voida toimia vain yhden asian puolesta. Se, jos mikä on epäreilua, että barrikadeilla eniten huutava saa asiansa läpi vailla vastuunkantoa seurauksista.</p><p>Kansalaistoimijat ja erilaiset kansalaisjärjestöt tekevät tärkeää työtä, mutta vaarana on toiminnan polarisoituminen. Ajetaan jonkun yksittäisen tahon etua muista välittämättä. Vastuullisessa edunvalvonnassa otetaan huomioon koko yhteiskunta. Turvapaikanhakijakeskustelussa tämä on jäänyt vaille huomiota.</p><p><br /><strong>Todellisuus Helsingissä</strong></p><p>Olen kuntavaaliehdokkaan ominaisuudessa kiertänyt Helsinkiä laajasti viime kuukausien aikana. Olen liikkunut myös turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttaneiden parissa ja voin ihan aidosti sanoa, että siinä joukossa on toisaalta kipeästi apua tarvitsevia ja toisaalta häikäilemättömästi omaa etuansa tavoittelevia radikaaleja.</p><p>Edellä olen pohtinut turvapaikanhakijoiden tilannetta lähinnä taloudellisen kantokyvyn näkökulmasta.&nbsp; Sosiaalinen kantokyky on vähintään yhtä tärkeä asia ottaa huomioon. On syytä miettiä sitä, mitä mahdollisesti seuraa siitä, kun turvapaikanhakijat röyhkeästi esimerkiksi kielenopetusryhmässä vaativat ryhmässä olevien naisten siirtymistä luokan perälle tai kun he edellyttävät naispuolisilta kurssikavereiltaan peittävämpää pukeutumista. On siinä australiasta maahanmuuttanut kielikurssilainen ihmeissään, kun ei voi (tai uskalla) tulla &nbsp;suomenkielen tunnille hame päällä.</p><p>Tai kun osa ryhmäläisistä vaatii, että kukaan ei saa tuoda sianlihaa sisältäviä eväitä taukotilaan, koska se ei sovi heidän kulttuuriinsa. En tarkoita tällä sitä, että kaikkien pitäisi ryhtyä syömään sianlihaa, mutta mielestäni eri kulttuurien pitää voida elää tasavertaisesti rinnakkain. On kansallisesti kestämätöntä, että kun autamme hädänalaisia, niin autettavat esittävät valtavirtakulttuurin edustajille omia tiukkoja vaatimuksiaan. Se tuntuu hiukan oudolta. Luulisi, että hädänalaisessa tilanteessa keskittyisi oman elämänsä raiteille saamiseen ja olisi kiitollinen uudesta mahdollisuudesta.<br /><br />***<br />#tolkunpolitiikkaa. Äänestä. 61.<br />www.isoaho.net</p> Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ovat ottamassa niskalenkkiä yhteiskuntajärjestyksestä. Suomalainen sinisilmäisyys on voimissaan, kun inhimillisyyden nimissä noustaan barrikadeille. Nyt tarvitaan viisautta ja valtiomiehiä selittämään kansalle, mistä oikein on kysymys.

Vuonna 2015 nähtiin, että 500 turvapaikanhakijan päivävauhti on ihan mahdollinen. Tuljoiden joukossa oli aidosti turvaa tarvitsevia, mutta viranomaisten osaava toiminta paljasti törkeitä väärinkäytöksiä ja systeemin hyväksikäyttöä. Tästä johtuen emme voi suhtautua kritiikittömästi maahan pyrkiviin.

Meillä on kokemus siitä, miten 420.000 evakkoa asutetaan ja kotoutetaan onnistuneesti. Siirtoväen saapuminen toisen maailmansodan jälkeen tarkoitti sitä, että väkiluku kasvoi kertaheitolla 11 % ja kaikille piti löytää asunto ja järjestää elanto.

Turvapaikanhakijoita sinisilmäisesti puolustavien olisi hyvä ymmärtää, että turvapaikkapäätöksillä on myös taloudellinen ulottuvuus, haluttiin sitä myöntää tai ei. Evakkojen tapauksessa taloudelliset seuraamukset katettiin siten, että kantaväestö luovutti osan omaisuudestaan siirtoväen asuttamista varten. Myös veroja kerättiin, mutta pääasiallisesti suomalaiset joko ottivat uusia tulokkaita kotiinsa asumaan tai luovuttivat heille maata viljelykseen.

Tarvitaanko uusi pika-asutuslaki tai maanhankintalaki?

Nykypäivänä tuntuu siltä, että yhteiskunnalle esitetään vaatimuksia ymmärtämättä, että niiden tuottamiseen menee oikeasti rahaa, jonka joku on tienannut ja veroina edelleen valtiolle tilittänyt. Velkavetoisessa taloudessa on helppo huutaa palveluiden perään. Henkisenä happotestinä voisi jokainen testata omaa käsitystään ja miettiä olisiko valmis asuttamaan tulijoita pysyvästi omaan kotiinsa tai olisiko valmis antamaan merkittävän osan omaisuudestaan valtiolle tai tulijoille suoraan kotouttamista ja asuttamista varten.

Tämän happotestin jälkeen on ehkä valmiimpi ajattelemaan, että maahantulon kriteerejä tarvitaan jatkossakin ja että Suomi ei voi vastikkeetta tarjota hyvinvointiyhteiskuntaa kaikille halukkaille. Meidän osuutemme maapallon väestöstä kun on vain 0,1 %. Toissa syksyn tulovauhdilla väkilukumme kasvaisi 10 %:lla jo noin kolmessa vuodessa ja olisimme suhteellisesti saman haasteen edessä kuin evakkojen kanssa oltiin. Lisänä toki vielä kulttuuriset erot ja kielimuurit, joita ei ollut evakkojen tapauksessa.

On erittäin huolestuttavaa, että viranomaisten antamiin kielteisiin turvapaikkapäätöksiin suhtaudutaan esimerkiksi kirkon piirissä vähättelevästi. Helsinkiläisissä kirkoissa oli luettu ääneen kielteisiä päätöksiä ja samaan hengenvetoon sanottiin, ettei tällä haluta osoittaa viranomaisia sormella. Mitä ihmettä sillä sitten tavoiteltiin?

Kirkon erikoinen toiminta sai jatkoa tänään, kun turvapaikanhakijoiden palautuksia vastustava pappi käsitykseni mukaan käytännössä antoi ymmärtää Hesarin artikkelissa 4.4.2017, että päätöksillään Suomi aiheuttaa palautettavien tappamisia. Aika raju kannanotto. Vaikka kuinka haluaisimme lopettaa maailmasta sodat, epäoikeudenmukaisuuden ja jopa tappamisen, niin Suomen kansantalouden koko tai edes vaikutusvalta eivät riitä noiden asioiden hoitamiseen.

Tämä näkemykseni ei tarkoita sitä, että sulkisimme silmämme kansainvälisiltä velvoitteiltamme. Velvoitteet on hoidettava, mutta toimenpiteet on suhteutettava maan taloudelliseen ja sosiaaliseen kantokykyyn. Enempää ei voi vaatia.

Meidän on avattava silmät ja todettava, että turvapaikanhakijoiden joukossa on merkittävä määrä asiattomin perustein liikkeellä olevia henkilöitä. Ratkaisu ei voi olla se, että otetaan kaikki halukkaat vastaan kyselemättä. Meillä pitää olla oikeus myös rajoittaa maahantuloa. Ei voi olla niin, että vuosisatoja käytössä ollut linjanveto laillisen ja laittoman maassaolon väliltä yhtäkkiä poistettaisiin.


Kansalaistoimijat tekevät tärkeää työtä, mutta valtion vastuu on niitä suurempi

Valtion yksi perustehtävistä on suojella maan rajoja ja maan kansalaisia. Pitää olla aika hyvä faktapohja sellaiselle varojenkäytölle, että muualta tulevat saavat ylöspidon pelkästään huutovaatimuksella ja toteamalla etteivät hyväksy kielteistä päätöstä, mutta omaa väkeä koskee tiukka pykäläviidakko eikä avointa piikkiä tuelle ole olemassa.

Vakaumuksellisena seurakunnan jäsenenä pidän virheenä sitä, että kirkko asettuu viranomaisten kanssa eri puolelle. On aika rajua antaa yleisölle toistuvasti mielikuva siitä, että Suomessa ei voisi luottaa viranomaisiin turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Heikompia on toki voitava puolustaa, mutta jos tämä puolustaminen tarkoittaa samalla yhteiskuntarauhan häiritsemistä, tulisi sen oikeutusta arvioida erittäin tarkkaan.

Yhtälailla ihmettelen niitä turvapaikanhakijoita lähellä olevia kansalaistoimijoita, jotka täysin kritiikittömästi kuuntelevat heille kerrottuja tarinoita ja täysin vastuuttomasti vaativat päätöksiä, joita maamme talous ei kestä. Ei niin voi toimia. Vastuullisessa päätöksenteossa ei voida toimia vain yhden asian puolesta. Se, jos mikä on epäreilua, että barrikadeilla eniten huutava saa asiansa läpi vailla vastuunkantoa seurauksista.

Kansalaistoimijat ja erilaiset kansalaisjärjestöt tekevät tärkeää työtä, mutta vaarana on toiminnan polarisoituminen. Ajetaan jonkun yksittäisen tahon etua muista välittämättä. Vastuullisessa edunvalvonnassa otetaan huomioon koko yhteiskunta. Turvapaikanhakijakeskustelussa tämä on jäänyt vaille huomiota.


Todellisuus Helsingissä

Olen kuntavaaliehdokkaan ominaisuudessa kiertänyt Helsinkiä laajasti viime kuukausien aikana. Olen liikkunut myös turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttaneiden parissa ja voin ihan aidosti sanoa, että siinä joukossa on toisaalta kipeästi apua tarvitsevia ja toisaalta häikäilemättömästi omaa etuansa tavoittelevia radikaaleja.

Edellä olen pohtinut turvapaikanhakijoiden tilannetta lähinnä taloudellisen kantokyvyn näkökulmasta.  Sosiaalinen kantokyky on vähintään yhtä tärkeä asia ottaa huomioon. On syytä miettiä sitä, mitä mahdollisesti seuraa siitä, kun turvapaikanhakijat röyhkeästi esimerkiksi kielenopetusryhmässä vaativat ryhmässä olevien naisten siirtymistä luokan perälle tai kun he edellyttävät naispuolisilta kurssikavereiltaan peittävämpää pukeutumista. On siinä australiasta maahanmuuttanut kielikurssilainen ihmeissään, kun ei voi (tai uskalla) tulla  suomenkielen tunnille hame päällä.

Tai kun osa ryhmäläisistä vaatii, että kukaan ei saa tuoda sianlihaa sisältäviä eväitä taukotilaan, koska se ei sovi heidän kulttuuriinsa. En tarkoita tällä sitä, että kaikkien pitäisi ryhtyä syömään sianlihaa, mutta mielestäni eri kulttuurien pitää voida elää tasavertaisesti rinnakkain. On kansallisesti kestämätöntä, että kun autamme hädänalaisia, niin autettavat esittävät valtavirtakulttuurin edustajille omia tiukkoja vaatimuksiaan. Se tuntuu hiukan oudolta. Luulisi, että hädänalaisessa tilanteessa keskittyisi oman elämänsä raiteille saamiseen ja olisi kiitollinen uudesta mahdollisuudesta.

***
#tolkunpolitiikkaa. Äänestä. 61.
www.isoaho.net

]]>
53 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234946-mita-yhteista-on-turvapaikanhakijoilla-ja-evakkojen-asuttamisella#comments Kotimaa #kuntavaalit2017 Kielteinen turvapaikkapäätös Suomen turvapaikanhakijapolitiikka Talous Turvapaikanhakija Arki 4.1: Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita. Tue, 04 Apr 2017 08:37:24 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234946-mita-yhteista-on-turvapaikanhakijoilla-ja-evakkojen-asuttamisella
Röyhkeää kaupunki-infran hyödyntämistä ilman vastavuoroisuutta Helsingissä http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234781-royhkeaa-kaupunki-infran-hyodyntamista-ilman-vastavuoroisuutta-helsingissa <p>Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vaalit ovat ihmisen parasta aikaa! En olisi voinut uskoa kuntavaaliehdokkaaksi ryhtyessäni, miten mahtava matka tästä tulee. Laajan vaalikiertueeni aikana olen nähnyt Helsingin monet kasvot ja tavannut satoja ihmisiä. Nämä kaikki kohtaamiset ovat avanneet silmäni ja koskettaneet sieluani.</p><p>On ollut huikea kokemus keskustella ihmisten kanssa yhteiskunnan tilanteesta ja kaupunkimme asioista. Koulutuksesta, tontinvuokrista, parkkipaikoista, iltapäiväkerhosta tai vaikkapa sote-asioista on todella lyhyt matka ihmisten arkeen. Keskusteluissa mennään reippaasti iholle ja olen vaikuttunut siitä luottamuksesta, jota olen osakseni saanut ihmisten kertoessa omasta ja perheensä elämästä. &nbsp;Teen taatusti kaikkeni, että olen tuon luottamuksen arvoinen.</p><p>Ehdokkailla itsellään on tietysti suurin vastuu vaalikampanjansa suunnittelusta ja toteutuksesta. Olin varautunut siihen, että vaalityötä tehdään tuulessa ja tuiskussa, mutta se yllätti, että kaupunki ja kaupungin alueella olevat merkittävät toimijat suhtautuvat vaalityöhön lähtökohtaisen negatiivisesti. Mielestäni ne myös vaikeuttavat yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaa suhteettoman paljon ja perusteetta.</p><p>Demokratia voi hyvin, vain jos ihmiset kertovat mielipiteensä äänestämällä. Kuntavaaleissa äänestysprosentti on matala, vain 58%. Alhainen äänestysprosentti on vakava asia ja se on saatava nousuun. Mediassa ihmetellään, että vaalikuumetta ei ole havaittavissa. Ei ihme, sillä kaupungin alueella ei saa käytännössä kiinnittää omatoimisesti mainoksia mihinkään. Innostunutta kiinnostusta ei voi syntyä, kun vaalit eivät saa näkyä.</p><p>Vaalit eivät käytännössä näy Helsingin kaupungin alueella lainkaan. On kuin hautajaisissa oltaisiin. Yli tuhannesta ehdokkaasta ainoastaan pienen osan mainokset ovat esillä &ndash;niiden, joilla on mahdollisuus sijoittaa merkittäviä summia ulkomainontaan. &nbsp;Ei tee hyvää äänestysaktiivisuudelle.</p><p>Vuonna 2016 Suomessa tuli voimaan aikaisempaa liberaalimpi lainsäädäntö, joka mahdollistaa omatoimisen vaalimainonnan esimerkiksi teiden varsilla sekä jalankulku- ja pyöräilyliikenteen väylien reunamilla. Tämä kuulostaa hyvältä ja se mahdollistaa käytännössä kaikkien ehdokkaiden näkyvyyden. Innoissani jo suunnittelin lyhtypylväisiin kiinnitettäviä ja tienpientareille vietäviä ad hoc -mainoksia, kunnes ymmärsin, että tästä uudistuksesta ei ole lainkaan hyötyä Helsingissä. Täällä on kaikki kategorisesti kiellettyä. Tai tarkemmin sanottuna tilanne on se, että ilman lupaa ei saa omatoimisesti mainostaa. Kun kysyin virkamiehiltä, mistä tuota lupaa voi hakea niin minulle vastattiin, että lupaa ei kannata hakea, koska &ldquo;sitä ei saa&rdquo;.</p><p>Ihan oikeasti. Muualla Euroopassa kaupungit ovat vaalien alla kuin karnevaaleissa. Mainoksia on puistoissa, pihoissa ja pientareilla. Vaalikuume nousee ja mikä tärkeintä, ihmiset saavat tietää ketä on ehdolla.&nbsp; Olin kerran vaalien aikaan Wienissä, eikä siellä pidetty pahana sitä, että kaiteissa, aidoissa, betonipylväissä ja puistoissa oli runsaasti eri kokoisia ja eri näköisiä mainoksia. Helsingissäkin on tuhansia paikkoja, joihin voisi kiinnittää mainoksen ilman, että se aiheuttaisi vaaraa. Mielensäpahoittajia ei pitäisi nyt kuunnella, koska ollaan yhteisellä asialla.</p><p>En tarkoita, että jatkossa täysin holtittomasti kiinniteltäisiin mainoksia minne sattuu. Mutta kai nyt joku systeemi voitaisiin luoda, että ehdokkaat saisivat äänensä kuuluville ja matalan kynnyksen mainoksia näkyville? Kaupunginjohtajakin kannustaa kaupunkilaisia sanomalla: &ldquo;ottakaa kaupunki haltuunne&rdquo;. Mielellään, mutta se edellyttäisi sitä, että elämä ja vaalit saisivat vähän näkyäkin &ndash; vaikka vain kahden viikon ajan joka neljäs vuosi.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista</strong></p><p>Kuntavaalikiertueeni aikana minulle on selvinnyt, että sen lisäksi että vaalit eivät saa näkyä, ne eivät myöskään saa kuulua. On tullut vaikutelma, että norminsäätäjien mielestä politiikan puhuminen on likaista ja se pitää estää. Ihme, sillä vaalikentillä keskustellaan arkisen ajankohtaisista asioista, likaisuudesta ei ole tietoakaan. Kaupungin toimesta on esimerkiksi kielletty, että vaalityötä ei saa tehdä ratikkapysäkillä tai ratikan (tai metron tai bussin) sisällä. Vaalipuheet on noilla paikoilla kielletty, &nbsp;vaikka valtuutetut päättävät mm. joukkoliikenteen asioista.</p><p>On aika hassua, että nyt vaaleissa valittavat valtuutetut saavat päättää, miten ratikka- tai bussilinjoja muutetaan, mutta eivät saa mennä keskustelemaan niistä ratikkaan, bussiin tai pysäkeille. Eli sinne, missä ne käyttäjät ovat ja missä voisi ihan konkreettisesti nähdä asioiden todellisen tilan. Ihan oikeasti, keneltä se on pois, jos vaalityötä saisi tehdä myös joukkoliikennevälineissä?</p><p>Perusteluksi tarjotaan varmastikin sitä, että näin estetään häiriöiden syntyminen. Aika huono perustelu. Eiköhän jokainen ehdokas joudu aistimaan sen, toimiiko hänen lähestymistapansa vai ei. Ärtymystä ei kannata aiheuttaa. Meidän ei pidä holhota ihmisiä pilalle ja häiriön pelossa vaientaa vaalit kuoliaaksi.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Isot toimijat ovat hukanneet ajatuksen yhteiskuntavastuusta</strong></p><p>Kaupungin omien toimien lisäksi olen ihmetellyt helsinkiläisten kauppakeskusten johtajien linjauksia. Muutamaa raikasta poikkeusta lukuunottamatta vaalikampanjointi on täysin kielletty kauppakeskuksissa. Espoossa se kyllä onnistuu, mutta ei Helsingissä.</p><p>Edelleen muistutan, että tässä ollaan ihan vilpittömällä asialla: kaupunkilaiset valitsevat vaaleissa kaupungin asioista päättäviä ihmisiä ja valinnan tueksi olisi hyvä kohdata kandidaatteja mahdollisimman laajasti.</p><p>Kaupunkilaiset eli äänestäjät ovat samoja henkilöitä, joita varten on rakennettu kauppakeskuksia ja joille tuotetaan palveluita. Olisi kovin järkevää ja jopa kätevää mennä tapaamaan ihmisiä sinne, missä he luonnostaan liikkuvat &ndash; eli sinne kauppakeskukseen. Mutta ei onnistu. Pisimmälle asian vei Kauppakeskus Kaari, jossa kiellettiin kaikki vaalityö kauppakeskuksessa ja sen lisäksi myös kaikilla sen ulkoaulueilla.</p><p>Kaupungin toimilla on mahdollistettu se, että kauppakeskuksista on tullut tiheitä asiointikeskittymiä. Toivon, että kauppakeskukset vastavuoroisesti tarjoaisivat kaupungin luottamustehtäviin pyrkiville ehdokkaille mahdollisuuden puhua yhteiskunnallisista asioista alueellaan. Pahoittelut Kannelmäen asukkaille: teillä ei ole ollut mahdollisuutta saada vaali-informaatiota edes siinä määrin kuin muilla helsinkiläisillä.</p><p>Haloo Helsinki! Haloo Kaari! Helsingin kaupunki ja veronmaksajat ovat panostaneet valtavia summia kaavoitukseen, tiejärjestelyihin, ramppien ja liikenneympyröiden rakentamiseen, viemäreiden ja sähköjen vetämiseen ym. infraan, jotta kauppakeskus voi toimia. Kiitoksena tästä kielletään vaalikampanjointi. Kokonaan, täysin ja ilman poikkeuksia. Eikö ihan oikeasti olisi voinut jotenkin rajata kampanjointia ajallisesti ja vaikka piirtää parkkipaikalle tai lattiaan liidulla alueen, jolla saa esitteitään jakaa?</p><p>Siitä olisi hyötynyt sekä kauppias, asiakkaat että koko yhteiskunta. Toivon todella, että seuraavissa vaaleissa kaikki yhteiskunnan eri puolilla vaikuttavat tahot miettivät vaalityötä hiukan avarakatseisemmin ja omalla toiminnallaan edistävät demokratian toteutumista. Tässä on erinomainen &ndash; ja täysin ilmainen &ndash; keino toteuttaa &ldquo;give back to the society&rdquo; &ndash;ideologiaa eli palauttaa saamaansa hyvää takaisin yhteiskunnalle.</p><p>Demokratia on meidän tärkein yhteinen voimavaramme. Demokratia on myös haavoittuvaisin yhteinen voimavaramme. Turvataan sen säilyminen myös jatkossa.<br /><br />***<br /><br />#tolkunpolitiikkaa helsinkiläisten puolesta numerolla 61</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vaalit ovat ihmisen parasta aikaa! En olisi voinut uskoa kuntavaaliehdokkaaksi ryhtyessäni, miten mahtava matka tästä tulee. Laajan vaalikiertueeni aikana olen nähnyt Helsingin monet kasvot ja tavannut satoja ihmisiä. Nämä kaikki kohtaamiset ovat avanneet silmäni ja koskettaneet sieluani.

On ollut huikea kokemus keskustella ihmisten kanssa yhteiskunnan tilanteesta ja kaupunkimme asioista. Koulutuksesta, tontinvuokrista, parkkipaikoista, iltapäiväkerhosta tai vaikkapa sote-asioista on todella lyhyt matka ihmisten arkeen. Keskusteluissa mennään reippaasti iholle ja olen vaikuttunut siitä luottamuksesta, jota olen osakseni saanut ihmisten kertoessa omasta ja perheensä elämästä.  Teen taatusti kaikkeni, että olen tuon luottamuksen arvoinen.

Ehdokkailla itsellään on tietysti suurin vastuu vaalikampanjansa suunnittelusta ja toteutuksesta. Olin varautunut siihen, että vaalityötä tehdään tuulessa ja tuiskussa, mutta se yllätti, että kaupunki ja kaupungin alueella olevat merkittävät toimijat suhtautuvat vaalityöhön lähtökohtaisen negatiivisesti. Mielestäni ne myös vaikeuttavat yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaa suhteettoman paljon ja perusteetta.

Demokratia voi hyvin, vain jos ihmiset kertovat mielipiteensä äänestämällä. Kuntavaaleissa äänestysprosentti on matala, vain 58%. Alhainen äänestysprosentti on vakava asia ja se on saatava nousuun. Mediassa ihmetellään, että vaalikuumetta ei ole havaittavissa. Ei ihme, sillä kaupungin alueella ei saa käytännössä kiinnittää omatoimisesti mainoksia mihinkään. Innostunutta kiinnostusta ei voi syntyä, kun vaalit eivät saa näkyä.

Vaalit eivät käytännössä näy Helsingin kaupungin alueella lainkaan. On kuin hautajaisissa oltaisiin. Yli tuhannesta ehdokkaasta ainoastaan pienen osan mainokset ovat esillä –niiden, joilla on mahdollisuus sijoittaa merkittäviä summia ulkomainontaan.  Ei tee hyvää äänestysaktiivisuudelle.

Vuonna 2016 Suomessa tuli voimaan aikaisempaa liberaalimpi lainsäädäntö, joka mahdollistaa omatoimisen vaalimainonnan esimerkiksi teiden varsilla sekä jalankulku- ja pyöräilyliikenteen väylien reunamilla. Tämä kuulostaa hyvältä ja se mahdollistaa käytännössä kaikkien ehdokkaiden näkyvyyden. Innoissani jo suunnittelin lyhtypylväisiin kiinnitettäviä ja tienpientareille vietäviä ad hoc -mainoksia, kunnes ymmärsin, että tästä uudistuksesta ei ole lainkaan hyötyä Helsingissä. Täällä on kaikki kategorisesti kiellettyä. Tai tarkemmin sanottuna tilanne on se, että ilman lupaa ei saa omatoimisesti mainostaa. Kun kysyin virkamiehiltä, mistä tuota lupaa voi hakea niin minulle vastattiin, että lupaa ei kannata hakea, koska “sitä ei saa”.

Ihan oikeasti. Muualla Euroopassa kaupungit ovat vaalien alla kuin karnevaaleissa. Mainoksia on puistoissa, pihoissa ja pientareilla. Vaalikuume nousee ja mikä tärkeintä, ihmiset saavat tietää ketä on ehdolla.  Olin kerran vaalien aikaan Wienissä, eikä siellä pidetty pahana sitä, että kaiteissa, aidoissa, betonipylväissä ja puistoissa oli runsaasti eri kokoisia ja eri näköisiä mainoksia. Helsingissäkin on tuhansia paikkoja, joihin voisi kiinnittää mainoksen ilman, että se aiheuttaisi vaaraa. Mielensäpahoittajia ei pitäisi nyt kuunnella, koska ollaan yhteisellä asialla.

En tarkoita, että jatkossa täysin holtittomasti kiinniteltäisiin mainoksia minne sattuu. Mutta kai nyt joku systeemi voitaisiin luoda, että ehdokkaat saisivat äänensä kuuluville ja matalan kynnyksen mainoksia näkyville? Kaupunginjohtajakin kannustaa kaupunkilaisia sanomalla: “ottakaa kaupunki haltuunne”. Mielellään, mutta se edellyttäisi sitä, että elämä ja vaalit saisivat vähän näkyäkin – vaikka vain kahden viikon ajan joka neljäs vuosi.

 

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista

Kuntavaalikiertueeni aikana minulle on selvinnyt, että sen lisäksi että vaalit eivät saa näkyä, ne eivät myöskään saa kuulua. On tullut vaikutelma, että norminsäätäjien mielestä politiikan puhuminen on likaista ja se pitää estää. Ihme, sillä vaalikentillä keskustellaan arkisen ajankohtaisista asioista, likaisuudesta ei ole tietoakaan. Kaupungin toimesta on esimerkiksi kielletty, että vaalityötä ei saa tehdä ratikkapysäkillä tai ratikan (tai metron tai bussin) sisällä. Vaalipuheet on noilla paikoilla kielletty,  vaikka valtuutetut päättävät mm. joukkoliikenteen asioista.

On aika hassua, että nyt vaaleissa valittavat valtuutetut saavat päättää, miten ratikka- tai bussilinjoja muutetaan, mutta eivät saa mennä keskustelemaan niistä ratikkaan, bussiin tai pysäkeille. Eli sinne, missä ne käyttäjät ovat ja missä voisi ihan konkreettisesti nähdä asioiden todellisen tilan. Ihan oikeasti, keneltä se on pois, jos vaalityötä saisi tehdä myös joukkoliikennevälineissä?

Perusteluksi tarjotaan varmastikin sitä, että näin estetään häiriöiden syntyminen. Aika huono perustelu. Eiköhän jokainen ehdokas joudu aistimaan sen, toimiiko hänen lähestymistapansa vai ei. Ärtymystä ei kannata aiheuttaa. Meidän ei pidä holhota ihmisiä pilalle ja häiriön pelossa vaientaa vaalit kuoliaaksi.

 

Isot toimijat ovat hukanneet ajatuksen yhteiskuntavastuusta

Kaupungin omien toimien lisäksi olen ihmetellyt helsinkiläisten kauppakeskusten johtajien linjauksia. Muutamaa raikasta poikkeusta lukuunottamatta vaalikampanjointi on täysin kielletty kauppakeskuksissa. Espoossa se kyllä onnistuu, mutta ei Helsingissä.

Edelleen muistutan, että tässä ollaan ihan vilpittömällä asialla: kaupunkilaiset valitsevat vaaleissa kaupungin asioista päättäviä ihmisiä ja valinnan tueksi olisi hyvä kohdata kandidaatteja mahdollisimman laajasti.

Kaupunkilaiset eli äänestäjät ovat samoja henkilöitä, joita varten on rakennettu kauppakeskuksia ja joille tuotetaan palveluita. Olisi kovin järkevää ja jopa kätevää mennä tapaamaan ihmisiä sinne, missä he luonnostaan liikkuvat – eli sinne kauppakeskukseen. Mutta ei onnistu. Pisimmälle asian vei Kauppakeskus Kaari, jossa kiellettiin kaikki vaalityö kauppakeskuksessa ja sen lisäksi myös kaikilla sen ulkoaulueilla.

Kaupungin toimilla on mahdollistettu se, että kauppakeskuksista on tullut tiheitä asiointikeskittymiä. Toivon, että kauppakeskukset vastavuoroisesti tarjoaisivat kaupungin luottamustehtäviin pyrkiville ehdokkaille mahdollisuuden puhua yhteiskunnallisista asioista alueellaan. Pahoittelut Kannelmäen asukkaille: teillä ei ole ollut mahdollisuutta saada vaali-informaatiota edes siinä määrin kuin muilla helsinkiläisillä.

Haloo Helsinki! Haloo Kaari! Helsingin kaupunki ja veronmaksajat ovat panostaneet valtavia summia kaavoitukseen, tiejärjestelyihin, ramppien ja liikenneympyröiden rakentamiseen, viemäreiden ja sähköjen vetämiseen ym. infraan, jotta kauppakeskus voi toimia. Kiitoksena tästä kielletään vaalikampanjointi. Kokonaan, täysin ja ilman poikkeuksia. Eikö ihan oikeasti olisi voinut jotenkin rajata kampanjointia ajallisesti ja vaikka piirtää parkkipaikalle tai lattiaan liidulla alueen, jolla saa esitteitään jakaa?

Siitä olisi hyötynyt sekä kauppias, asiakkaat että koko yhteiskunta. Toivon todella, että seuraavissa vaaleissa kaikki yhteiskunnan eri puolilla vaikuttavat tahot miettivät vaalityötä hiukan avarakatseisemmin ja omalla toiminnallaan edistävät demokratian toteutumista. Tässä on erinomainen – ja täysin ilmainen – keino toteuttaa “give back to the society” –ideologiaa eli palauttaa saamaansa hyvää takaisin yhteiskunnalle.

Demokratia on meidän tärkein yhteinen voimavaramme. Demokratia on myös haavoittuvaisin yhteinen voimavaramme. Turvataan sen säilyminen myös jatkossa.

***

#tolkunpolitiikkaa helsinkiläisten puolesta numerolla 61

 

]]>
4 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234781-royhkeaa-kaupunki-infran-hyodyntamista-ilman-vastavuoroisuutta-helsingissa#comments #kuntavaalit2017 Helsinki Kauppakeskus Sun, 02 Apr 2017 05:26:35 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234781-royhkeaa-kaupunki-infran-hyodyntamista-ilman-vastavuoroisuutta-helsingissa
It takes two to lobby - Lobbausjohtaminen ruokkii totuudenjälkeistä aikaa http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234648-it-takes-two-to-lobby-lobbausjohtaminen-ruokkii-totuudenjalkeista-aikaa <p>Olen ratkonut ajatuspajassani yhteiskunnallisia ongelmia ja käynnistänyt keskustelua esimerkiksi apteekkireformista, tonttipolitiikasta, sotesta ja vaikkapa ay-liikkeen vallankäytöstä. Toisin kuin yleisesti väitetään, niin sosiaalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin löytyy käyttökelpoisia ratkaisuja aika helposti. Vaikeudet alkavat vasta siinä vaiheessa, kun ratkaisut pitäisi laittaa toimeksi.</p> <p>Yllättävän usein olen törmännyt siihen, että tarvittavia uudistuksia viivytetään ristiriitaisiin tai suorastaan virheellisiin tietoihin vetoamalla. Hämmästyttävää on se, että nämä vinoutuneet argumentit menevät sukkana läpi mediassa sekä päättäjien ja virkamiesten käsittelyssä.</p> <p>Aikaisemmin ajattelin sinisilmäisesti, että kyse on vahingosta tai tietämättömyydestä, mutta viime kuukausina lisääntynyt keskustelu totuudenjälkeisestä ajasta on avannut silmiäni aivan uudella tavalla. Päätöksenteon koreografiasta perillä olevat ja oikealla tavalla verkostoituneet tahot sekä ne, joilla on viestinnällistä painoarvoa, käytännössä määrittävät uudistusten suunnan ja vauhdin. Tuntuu myös siltä, että päättäjät ovat liiaksi ulkoistaneet ajattelua ja datan keruuta, jonka seurauksena demokratia kärsii vakavan kolauksen.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Esimerkki 1</strong></p> <p>Viimeksi tänään havaitsin voimakasta ja tarkoituksenhakuista mielipidevaikuttamista, jolla on mielestäni haitallisia vaikutuksia veronmaksajille. Apteekkitoimialan uudistamista on vaadittu pitkään ja yhtä pitkään sen uudistaminen on onnistuttu vesittämään. Yhtenä vaikuttavimmista keinoista on ollut laaja lobbaustoiminta ja yleisen mielipiteen muokkaus vähintään kyseenalaisilla argumenteilla.</p> <p>Apteekkireformin yksi perusvaatimuksista on apteekkien määräsääntelystä luopuminen. Tähän alan vaikuttajat ovat vastanneet, että määräsääntelyn purkua ei tarvita ja väitteensä tueksi he ovat esittäneet &nbsp;toistuvasti apteekkitiheyden vertailua Suomessa ja Ruotsissa. Samalla he ovat antaneet ymmärtää, että toiminnan vapauttaminen romahduttaisi apteekkien määrän. Annetun vertailutiedon tuloksena poliitikot ja virkamiehet ovat olleet vuosikausien ajan vakuuttuneita järjestelmämme ainutlaatuisesta hyvyydestä, koska &rdquo;olemme Ruotsia parempia&rdquo; - meillä on 15 apteekkia 100.000 asukasta kohden, kun naapurissa niitä on vain 14.</p> <p>Vuosikaudet on toistettu tätä mantraa ja vakuutettu, että määräsääntelyn tuottama lopputulos on kansalaisten kannalta erinomainen. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassani paljastin, että isoissa kaupungeissa apteekkitiheys on merkittävästi väitettyä huonompi. Ei pärjätä Ruotsin luvulle. Tästä huolimatta Apteekkariliiton toimesta toistettiin tämän päivän Hesarissa, että Suomi on apteekkitiheydessä Ruotsia parempi, eikä muutoksia tarvita. Viestinnässä ei mainittu sanallakaan, että oikeasti Suomen suurimmissa kaupungeissa tilanne on hälyyttävästi huonompi.</p> <p>Tästä suivaantuneena ajattelin tarkistaa apteekkitiheyden Euroopan muissa maissa. Ja mitä löytyikään? Suomi ja Ruotsi ovat 3. Ja 4. huonoimmat apteekkitiheydellä mitattuna.&nbsp; Ihan oikeasti, eikö yksikään alan vastuuvirkamies tai yksikään poliitikko ole vaivautunut tarkistamaan tätä asiaa? Euroopassa, missä ei ole Suomen privilegiojärjestelmää käytössä, on keskimäärin 31 apteekkia per 100.000 asukasta ja Suomessa siis vain 15. Kuvassa 1 on näytetty, että esimerkiksi Kreikassa vastaava luku on 87, Espanjassa 47 ja vaikkapa Virossa 38. Kannattaisiko uudistustarpeista keskusteltaessa ymmärtää kokonaiskuva paremmin ja ottaa referenssiksi joku muu maa kuin Ruotsi?</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Esimerkki 2</strong></p> <p>Helsingin kaupunki on esittänyt omakotitalotonttien vuokriin merkittäviä korotuksia. &nbsp;Vuokralaiset ovat vaatineet yksityiskohtaisempaa keskustelua ja konkreettisia perusteluita epäoikeudenmukaisena pitämälleen päätökselle. Heidän mukaansa tontinvuokran määrittämisessä ei ole ollut riittävää vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa eikä prosessissa ole lainkaan läpinäkyvyyttä, &nbsp;laskenta- ja arviointikaavat ovat salaisia eikä konsultin tekemä raportti ole julkinen.</p> <p>Prosessissa on epäjohdonmukaisuuksia eikä perusteluiden ja päätösten välillä ole aukotonta logiikkaa. Poliitikot tuntuvat olevan asian yksityiskohdista vähintään epätietoisia ja tuleekin mieleen, onko kyse jonkun tahon lobbauksesta? Voi toki olla, ettei tässä ole ulkopuolista tahoa vaikuttamassa lopputulokseen, mutta hyvän hallinnon ja hyvän johtamisen näkökulmasta tilanne on katastrofaalinen. Ei pitäisi olla mitään syytä olla kertomatta päätöksen taustoja ja olla jakamatta kaikkea käytössä ollutta tietoa.</p> <p>Tämänkin esimerkin valossa on välttämätöntä, että julkisessa päätöksenteossa ja virkamiestyössä noudatetaan 100%:sta läpinäkyvyyttä. Se parantaa asioiden hoidon laatua ja sen avulla voidaan varmistua vaikuttimien oikeellisuudesta. Tarvittavat muutokset prosesseihin ja ajattelumalleihin on tehtävä viipymättä.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Lobbauksen riskit on otettava hallintaan</strong></p> <p>Lobbausjohtaminen on arkipäivää julkisen sektorin päätöksenteossa, mutta on tärkeä ymmärtää siihen mahdollisesti liittyvät merkittävät yhteiskunnalliset riskit kuten esimerkiksi virheelliset päätökset, korruptio, lahjonta ja vääristynyt kilpailu. Lobbauksella on hyviäkin puolia, sillä parhaimmillaan ulkopuolisten tahojen kuuleminen lisää demokratiaa ja eri tahojen osallisuutta valmisteluvaiheessa sekä tuottaa tärkeää tietoa päätöksenteon tueksi.</p> <p>Lobbarit ovat vaikuttamisen ammattilaisia ja heidän kohteinaan ovat niin poliittiset päättäjät kuin virkamiehetkin. Suomessa ei säädellä lobbausta eikä mielestäni edes kunnolla keskustella siihen liittyvistä riskeistä. Meillä ulkoistetaan ajattelua ja osaamista holtittomasti. Lopputuloksena huonoja päätöksiä ja kansalaisten kasvavaa tyytymättömyyttä valtaapitäviin.</p> <p>Päätöksenteon läpinäkyvyyttä on parannettava pikaisesti. Samoin päättäjien osaamistason riittävyys on varmistettava. Poliitikkojen on osattava sanoa, mitä mieltä he itse ovat asioista. Ei saa pelkästään pallotella muiden antamilla tiedoilla. Totta kai voi, ja pitää tutustua alan tutkimukseen ja kuulla asiantuntijoita, mutta itsellä pitää olla valmiudet arvioida, mitä kuiskaajat kulloinkin korvaan kuiskuttavat.</p> <p>Sote-keskustelu on oiva esimerkki osaamisen ja ymmärtämisen ulkoistamisesta: tv-studiossa poliitikot vetoavat toinen toisensa perään jonkun ulkopuolisen tekemiin tutkimuksiin ja havaintoihin. Kenelläkään ei ole juuri mitään omaan ajatteluun perustuvaa annettavaa. Ei ihme, että lopputulos on rikkoontunut himmeli.</p> <p>Talouskriisi, taantuma ja globalisaatio ovat muuttaneet Suomea perusteellisesti. Vanhaan ei voi palata, on mentävä eteenpäin, mutta onko päättäjillä pokkaa uudistaa järjestelmiä tarvittavalla tavalla? Rakenteelliset muutokset eivät nimittäin ole poliittista liturgiaa, vaan todellisuutta, joka pitää laittaa täytäntöön.</p> <p>Yhteiskuntarauhan ja demokratian tärkein rakennusaine on kansalaisten luottamus päättäjiin. Nyt on aika rakentaa tuota luottamusta ja tehdä läpinäkyviä päätöksiä ja sellaisia ratkaisuja, joiden selvitysaineistoa ei tarvitse salata eikä kansalaisten kysymyksiä tarvitse väistellä.</p> <p>&nbsp;</p> <p><strong>Lopuksi</strong></p> <p>Suomessa on otettava käyttöön OECD:n julkaisema &rdquo;Principles for transparency and integrity in lobbying&rdquo; ohjeistus. Meidän on ymmärrettävä, että vaikuttamisteollisuus tekee työtään ammattimaisesti ja siihen on varauduttava. Ei pitäisi olla mitään estettä eettisten lobbaussääntöjen luomiselle ja lobbaajien rekisteröinnille. Sen myötä alalle saadaan läpinäkyvät käytännöt ja voidaan ottaa lobbauksesta sen positiiviset puolet käyttöön.</p> <p>It takes two to lobby, mutta poliitikkojen ja virkamiesten rooli on ratkaisevin. Heidän on tunnistettava lobbauksen riskit, kannettava vastuu lopputuloksesta ja heidän on ryhdyttävä seuraamaan päätöstensä vaikuttavuutta. Heidän on myös uskallettava kertoa avoimesti ja ajantasaisesti, kenen vaikuttamisyrityksille he ovat altistuneet.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen ratkonut ajatuspajassani yhteiskunnallisia ongelmia ja käynnistänyt keskustelua esimerkiksi apteekkireformista, tonttipolitiikasta, sotesta ja vaikkapa ay-liikkeen vallankäytöstä. Toisin kuin yleisesti väitetään, niin sosiaalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin löytyy käyttökelpoisia ratkaisuja aika helposti. Vaikeudet alkavat vasta siinä vaiheessa, kun ratkaisut pitäisi laittaa toimeksi.

Yllättävän usein olen törmännyt siihen, että tarvittavia uudistuksia viivytetään ristiriitaisiin tai suorastaan virheellisiin tietoihin vetoamalla. Hämmästyttävää on se, että nämä vinoutuneet argumentit menevät sukkana läpi mediassa sekä päättäjien ja virkamiesten käsittelyssä.

Aikaisemmin ajattelin sinisilmäisesti, että kyse on vahingosta tai tietämättömyydestä, mutta viime kuukausina lisääntynyt keskustelu totuudenjälkeisestä ajasta on avannut silmiäni aivan uudella tavalla. Päätöksenteon koreografiasta perillä olevat ja oikealla tavalla verkostoituneet tahot sekä ne, joilla on viestinnällistä painoarvoa, käytännössä määrittävät uudistusten suunnan ja vauhdin. Tuntuu myös siltä, että päättäjät ovat liiaksi ulkoistaneet ajattelua ja datan keruuta, jonka seurauksena demokratia kärsii vakavan kolauksen.

 

Esimerkki 1

Viimeksi tänään havaitsin voimakasta ja tarkoituksenhakuista mielipidevaikuttamista, jolla on mielestäni haitallisia vaikutuksia veronmaksajille. Apteekkitoimialan uudistamista on vaadittu pitkään ja yhtä pitkään sen uudistaminen on onnistuttu vesittämään. Yhtenä vaikuttavimmista keinoista on ollut laaja lobbaustoiminta ja yleisen mielipiteen muokkaus vähintään kyseenalaisilla argumenteilla.

Apteekkireformin yksi perusvaatimuksista on apteekkien määräsääntelystä luopuminen. Tähän alan vaikuttajat ovat vastanneet, että määräsääntelyn purkua ei tarvita ja väitteensä tueksi he ovat esittäneet  toistuvasti apteekkitiheyden vertailua Suomessa ja Ruotsissa. Samalla he ovat antaneet ymmärtää, että toiminnan vapauttaminen romahduttaisi apteekkien määrän. Annetun vertailutiedon tuloksena poliitikot ja virkamiehet ovat olleet vuosikausien ajan vakuuttuneita järjestelmämme ainutlaatuisesta hyvyydestä, koska ”olemme Ruotsia parempia” - meillä on 15 apteekkia 100.000 asukasta kohden, kun naapurissa niitä on vain 14.

Vuosikaudet on toistettu tätä mantraa ja vakuutettu, että määräsääntelyn tuottama lopputulos on kansalaisten kannalta erinomainen. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassani paljastin, että isoissa kaupungeissa apteekkitiheys on merkittävästi väitettyä huonompi. Ei pärjätä Ruotsin luvulle. Tästä huolimatta Apteekkariliiton toimesta toistettiin tämän päivän Hesarissa, että Suomi on apteekkitiheydessä Ruotsia parempi, eikä muutoksia tarvita. Viestinnässä ei mainittu sanallakaan, että oikeasti Suomen suurimmissa kaupungeissa tilanne on hälyyttävästi huonompi.

Tästä suivaantuneena ajattelin tarkistaa apteekkitiheyden Euroopan muissa maissa. Ja mitä löytyikään? Suomi ja Ruotsi ovat 3. Ja 4. huonoimmat apteekkitiheydellä mitattuna.  Ihan oikeasti, eikö yksikään alan vastuuvirkamies tai yksikään poliitikko ole vaivautunut tarkistamaan tätä asiaa? Euroopassa, missä ei ole Suomen privilegiojärjestelmää käytössä, on keskimäärin 31 apteekkia per 100.000 asukasta ja Suomessa siis vain 15. Kuvassa 1 on näytetty, että esimerkiksi Kreikassa vastaava luku on 87, Espanjassa 47 ja vaikkapa Virossa 38. Kannattaisiko uudistustarpeista keskusteltaessa ymmärtää kokonaiskuva paremmin ja ottaa referenssiksi joku muu maa kuin Ruotsi?

 

Esimerkki 2

Helsingin kaupunki on esittänyt omakotitalotonttien vuokriin merkittäviä korotuksia.  Vuokralaiset ovat vaatineet yksityiskohtaisempaa keskustelua ja konkreettisia perusteluita epäoikeudenmukaisena pitämälleen päätökselle. Heidän mukaansa tontinvuokran määrittämisessä ei ole ollut riittävää vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa eikä prosessissa ole lainkaan läpinäkyvyyttä,  laskenta- ja arviointikaavat ovat salaisia eikä konsultin tekemä raportti ole julkinen.

Prosessissa on epäjohdonmukaisuuksia eikä perusteluiden ja päätösten välillä ole aukotonta logiikkaa. Poliitikot tuntuvat olevan asian yksityiskohdista vähintään epätietoisia ja tuleekin mieleen, onko kyse jonkun tahon lobbauksesta? Voi toki olla, ettei tässä ole ulkopuolista tahoa vaikuttamassa lopputulokseen, mutta hyvän hallinnon ja hyvän johtamisen näkökulmasta tilanne on katastrofaalinen. Ei pitäisi olla mitään syytä olla kertomatta päätöksen taustoja ja olla jakamatta kaikkea käytössä ollutta tietoa.

Tämänkin esimerkin valossa on välttämätöntä, että julkisessa päätöksenteossa ja virkamiestyössä noudatetaan 100%:sta läpinäkyvyyttä. Se parantaa asioiden hoidon laatua ja sen avulla voidaan varmistua vaikuttimien oikeellisuudesta. Tarvittavat muutokset prosesseihin ja ajattelumalleihin on tehtävä viipymättä.

 

Lobbauksen riskit on otettava hallintaan

Lobbausjohtaminen on arkipäivää julkisen sektorin päätöksenteossa, mutta on tärkeä ymmärtää siihen mahdollisesti liittyvät merkittävät yhteiskunnalliset riskit kuten esimerkiksi virheelliset päätökset, korruptio, lahjonta ja vääristynyt kilpailu. Lobbauksella on hyviäkin puolia, sillä parhaimmillaan ulkopuolisten tahojen kuuleminen lisää demokratiaa ja eri tahojen osallisuutta valmisteluvaiheessa sekä tuottaa tärkeää tietoa päätöksenteon tueksi.

Lobbarit ovat vaikuttamisen ammattilaisia ja heidän kohteinaan ovat niin poliittiset päättäjät kuin virkamiehetkin. Suomessa ei säädellä lobbausta eikä mielestäni edes kunnolla keskustella siihen liittyvistä riskeistä. Meillä ulkoistetaan ajattelua ja osaamista holtittomasti. Lopputuloksena huonoja päätöksiä ja kansalaisten kasvavaa tyytymättömyyttä valtaapitäviin.

Päätöksenteon läpinäkyvyyttä on parannettava pikaisesti. Samoin päättäjien osaamistason riittävyys on varmistettava. Poliitikkojen on osattava sanoa, mitä mieltä he itse ovat asioista. Ei saa pelkästään pallotella muiden antamilla tiedoilla. Totta kai voi, ja pitää tutustua alan tutkimukseen ja kuulla asiantuntijoita, mutta itsellä pitää olla valmiudet arvioida, mitä kuiskaajat kulloinkin korvaan kuiskuttavat.

Sote-keskustelu on oiva esimerkki osaamisen ja ymmärtämisen ulkoistamisesta: tv-studiossa poliitikot vetoavat toinen toisensa perään jonkun ulkopuolisen tekemiin tutkimuksiin ja havaintoihin. Kenelläkään ei ole juuri mitään omaan ajatteluun perustuvaa annettavaa. Ei ihme, että lopputulos on rikkoontunut himmeli.

Talouskriisi, taantuma ja globalisaatio ovat muuttaneet Suomea perusteellisesti. Vanhaan ei voi palata, on mentävä eteenpäin, mutta onko päättäjillä pokkaa uudistaa järjestelmiä tarvittavalla tavalla? Rakenteelliset muutokset eivät nimittäin ole poliittista liturgiaa, vaan todellisuutta, joka pitää laittaa täytäntöön.

Yhteiskuntarauhan ja demokratian tärkein rakennusaine on kansalaisten luottamus päättäjiin. Nyt on aika rakentaa tuota luottamusta ja tehdä läpinäkyviä päätöksiä ja sellaisia ratkaisuja, joiden selvitysaineistoa ei tarvitse salata eikä kansalaisten kysymyksiä tarvitse väistellä.

 

Lopuksi

Suomessa on otettava käyttöön OECD:n julkaisema ”Principles for transparency and integrity in lobbying” ohjeistus. Meidän on ymmärrettävä, että vaikuttamisteollisuus tekee työtään ammattimaisesti ja siihen on varauduttava. Ei pitäisi olla mitään estettä eettisten lobbaussääntöjen luomiselle ja lobbaajien rekisteröinnille. Sen myötä alalle saadaan läpinäkyvät käytännöt ja voidaan ottaa lobbauksesta sen positiiviset puolet käyttöön.

It takes two to lobby, mutta poliitikkojen ja virkamiesten rooli on ratkaisevin. Heidän on tunnistettava lobbauksen riskit, kannettava vastuu lopputuloksesta ja heidän on ryhdyttävä seuraamaan päätöstensä vaikuttavuutta. Heidän on myös uskallettava kertoa avoimesti ja ajantasaisesti, kenen vaikuttamisyrityksille he ovat altistuneet.

 

]]>
1 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234648-it-takes-two-to-lobby-lobbausjohtaminen-ruokkii-totuudenjalkeista-aikaa#comments Apteekkireformi EU Hyvä Hallinto Johtaminen Lobbaus Fri, 31 Mar 2017 12:07:53 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234648-it-takes-two-to-lobby-lobbausjohtaminen-ruokkii-totuudenjalkeista-aikaa